Taloustieteilijä Mika Maliranta julkaisi äskettäin harvinaisen inspiroivan tietokirjan ”Pinnan alta”. Siinä Maliranta kurkistaa Suomen yritystalouden konepellin alle ja havaitsee, että sieltähän kuuluu oikein lupaava hyrinä.

Ripeän tuottavuuskasvun perustekijät näyttäisivät olevan hyvässä kunnossa: Suomeen on finanssikriisin jälkeen syntynyt uusien yritysten ”hopeinen” (2007–2011) ja ”kultainen” (2012–2016) sukupolvi, joiden toiminta nojaa vahvasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Innovaatioita on jo saatu aikaan, mutta varsinainen tuottavuusjytky on vasta tuloillaan, kun yritykset vähitellen siirtyvät liiketoiminnan ”skaalausvaiheeseen” ja alkavat nousta suurten yritysten sarjaan.

Malirannan huojentavin viesti lienee, ettei Suomen talouden suorituskyky ole peruuttamattomasti vaurioitunut, vaikka bkt-kasvu on ollut hukassa jo yli 15 vuotta. Kyse on tuhon ja uuden luonnin erilaisista aikajänteistä. Nokian matkapuhelinliiketoiminnan romahduksen ja metsäteollisuuden vaikeuksien vuoksi Suomesta hävisi lyhyessä ajassa valtava määrä korkean tuottavuuden työpaikkoja. Sen sijaan matka tutkimus- ja tuotekehityspanostuksista merkittävän mittakaavan liiketoimintaan on pitkä ja voi hyvinkin viedä 10–20 vuotta. Vaikka iso joukko nuoria yrityksiä teki oikeita asioita jo 2010-luvun alussa, satoa päästään korjaamaan ehkä vasta 2020-luvun jälkipuoliskolla.

Malirannan mukaan Suomi on siirtymässä vahvan kasvun aikaan. Moni on väitteestä ehtinyt jo provosoitua ja leimata sen vaaralliseksi toiveajatteluksi, joka voi viedä pohjaa julkisen talouden sopeutushaluilta ja kivuliailta rakenneuudistuksilta.

Moinen reaktio on monella tapaa yliampuva. Maliranta kuvaa kiinnostavalla tavalla nuorissa yrityksissä muhivaa tuottavuuspotentiaalia. Missä määrin tämä potentiaali saadaan lopulta ulosmitattua, onkin sitten toinen kysymys. Siinä pääministeri Orpon asettamalla ja Varman Risto Murron johtamalla kasvutyöryhmällä riittää varmasti pohdittavaa. Oman tulkintani mukaan ratkaisevaa on, miten hyvin kykenemme löystyttämään tai kiertämään Suomen talouskasvua kahlitsevia muita rajoitteita. Tällaisia rajoitteita voi nähdä ainakin 1) osaamisessa, 2) omistajuudessa sekä 3) markkinoiden toiminnassa.

Osaavan työvoiman riittävyyteen liittyvät kapeikot vaikuttavat kaikkein ahtaimmilta. 2010-luvun alun jälkeen syntyvyys on alentunut dramaattisesti. Vaikka nostaisimme korkeasti koulutettujen osuuden nuorista ikäluokista selvästi aiempaa suuremmaksi, meidän olisi silti vaikea kompensoida ikääntymisen kautta työvoimasta poistuvaa tietotaitoa. Tätä matematiikkaa on hankala yhdistää tavoitteeseen kasvattaa korkean tuottavuuden työpaikkojen suhteellista osuutta. Kotimaisten koulutuspanostusten lisäksi tarvitsemme huomattavia määriä myös ulkomaisia osaajia.

Osa talouden kommentaattoreista, muun muassa Murto, on nostanut ”viisaan” omistajuuden keskeiseksi pullonkaulaksi. Riskipitoisiin, satojen miljoonien tuotantolaistoinvestointeihin ei tahdo löytyä osaavaa kotimaista pääomaa. Rajoitteen seurauksena innovaatioyritykset siirtyvät jo ennen liiketoiminnan skaalausvaihetta ulkomaiseen omistukseen, jolloin käperrymme eräänlaiseksi lupaavien yritysten farmiliigaksi. Jos uusia suuria yrityksiä ei synny, mehukkaimmat tuottavuushyödyt jäävät Suomelta saamatta.

Massoittain osaavaa riskipääomaa on nopeasti hankala mistään taikoa. On varauduttava siihen, ettei uusia suuryrityksiä ainakaan jatkuvalla syötöllä Suomeen synny. Tästä päästäänkin mainitsemaani kolmanteen rajoitteeseen eli markkinoiden toimintaan. Innovaatiot kasvattavat henkistä pääomaa, joka lähtee innovaatioyritysten alkuperäisten omistajien, työntekijöiden ja tuotteiden kautta leviämään muuhun talouteen. Tätä leviämisprosessia kannattaa yrittää voidella.

Markkinoiden kilpailun edistämiseen on syytä pistää erityisiä paukkuja: markkinahaastajat tuovat usein mukanaan tehokkaampia tuotantotapoja. Myös liiallinen sääntely ja normitus voivat estää ideoiden leviämistä. Sitäkin kannattaa pöyhäistä, onko markkinoille omaehtoisesti muodostunut talouden dynamiikkaa jäykistäviä rakenteita. Onko esimerkiksi huippuosaajien tiukoista kilpailukieltosopimuksista kansantaloudelle lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä?

Murron kasvutyöryhmältä, jossa myös Mika Maliranta on mukana, voidaan odottaa paljon hyödyllisiä ehdotuksia. Toivottavasti poliittisilla päättäjillä on tällä kertaa rohkeutta niitä myös toteuttaa ja näemme, että farmiliigassakin voi tehdä tulosta.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Kuntarahoituksen yhteistyöblogissa Kauppalehdessä 22.10.2024.