Vieraskynä Kaarina Daavittila
12.12.2014 - 09.57

Kuinka kauas mopolla pääsee

Henkilökohtaisessa elämässäni syksyllä tapahtunut suuri muutos, kaupunginjohtajan tehtävästä irtaantuminen, on antanut mahdollisuuden ja aivokapasiteetille tilaa havaintojen tekemiseen hieman eri perspektiivissä aiempaan verrattuna.

Kuntarakenneselvittäjän pesti ja virinneet uudet yhteistyökumppanuudet ovat motivoineet jatkuvaan ja aktiiviseen kunta-alan, koko julkissektorin ja talouselämän tilanneseurantaan.  Uusiin yhteisöihin tutustuminen on elävöittänyt mieltä ja johdattanut ajatuksia pohtimaan kiehtovaa aihetta: johtajuutta, erityisesti kuntajohtajuutta – ja päätöksenteon vaikeutta.

Julkishallinnossa johtaminen on kaksipäistä. Valtion organisaatiossa poliittinen päätöksenteko keskittyy linjakysymyksiin, strategioihin. Hallinnon eri tasot toteuttavat strategisen tason päätöksiä tulosjohtamisen teoriatausta pohjanaan. Valtiolla tämä tuotantotaloudesta johdettu tulosjohtamismalli toimii, koska poliittinen johtajuus ja siitä mandaattinsa saava päätöksenteko ei juuri substanssijohtajuuteen kajoa.

Käytännön tasolla johtamisen tulokset joskus ontuvat. Marraskuun puolivälissä sanomalehdessä kerrottiin, että Suomen poliisi ei voi tälle vuodelle enää käsitellä eikä myöntää aselupia. Syynä paperilomakkeiden loppuminen! On tämä erikoinen tietotekniikan soveltamisen ihmemaa. Alueuutisissa käsiteltiin tullin toimipisteiden lakkauttamista ja siitä seuraavaa työruuhkaa. Kuvassa tullimies pisti ensin paperinipun isoon kirjekuoreen ja sitten näperteli isoilla käsillään sitä kiinni. Lienee ammattimiehelle tulosohjatussa prosessissa tuottavampaakin hommaa tarjolla kuin paperipinon kääntely kirjekuoreen.

Peilaan kuntakenttää nykyisin yhä useammin meneillään olevaan yhteiskunnan ja talouselämän murrokseen. Kuntakentällä poliittinen johtajuus ja ammattijohtajuus kulkevat rinnakkain, usein lomittain ja limittäin.

Tässä kuntien kaksipäisessä johtamisessa, jota voisi nykykielellä sanoa hybridimalliksi, on omat vahvuutensa. Kansalaiset valitsevat poliittiset johtajat, jotka asettavat strategiset tavoitteet ja määrittävät yleiset linjaukset tavoitteiden saavuttamisen keinoista, asettavat mittarit tavoitteiden saavuttamisen ja tulosten arvioimisen välineiksi.  Ammattijohtajat substanssiosaamisensa avulla toteuttavat strategioihin nojaten sisällöt ja johtavat toimintaa. Poliittiset johtajat arvioivat onnistuttiinko tavoitteiden saavuttamisessa. Kuntalakiakin sorvataan parhaillaan vahvistamaan erityisesti poliittisen johtajuuden asemaa, kansalaisten vaikuttamiskeinojen valikoimaa lisääväksi.

Mitä käytännössä tapahtuu?

Kuntien toimintaa tutkitaan innokkaasti. Yliopistot ja tutkimuslaitokset Kuntaliitto mukaan lukien tuottavat vuosittain kymmeniä tutkimustuloksia kuntien johtamisesta, uudistamisesta, elinvoimasta, kansalaisten vaikuttamisesta ja kunnan kaikista toimialoista. Reaaliajassa kuntien talous kuitenkin sakkaa eivätkä tulot riitä kasvaviin menoihin.  Kunnissakin tutkitaan paikallisesti toiminnan ja talouden epätasapainoa. Syitä onnettomalle tilanteelle löytyy vinot pinot. Aina voi syyttää vaikka naapurikuntaa tai valtiota, jos ei muuta keksi.

