Historia

Kuntarahoituksen historia

Kuntarahoitus Oyj aloitti toimintansa vuonna 2001, kun sen edeltäjäyhtiöt vanha Kuntarahoitus Oy ja Kuntien Asuntoluotto Oyj yhdistyivät kombinaatiofuusiolla uudeksi yhtiöksi. Kuntarahoitus, kuten myös sen edeltäjät, on perustettu varmistamaan kuntasektorille mahdollisimman edulliset rahoituspalvelut kaikissa markkinatilanteissa.

Kotimaista ja kansainvälistä varainhankintaa – merkkitapahtumia vuosien varrelta:

2010 keväällä Kuntarahoituksen palvelupalettiin lisättiin rahoitusleasing.

2010 tammikuussa Kuntarahoitus sai merkittävän tunnustuksen työstään kansainvälisillä pääomamarkkinoilla, kun suuret kansainväliset pankit äänestivät yhtiön MTN-i:n järjestämässä äänestyksessä Vuoden Liikkeeseenlaskijaksi (Market Choice SSA Issuer of the Year).

2009 Kuntarahoitus juhli 20-vuotissyntymäpäiviään. Toteutettiin osakeanti ja osakepääoman korotus, jossa uusia osakkeita merkittiin yhteensä 12,7 miljoonaa kappaletta. Yhtiö sai 40,7 miljoonaa euroa uutta osakepääomaa ja 39 uutta osakkeenomistajaa, joista suurin on Suomen valtio. Osakeannin jälkeen Kuntarahoituksella on yhteensä 303 osakkeenomistajaa, joista kuntia on 272.

2008 Kuntarahoitus teki varainhankintaa ennätysmäisesti 4,6 miljardin euron edestä.

2007 Kuntarahoitus siirtyi kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön (IFRS). Muodostettiin Kuntarahoitus -konserni, johon kuuluvat emoyhtiö Kuntarahoitus Oyj ja tytäryhtiö Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oyj (aiemmin Kuntarahoituksen rahoituksen neuvontapalveluihin keskittynyt osasto)

2006 toteutettiin osakeanti ja osakepääoman korotus, jonka tuloksena yhtiö sai 48 uutta osakasta. Osakemerkintöjä tehtiin kaikkiaan 26 miljoonalla eurolla. Laskettiin liikkeeseen Kuntarahoituksen toinen kohdennettu obligaatio, jolla rahoitettiin Kotkan Merimuseon rakentamista.

2004 Kuntarahoitukseen perustettiin rahoituksen neuvontapalveluihin keskittynyt osasto. Toteutettiin Kuntarahoituksen historian ensimmäinen kohdennettu obligaatio, jolla rahoitettiin Nilsiän kaupungin ja Tahkon alueen palvelujen rakentamista.

Suomen valtio sai Euroopan unionin komissiolta pitkään odotetun päätöksen, joka vahvisti Kuntien takauskeskuksen Kuntarahoituksen varainhankinaohjelmille antamien takauksien olevan unionin valtiontukisäännösten mukaisia.

1998 Kuntarahoitus ja Kuntien Asuntoluotto laskivat liikkeeseen ensimmäiset euromääräiset joukkovelkakirjansa.

1997 Kuntien Asuntoluotto aloitti kansainvälisen varainhankinnan 750 miljoonan dollarin EMTN-ohjelmalla.

1997 Kuntarahoitus toi markkinoille yhteisöjen sijoitusinstrumentiksi tarkoitetun Kuntarahoituksen velkasitoumuksen (KVS), joka kansainvälistettiin vuonna 1999.

1997 laskettiin liikkeeseen ensimmäinen indeksisidonnainen Kuntaobligaatiolaina.

1996 perustettiin Kuntarahoituksen varainhankintaohjelmien takaajana toimiva Kuntien takauskeskus. Tämän jälkeen on pystytty aiempaa tehokkaammin hyödyntämään kuntasektorin hyvää luottokelpoisuutta yhtiön varainhankinnassa ja suuntautumaan kilpailukykyisesti kansainvälisille rahoitusmarkkinoille.

1996 Kuntaobligaatio-ohjelmasta tuli Suomen ensimmäinen joukkovelkakirjaohjelma, jonka avulla voi laskea liikkeeseen Helsingin Arvopaperipörssissä listattuja lainoja.

1993 yhteensä 186 kuntaa ja Suomen Kuntaliitto perustivat vuonna 1993 Kuntien Asuntoluotto Oy:n hoitamaan kuntien asuntotuotannon rahoitusta.

1993 Kuntarahoitus laski liikkeeseen ensimmäiset Kuntaobligaatiot.

1992 Kuntarahoitus allekirjoitti EMTN-puitesopimuksen euromarkkinoilla tapahtuvasta pitkäaikaisten velkasitoumusten liikkeeseenlaskusta.

1990 vanha Kuntarahoitus Oy aloitti varsinaisen liiketoimintansa. Yhtiön omistajana ja varainhankinnan takaajana toimi Kuntien eläkevakuutus. Yhtiö keskittyi kuntien, kuntayhtymien ja kuntien yrityksien rahoitukseen.