Kuntarahoitus on kuntasektorin sekä Suomen valtion omistama luottolaitos, jonka tavoitteena on olla luotettavin, innovatiivinen ja aktiivinen kumppani asiakkaittensa rahoitusratkaisuissa.
Yhtiö haluaa varmistaa asiakkailleen sopivimmat rahoitusratkaisut, toimia tehokkaasti ja kasvaa kannattavasti. Kasvun vaatimaa pääomaa pyritään hankkimaan tuloksen kautta ja siten varmistamaan yhtiön riittävä vakavaraisuus
Yhtiö panostaa aktiivisesti asiakaskuntansa palveluun kehittämällä jatkuvasti heidän tarvitsemiaan rahoitusratkaisuja ja tuotteita, jotka ovat tarkoituksenmukaisia ja kilpailukykyisiä.
Kuntarahoituksen vakavaraisuus ja kilpailukykyinen hinnoittelu perustuvat parhaaseen mahdolliseen luottokelpoisuuteen. Yhtiöllä on korkeimmat mahdolliset pitkäaikaisen varainhankinnan luottoluokitukset eli Moody’sin ja Standard & Poor’sin AAA.
Yhtiön varainhankinta, jolla on Kuntien takauskeskuksen takaus, toteutetaan kansainvälisiltä pääomamarkkinoilta ja kotimaisilta sijoittajilta.
Merkittävä osa Kuntarahoituksen myöntämästä lainoituksesta käytetään erilaisiin sosiaalisiin ja yhteiskunnallisesti tärkeisiin kohteisiin. Ne voivat olla esimerkiksi kunnallisia rakennus- ja kehityshankkeita, jotka tähtäävät hyvinvointipalvelujen lisäämiseen ja elämänlaadun parantamiseen. Varoilla rahoitetaan muun muassa kouluja, päiväkoteja, vanhain- ja hoivakoteja, sairaaloita, terveyskeskuksia ja asuntoja.