Mikä kuntia vaivaa, kun valtuutetut valittavat vallanvajausta ja ammattijohtajat sidottuja käsiään, poliitikkojen asettamia käsirautoja? Kuntajohtamisen hybridissä säätösuhteet tahtovat elää tilanteen mukaan, usein jopa henkilökohtaisten intressien mukaisesti. Aina voidaan vedota, että ”kuntalaisilla on oikeus” tai että ”minuun on otettu yhteyttä” ja demokratian nimissä lykätään päätöksentekoa. Ei halutakaan vielä päättää ikävistä asioista, lykätään asian lopullista käsittelyä eri verukkein.  Ehkäpä asiasta päättävän hiljaisena haaveena on muutosvimman laantuminen, peiteltynä toiveena palaaminen entisiin turvallisiin uomiin, ainakin lähtöruutuun.  

Kuntalaisten, siis lystin maksajien kannalta kauheimmassa tapauksessa kajotaan kyseenalaisesti substanssiosaamiseen. Tällaista ovat vaikkapa sillan tai tien rakentamisen kantavuuslaskelmat ja kantavuutta parantavat vaihtoehdot. Tästähän keskustelua piisaa kokouksissa: lähes kaikilla on kokemusta siitä, miten lujaan mopolla voi liejuun juuttua.

Vasta julkaistu tutkimus Kunta elinvoiman johtajana antaa hyvän kokonaiskuvan kuntien johtamisen tilanteesta.   Kuntapäättäjille ja -johtajille on tarjolla valtava määrä tietoa, joka saattaa aiheuttaa runsaudenpulaa ja välinpitämättömiä asenteita ja estää tiedon riittävää hyödyntämistä päätöksenteossa.

Yhteiskunta muuttuu koko ajan. Väestömuutokset, erityisesti väestövähenemän kunnissa, toimivat näkymättömästi nakertaen kunnan elinvoimaisuudelta pohjaa.  Jos päätöksenteossa päädytään entisten raiteiden jatkamiseen, puhdittomaan ja välttelevään päätöksentekoon ja työskentelyotteeseen, ylivarovaiseen ilmapiiriin, ongelmatilanteiden välttelyyn ja pelkoon, kiinnitetään huomiota epäolennaisiin ja vääriin asioihin, syntyy riitaisa ja tuloksia tuottamaton, muutosvastarintainen päätöksenteon ilmapiiri, jossa junnataan paikoillaan – ja ympäröivä yhteiskunta jatkaa muutostaan.  Kuilu päätöksenteon tarpeen ja päätöksentekokyvyn kesken kaiken aikaa vain syvenee.

Jos kokee omakohtaisesti lähes hukkuvansa saatavilla olevan tiedon määrään, mutta kokee tarvitsevansa vieläkin lisäselvityksiä jostain asiaan liittyen, saattaa kyseessä olla kansantaudiksi nimettävä ilmiö: päättämisen pelko. Ja tämän taudin tyypillinen jälkioire on päätösten täytäntöönpanon pelko, joka ilmenee jossitteluna, päätöksistä valittamisherkkyytenä, epäterveenä eriävän mielipiteen näyttämisen haluna. Virkamiehen tulee uskaltaa esitellä ja päättäjän pitää uskaltaa päättää asiasta faktatiedon, laskelmien ja kunnan kantokyvyn mukaan. Ei niin, että haluaa miellyttää jokaista tai jotakuta. Emmehän me kuntajohtamisessa tavoittele diktatuuria, ei vähemmistödiktatuuriakaan.  Demokratialle pitää antaa mahdollisuus.

Kaarina Daavittila
Vieraskynä

Kaarina Daavittila

Kirjoittaja on pitkäaikainen kunnan- ja kaupunginjohtaja, joka toimii nykyisin Inspiran neuvonantajana.