21.04.2017 - 16.25

Oppilaat tutustuivat uuteen Kalliolan elinkaarikouluun Hollolassa

Kalliolaan Hollolan Vesikansan alueelle valmistuu kesällä 2017 uusinta opetusteknologiaa edustava koulu esi- ja alakoululaisille. Oppilaat pääsivät tutustumaan uusiin koulutiloihin perjantaina 21.4.2017.

Kouluun mahtuu 500 oppilasta ja esikoululaista. Rakennukseen sijoittuvat myös alueen kirjasto ja terveyspalvelut. Iltakäytössä tiloja käytetään kylän kokoontumis-, nuoriso- ja liikuntatiloina. Piha-alueelle tehdään pelikenttien ja leikkialueiden lisäksi skeittialue, kuntorata ja frisbeegolfrata.

Kalliolan koulun suunnittelu on tehty uuden valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaisesti. Perinteisestä kotiluokka-ajatuksesta on luovuttu: tilat ovat avoimia, muuntojoustavia oppimisympäristöjä ja oppimisen tukena käytetään uusinta opetusteknologiaa. Samalla opettajakeskeisestä opetuksesta siirrytään oppilaskeskeiseen opetukseen.

Koulun suunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto Perko. Sisustuksessa Hollolan kunta on yhdessä Isku Interiorin kanssa kehittänyt uusia, avoimeen oppimisympäristöön sopivia kalusteita. Uusia innovaatioita on saatu aikaan muun muassa säilytyskalusteissa, säädeltävissä pöydissä ja latausratkaisuissa. Kalusteratkaisuilla rajataan avointa oppimisympäristöä, parannetaan akustiikkaa ja luodaan viihtyisyyttä opetustiloihin.

Elinkaarimalli turvaa käytettävyyttä

Hollolan kunta rakennuttaa Kalliolan koulun elinkaarimallilla. Urakoitsijana ja kiinteistöpalvelujen tuottajana toimii Lemminkäinen Talo, joka vastaa rakennuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja ylläpidosta 20 vuoden ajan. Tämän jälkeen rakennus siirtyy sovitussa kunnossa Hollolan kunnalle. Lemminkäinen vastaa siitä, että koulun tilat ovat aina kunnossa ja käytettävissä.

Kalliolan koulu rahoitetaan Kuntarahoituksen kiinteistöleasingilla, ja hankkeelle on myönnetty vihreää rahoitusta osoituksena kiinteistön ympäristöystävällisyydestä. Koulun ja lähellä olevan päiväkodin lämmitys hoidetaan maalämmöllä.