Muutoksia Kuntarahoituksen johtoryhmässä

Kaksi Kuntarahoituksen johtoryhmän jäsentä vaihtuu. Taloudesta vastaava johtaja Marjo Tomminen ja rahoituksesta vastaava johtaja Jukka Helminen jättävät tehtävänsä eivätkä jatka enää yhtiön palveluksessa. Päätökset tehtiin yhteisymmärryksessä ja muutokset astuvat voimaan heti.

– Kiitän lämpimästi Marjoa ja Jukkaa heidän Kuntarahoituksessa vuosien mittaan tekemästään työstä ja toivon heille kaikkea parasta myös jatkossa, sanoo toimitusjohtaja Esa Kallio.

Uudeksi taloudesta vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty KTM Harri Luhtala, s. 1965, joka on toiminut pitkään eri tehtävissä OP Ryhmässä, viimeksi talousjohtajana. Luhtala aloittaa Kuntarahoituksen palveluksessa 8.5.2019.

Kuntarahoituksen rahoitustoiminnosta vastaavan johtajan valintaprosessi on käynnissä. Tehtävää hoitaa väliaikaisesti Joakim Holmström, joka vastaa Kuntarahoituksen toiminnasta pääomamarkkinoilla. Holmström johtaa rahoitustoimintoa uuden johtajan nimitykseen asti.

– Rahoitusala ja asiakkaidemme toimintaympäristö muuttuvat vauhdilla. Näihin muutoksiin vastaamiseksi on tarpeen kehittää johtoryhmän kokoonpanoa palvelemaan entistä paremmin asiakkaiden ja yhtiön muuttuvia tarpeita, Esa Kallio sanoo.