Brexit hämmentää – Kuntarahoituksen asiakkailla ei syytä huoleen

Kuntarahoituksen brexit-työryhmä on seurannut tiiviisti brexitin käänteitä ja pitänyt huolen siitä, että liiketoiminnan jatkuvuus on turvattu, vaikka Britannia eroaisi EU:sta ilman sopimusta.

– Olimme varautuneet siihen, että brexit olisi tapahtunut 29. maaliskuuta. Tällä hetkellä kukaan ei tiedä, miten ero tapahtuu ja milloin. Olemme valmistautuneet eroon niin, että Kuntarahoituksen toiminta ja rahoituksen saatavuus asiakkaillemme on kaikissa vaihtoehdoissa turvattu, Kuntarahoituksen pääomamarkkinoista vastaava johtaja Joakim Holmström kertoo.

Ensin Britannia sai EU:lta lisäaikaa 11.4. asti. Lisäaikaa jatkettiin viime tipassa lokakuun loppuun saakka. Tilanne Britanniassa on sekava, eikä brexitistä ole päästy sopimukseen maan sisällä. EU ja Iso-Britannia ovat joka tapauksessa sopineet vuoden 2020 loppuun asti jatkuvasta siirtymäajasta, jonka loppuun asti Britannia jatkaa EU-oikeuden soveltamista ja Britanniassa toimivien yritysten asema säilyy ennallaan.

Markkinat odottavalla kannalla

Brexitiin on ollut aikaa valmistautua jo useampi vuosi, mutta edelleen sen vaikutuksia markkinoihin on hankala arvioida.

– Jos brexit toteutuu pahimman skenaarion mukaan, ilman sopimusta, volatiliteetti markkinoilla todennäköisesti lyhytaikaisesti lisääntyy. Osakkeiden hinta ja korot luultavasti laskevat ja punta heikkenee. Pidemmällä aikavälillä rahan hinta voi nousta kasvavien riskipreemioiden myötä, Holmström kertoo.

Sopimuksettoman eron vaikutukset olisivat suurimmat Britannian talouteen: joidenkin arvioiden mukaan maan bruttokansantuote putoaisi jopa 5 prosenttia muutaman vuoden aikana. Britannian osuus EU:n taloudesta on niin suuri, että vaikutukset ulottuvat vääjäämättä myös muihin maihin.

– Kaikkien osapuolten toiveena on, että jonkinlainen sopimus saataisiin aikaan. Talouskasvu Euroopassa on hidastumassa ja se on jo valmiiksi huteralla pohjalla. Jos brexit toteutuu ilman sopimusta, sillä voi olla talouteen laajoja negatiivisia vaikutuksia, Holmström arvioi.

Kuntarahoitus tilanteen tasalla

Millaisia vaikutuksia brexitillä sitten on Kuntarahoituksen toiminnalle?

– Brexitillä tulee todennäköisesti olemaan vaikutuksia Kuntarahoituksen pääomamarkkinoihin liittyviin toimintoihin. Se ei kuitenkaan vaikuta asiakkaille tarjoamiimme palveluihin, Holmström painottaa.

EU:n ja Ison-Britannian välisissä kauppasopimusneuvotteluissa ratkaistaan se, mitä Kuntarahoituksen toiminnalle merkityksellisille finanssisektorin palveluille tapahtuu. Sopimus ratkaisee muun muassa sen, millaisia palveluita Kuntarahoituksen Isoon-Britanniaan sijoittautuneet pääomamarkkinavastapuolet voivat tarjota EU:ssa.

– Finanssisektorin toimijat ovat jo siirtäneet toimintojaan Lontoosta muualle EU:hun, pääasiassa Frankfurtiin, Pariisiin ja Dubliniin. Me olemme jo hyvissä ajoin neuvotelleet uudet sopimukset näiden pääomamarkkinavastapuolten kanssa turvataksemme rahoituksemme saatavuuden siinäkin tilanteessa, että brexit toteutuu ilman sopimusta, Holmström sanoo.