Kuntarahoitus (”Yhtiö”) on perustanut tämän verkkosivuston tarkoituksenaan jakaa tietoa toimialastaan ja toiminnastaan. Yhtiö ei vastaa siitä, että verkkosivustolla oleva tieto on oikeata, täydellistä tai ajantasaista, se ei vastaa mistään virheistä, puutteellisuuksista tai odottamattomista muutoksista, jotka voivat aiheutua verkkosivustolla olevan materiaalin julkaisemisesta tai käytöstä. Yhtiö ei vastaa mistään kuluista, menetyksistä tai muista mahdollisista vahingoista, jotka saattavat aiheutua näiden sivujen tai näillä sivuilla annetusta informaation käyttämisestä, vaikka Yhtiöllä olisi ollut tieto sivustolla olevasta virheestä.
Sivusto sisältää linkkejä kolmansien tahojen ylläpitämille verkkosivustoille. Koska Yhtiö ei ylläpidä kyseisiä verkkosivuja, se ei myöskään ole millään tavoin vastuussa niiden sisällöstä.
Suomenkielinen sivusto on suunnattu ja tarkoitettu Suomen markkinoille ja henkilöille, jotka ovat suomalaisia tai jotka asuvat Suomessa. Sivustoon ja sillä julkaistuun aineistoon sovelletaan aina Suomen lainsäädäntöä riippumatta siitä, mistä maasta käsin näitä www-sivuja kulloinkin käytetään.
Verkkosivustolla olevaa materiaalia voidaan kopioida ja käyttää hyväksi, mikäli noudatetaan seuraavia periaatteita:
Sivustolla annetaan yleisluontoista tietoa Kuntarahoituksesta ja sen tarjoamista tuotteista ja palveluista. Tietoa ei voida pitää yhtiötä sitovana tarjouksena, kehotuksena, sitoumuksena tai muuna velvoittavana ilmaisuna, ellei erikseen ole toisin nimenomaan ilmoitettu. Tietoa ei voida myöskään pitää sijoitussuosituksena, sijoitusneuvona eikä kehotuksena ryhtyä johonkin sijoitus- tai muuhun oikeustoimeen Vastuun sijoitustoiminnan taloudellisesta tuloksesta kantaa aina asiakas. Historiallinen kehitys arvopaperimarkkinoilla ei ole tae tulevasta kehityksestä.
Kuntarahoitus käsittelee henkilötietoja henkilötietolain ja luottolaitostoimintaa säätelevän lainsäädännön mukaisesti. Henkilötietoja käsitellään Kuntarahoituksen toimintaan liittyvien tehtävien ja palveluiden sekä asiakassuhteiden hoitoon. Rekisteriä käytetään myös asiakkaille ja yhteistyökumppaneille suunnattavaan markkinointiin. Tietoja hankitaan rekisteröidyiltä itseltään, hänen edustajiltaan, viranomaisten pitämistä julkisista rekistereistä.
Lisäksi Kuntarahoituksen edustajien kanssa käydyt puhelin keskustelut voidaan nauhoittaa ja viestejä voidaan tallentaa, jotta voidaan varmistua viestien sisällöstä. Kuntarahoitus ei luovuta hallussaan olevia tietoja sivullisille muutoin kuin rekisteröidyn suostumuksella tai lain edellyttämissä tapauksissa. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Antinkatu 3 C, 00100 Helsinki.