Huomisen talous: Poikkeustilassa – Talouskriisissä inhimillisistä arvoista täytyy pitää kiinni

“Täydellisessä maailmassa ei tarvitsisi olla erikseen tällaisella leimalla rahoitusta, vaan kaikki hankkeet olisi pohdittu tällaisen analyysin kautta.”

Näin summaa Tampereen yliopiston kuntatutkija Jenni Airaksinen ajatuksiaan Kuntarahoituksen yhteiskunnallisen rahoituksen merkityksestä. Paljon on kuitenkin työtä tehtävänä, ennen kuin tällaiseen tilanteeseen päästään.

Vaikka Suomi on koronakriisin jäljiltä kovassa taloudellisessa paineessa, on kyettävä pitämään kiinni inhimillisistä arvoista ja valinnoista, joilla tuetaan niin yksilön kuin yhteisön hyvinvointia. Tätä tavoitetta ajaakseen Kuntarahoitus lanseerasi helmikuussa asiakkailleen yhteiskunnallisen rahoituksen, jonka ensimmäiset hankkeet on nyt valittu.

Mutta mitä yhteiskunnallinen rahoitus tarkemmin ottaen tarkoittaa, ja miksi sitä tarvitaan etenkin nyt?

Aiheesta keskustellaan Kuntarahoituksen tämänkertaisessa Huomisen talous -podcastissa. Vieraina ovat yhteiskunnallisen rahoituksen koko kolmejäseninen arviointiryhmä, eli tutkija Jenni Airaksisen lisäksi toiminnanjohtaja Jouni Parkkonen Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät KOVA ry:stä ja keskustelun vetäjänä Kuntarahoituksen Päivi Petäjäniemi, joka vastaa yhteiskunnallisen rahoituksen kehityksestä.

Lisätietoja yhteiskunnallisesta rahoituksesta ja sen ensimmäisistä hankkeista löydät Kuntarahoituksen sivuilta osoitteesta kuntarahoitus.fi. Ensi kertaan!


Lue myös:

Kuntarahoituksen ensimmäiset yhteiskunnallisen rahoituksen hankkeet on valittu: mukana erityisryhmien asuntoja, hyvinvointikeskus ja yhtenäiskoulu