Talouden kasvuennusteet ovat hieman kohentuneet, mutta pinnan alla kytee yhä taantuman uhka – Kuntarahoituksen markkinakatsaus 04/2023 on julkaistu

Talous on kestänyt koronapandemian jälkiseuraukset yllättävän hyvin ja kasvuennusteita on jopa nostettu. Äkkiseltään hyvältä näyttävän suhdannekuvan alla piilee kuitenkin useita ongelmallisia talouden syvävirtauksia. Suomessa suurin kasvua rajoittava tekijä on kroonistuva työvoimapula.

Kuntarahoituksen markkinakatsaus, huhtikuu 2023, lataa täältä

Globaali makrotalous on kestänyt koronapandemian jälkeisiä häiriöitä, inflaatiota ja korkotason nousua, yllättävän hyvin, ja kasvuennusteita on viime kuukausina jopa nostettu, varsinkin Euroopassa. Pinnalta katsottuna suhdannekuva näyttää hallitulta, mutta käynnissä on useita ongelmallisia syvävirtauksia, varoittaa Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala

– Paljon puhututtanut inflaatio on vuositasolla selvästi hidastunut energian hintojen laskun vuoksi. Hintapaine on kuitenkin edelleen laaja-alaista, ja alkuvuoden aikana pohjahintojen nousuvauhti on ollut yhä aivan liian voimakasta.

Riski USA-vetoiseen taantumaan kasvaa

Rahoituskustannusten noususta kärsivät niin kotitaloudet kuin yrityksetkin. Yhdysvalloissa myrskyn silmään joutuneet aluepankit vähentävät luotonantoaan, mikä kiristää erityisesti pk-sektorin rahoitusolosuhteita. Sama ilmiö toistuu myös Euroopassa, joskin maltillisemmin.

– Pankkien luotonannon supistuminen voi kääntää suhdanneodotukset jälleen heikkenevään suuntaan, Vesala ennustaa.

Vuoden edetessä jännite keskuspankkien hinta- ja rahoitusvakaustavoitteiden välillä todennäköisesti kasvaa.

– Pankkien tiukentunut luotonanto reaalitalouteen vähentää koronnostojen tarvetta, mutta on hyvin vaikea tietää, kuinka paljon. Jos vaikutusta yliarvioidaan, inflaatio ei taltu. Jos sitä taas aliarvioidaan, reaalitalous voi ajautua pahoihinkin vaikeuksiin. Rahapolitiikan vaikeasti hallittava tasapainoilu lisää makrotalouden epävarmuutta, minkä vuoksi USA-vetoinen taantuma on hyvinkin varteenotettava riskiskenaario, Vesala sanoo.

Makroriskien vuoksi Yhdysvaltain keskuspankki oletettavasti pysäyttää koronnostot jo lähikuukausina. Toisaalta koronlaskuja on vaikea toteuttaa ennen kuin inflaatio on riittävän pitkäkestoisesti hidastunut.

– Markkinaodotukset Fedin useista koronlaskuista jo vuoden 2023 aikana voivat olla ylimitoitettuja. EKP nostanee korkoja vielä 2–3 kertaa, eikä ensimmäisiä koronlaskuja kannata näillä näkymin odottaa ennen ensi vuotta, Vesala toteaa.

Työvoimapula Suomen suurin talouden kasvupotentiaalin rajoite

Kotimaan talousnäkymät ovat alkuvuoden aikana hieman kohentuneet. Merkittävästä muutoksesta parempaan ei kuitenkaan ole takeita, sillä talouden luottamusluvut ovat edelleen hyvin matalalla ja huolenaiheet suhdanneherkässä teollisuudessa ovat kasvussa.

– Hintapaine ei ole Suomessakaan vielä ratkaisevasti vaimentunut, vaikka vuositason inflaatio onkin. Erityisesti elintarvikkeiden hintojen nousu jatkuu voimakkaana. Palkansaajien ostovoiman kehitys voi vielä tänäkin vuonna jäädä miinusmerkkiseksi, Vesala sanoo.

Korkoherkkyys pitää puolestaan rakentamisen ja asuntokaupan toistaiseksi vaisuna. Alkuvuoden epämiellyttävä yllätys on ollut rakentamisen kustannusten kääntyminen uudelleen nousuun. Suurin talouden kasvupotentiaalia rajoittava tekijä on Vesalan mukaan kuitenkin työvoimapula.

– Työvoiman krooniset saatavuusongelmat toisaalta samalla jarruttavat työttömyyden kasvua, vaikka suhdannetilanteen heikkeneminen ja konkurssien määrän selvä kasvu aiheuttavatkin työttömyysasteeseen jatkossa nousupainetta, Vesala kuvaa.

Kuntarahoituksen markkinakatsaus, huhtikuu 2023, lataa täältä