Vieraskynä Kaarina Daavittila
22.06.2015 - 08.20

Pakolaiskysymys ja muita pähkinöitä

Kevään ja alkukesän uutisotsikoita ja kansallista keskustelua ovat hallinneet talouden kysymykset: väestön keskittymisen vaikutukset, kasvukeskusten ulkopuolisten alueiden väestövähenemän seuraukset, koulutuksen leikkausounastelut ja julkisen hallinnon toiminnalliset muutostarpeet.

Toinen aihepiiri, joka keskusteluttaa, on eri ammateissa vallitseva työvoimapula ja joidenkin muodikkaiden koulutusalojen suosiosta johtuva ylitarjonta. Tämä asiantila on vallitseva koko Suomessa. On puutetta hitsareista, autonkuljettajista ja siivoojista, muutaman esimerkin mainitakseni. Näihin työpaikkoihin ei ole hakijoita yhtä paljon kuin on tarvetta.

Kolmas vilkasta keskustelua ja äärimielipiteitä herättävä asiakokonaisuus on maahanmuuttopolitiikka, sen reivaaminen. Ja tähän keskusteluun on sopivasti ja populistisesti sotkettu hädänalaisten pakolaisten auttamistarve, joka on valtavalla voimalla kohdannut eteläisen Euroopan.

Venepakolaisia rantautuu sadoin tuhansin Italian rannikolle, tuhansia hukkuu vuosittain. EU-maat ovat ihmisten hädän äärellä ja keskellä päätymässä ratkaisuun, jossa eri maiden kiintiöitä tilapäisesti lisätään.

Suomen osalta tämä tarkoittaa noin 800 kurjassa jamassa olevan ihmisen vastaanottamista. Kysymys on siis käytännössä normaalin vuosittaisen kiintiöpakolaismäärän kaksinkertaistamisesta.

Mitä käytännön toimenpiteitä 800 kiintiöpakolaista tarkoittaa?

Käytännössä valtio kääntyy kuntien puoleen anellen niiltä suopeutta ottaa korvausta vastaan asumaan nämä hädänalaiset ihmiset. Valtio maksaa kustannukset. Korvausten määrän riittävyydestä voidaan aina keskustella, mutta inhimillisen hädän auttamisen halu lienee keskeisin resurssi, jota tarvittaisiin. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan tarvitaan hyvin konkreettinen ja vahva halu auttaa heitä, jotka apua kipeimmin tarvitsevat.

Suomen kunnissa vallitsee ristiriitainen tilanne. Asutuksen keskittymisen seurauksena haja-asutusalueen kunnat pelkäävät lähes kaiken koulutuksen keskittymistä keskuskaupunkeihin ja niiden liepeille.  Kouluikäisen väestön määrä vähenee keskuskaupunkien ulkopuolella, eikä koulutukseen vaadittavia opetusryhmiä saada syntymään. Nyt uhanalaisena on toisen asteen koulutus.

Monissa kunnissa asuntoja jää jatkuvasti tyhjiksi, asumiskelpoisia kerrostaloja ja rivitaloja puretaan tai koipussitetaan. Ikkunat ammottavat tyhjinä.

Koko maan 800 kiintiöpakolaisen määrä vastaa haja-asutusalueella yhden tyypillisen, noin 8000 asukkaan kunnan väestön vähenemää noin viidessä vuodessa.

Mutta pakolaisia kunnat eivät suostu vastaanottamaan. Ei vaikka systemaattisella maahanmuuttotyöllä voitaisiin kunnan negatiivista kehityskierrettä hillitä. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla, jota rakennemuutos ravistelee ankarasti, vain kolme kuntaa on ottanut vastaan pakolaisia vuosittain. Muutama kunta ottaa satunnaisesti.

Koko sotien jälkeisen ajan on Suomen maaseutu syöttänyt teollisuuteen ja kauppaan työvoimaa, kasvattanut ja peruskouluttanut työteliästä ja haluttua väkeä. Mutta näitä ”vääränvärisiä”, ”vääräuskoisia”, ”vääränkielisiä” – näitä ei haluta auttaa ja jatkaa samaa työvoiman kasvattamista, jota on tehty viimeiset 70 vuotta. Koulut kyllä pitäisi säilyttää, samoin kaikki kunnalliset palvelut vähintään nykyisellä tasolla, vaikka kuntien väestö vähenee jopa parin prosentin vuosivauhdilla.

Soisin, että kunnat aidosti perehtyisivät maahanmuuttokysymyksiin. Mitä se edellyttää ja mitä se antaa?

Murheellinen lopputulos on, jos kunta luulee hoitaneensa asian ottamalla satunnaisesti vastaan muutamien kymmenien ihmisten määrän. Kotouttamistyö vaatii jatkuvuutta, koko kunnan henkilöstön mukaan ottamista ja kouluttamista. Muutostyöhön mukaan pitää saada myös kuntalaiset ja heille on tarjottava oikeaa tietoa

Maahanmuuttotyö on palkitsevaa. Se on osa kuntien perustehtävää, jonka kirkastamista nyt niin kovasti kaivataan ja peräänkuulutetaan. Se on myös yksi pitkäjänteisen työn väline löytää avoimiin työpaikkoihin osaavia hakijoita. Tie on pitkä, mutta liikkeelle on lähdettävä, jos aikoo perille päästä.

Kaarina Daavittila
Vieraskynä

Kaarina Daavittila

Kirjoittaja on pitkäaikainen kunnan- ja kaupunginjohtaja, joka toimii nykyisin Inspiran neuvonantajana.