Pöytyä investoi rohkeasti koulutukseen

Puolen tunnin päässä Turusta sijaitsevassa Pöytyän kunnassa kehitetään perusopetusta jatkuvana työnä.

Kunnassa uskotaan yhtenäiskoulumalliin ja moderniin opetukseen.

Hieman alle 8 400 asukkaan kunta investoi kokoluokkaansa nähden rohkeasti, 3–4 vuoden aikana investointeja tehdään lähes 30 miljoonalla eurolla. Samaan aikaan alijäämäinen talous on saatu käännettyä reilusti plussalle. Miten yhtälö on mahdollinen?

­– Investointeja suunnitellessamme ja rahoitusratkaisuja tehdessämme olemme tarkastelleet niiden vaikutuksia kunnan talouteen pitkällä aikavälillä. Lisäksi olemme tehneet paljon työtä, jotta saamme tehokkuutta myös käyttötalouden puolelle, Pöytyän kunnanjohtaja Anu Helin kertoo.

Pöytyällä perusopetusmallia on kehitetty systemaattisesti vuodesta 2015, jolloin tehtiin päätös yhtenäiskoulumalliin siirtymisestä. Tähän liittyvät myös kouluinvestoinnit. Riihikosken yhtenäiskoulu otettiin käyttöön elokuussa 2019, vuonna 2022 valmistuva, arviolta 14–15 miljoonan euron Elisenvaaran yhtenäiskoulu ja lukio on kunnan historian suurin investointi. Uudisrakennuksena toteutettava koulurakennus päädyttiin rahoittamaan kiinteistöleasingilla.

– Ryhdyimme viime syksynä pohtimaan, miten pystyisimme tekemään toisen suuren kouluinvestoinnin mahdollisimman kestävällä tavalla. Perehdyimme kiinteistöleasingiin huolellisesti, jotta tuntisimme asian riittävän syvällisesti, kun rahoituksesta aikanaan päätetään. Kuntarahoituksen asiantuntijat kävivät avaamassa mallia niin johtoryhmälle, kunnanhallitukselle kuin -valtuustollekin. Tästä oli suuri apu. Mielestäni on tärkeää, että myös kunnan luottamushenkilöt ymmärtävät tämän rahoitusinstrumentin, Helin sanoo.

Asiantuntijat tukena investoinneissa

Elisenvaaran yhtenäiskoulu ja lukio on rakennusteknisesti erityinen kohde, johon liittyy poikkeuksellisia ratkaisuja. Vanha rakennus puretaan suurimmaksi osaksi uuden tieltä, mutta koulun yhteydessä sijaitseva kirjasto kuitenkin säilytetään. Vanha ruokala jää palvelemaan väistötiloissa opiskelevia koululaisia siihen asti, kun uusi koulu valmistuu.

Kunta on tehnyt koko investoinnin suunnittelun ajan tiivistä yhteistyötä Kuntarahoituksen ja teknisen kumppanin kanssa, että palapeli on teknisesti saatu toimimaan ja kiinteistöleasingin soveltuvuus kohteen rahoitukseen pystytty varmistamaan.

– Leasing antaa meille aikaa, kuluja aletaan maksaa käyttötalouden puolelta vasta, kun rakennus valmistuu. Toisaalta, tällä hetkellä maksamme vuokrattavista väistötiloista lähes saman verran kuin tulemme maksamaan leasinglyhennystä rakennuksen valmistuttua.

Elisenvaaran yhtenäiskoulun ja lukion rakentamishankkeen ohella Kuntarahoituksen asiantuntijat ovat olleet mukana Pöytyän talouden pitkän aikavälin suunnittelussa. Kunta on myös hankkinut ulkopuolelta rahoitusmarkkina- ja juridista osaamista, jotta suuret ja osin kiemuraisetkin investoinnit onnistuisivat suunnitellusti.

– Näin pienen kunnan on pakko ja kannattaa hankkia osaamista ulkopuolisilta asiantuntijoilta. Kyse on niin suurista investoinneista, että niistä ei kannata oppirahoja riittämättömän perehtymisen ja valmistelun takia maksaa, Helin painottaa.

­Perusopetuksen kehittäminen ja siihen liittyvät kouluinvestoinnit ovat osa kunnan Tulevaisuusmatkaksi nimettyä kehittämisohjelmaa.

­– Uskomme että laadukkaat lähipalvelut ja hyvät, modernit koulut tuovat pito- ja elinvoimaa. On ollut hienoa nähdä, minkälaisia mahdollisuuksia uudet, turvalliset ja laadukkaat tilat luovat koulun toiminnalle, Helin hymyilee.

Lue myös: Askeleet onnistuneeseen kiinteistöleasinghankkeeseen

Teksti: Hannele Borra
Kuva: Pasi Määttälä