02.01.2018 - 08.55

Vihreä rahoitus ylitti miljardin euron rajan

Kuntarahoituksen vihreä rahoitus on kasvanut voimakkaasti vuoden 2016 lanseerauksen jälkeen. Vihreän rahoituksen piiriin on hyväksytty yhteensä 41 laina- ja leasinghakemusta ja rahoitussalkun kokonaismäärä vuoden 2017 lopussa oli yhteensä noin 1,05 miljardia euroa.

Vihreää rahoitusta saaneista kohteista suurin osa suuntautuu julkiseen liikenteeseen ja kestävään rakentamiseen. Suurimmat yksittäiset hankkeet ovat Länsimetro ja Tampereen raitiotie, tyypillisin rahoitettu hanke puolestaan on koulurakennus. Vuonna 2017 vihreän rahoituksen hankeportfolioon saatiin myös mukaan ensimmäiset sosiaalisen asuntotuotannon asuinrakennukset. Asuntorakentamisen osalta vihreässä rahoituksessa on erityisen paljon kasvupotentiaalia. 

Uusi tuote on otettu hyvin vastaan Kuntarahoituksen asiakaskunnassa. Kunnilla on merkittävä potentiaali Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa ja Kuntarahoitus haluaa tukea tätä kehitystä tarjoamalla tuotteen, joka on tavallista rahoitusta edullisempaa. Vihreän rahoituksen ympäristövaikutukset julkaistaan vuosittain. 

– Syksyllä 2017 määrittelimme Kuntarahoituksen vastuullisuuden pääperiaatteet ja tavoitteet. Yksi vastuullisuuden kulmakivistä liittyy kestävään kehitykseen ja sen edistämiseen. Koemme olevamme keskeisessä asemassa kuntien ilmastotyössä ja tavoitteemme ja on jatkossa edistää ympäristönäkökulman huomioimista asiakkaidemme investoinneissa, kertoo Kuntarahoituksen Antti Kontio.

Vastuullista sijoittamista

Kuntarahoitus päätti vuonna 2017 alkaa kohdentaa osan sijoituksistaan vastuullisiin sijoituskohteisiin. Vastuullisen sijoittamisen portfolio (Socially Responsible Investments, SRI) perustetaan vuoden 2018 aikana ja sen tavoitekoko on kytketty vihreiden bondien kokonaismäärään. Lisäksi Kuntarahoitus seuraa kaikkien sijoitustensa vastuullisuutta neljännesvuosittain laskettavan ESG-luvun avulla.

Lisätietoja:

Antti Kontio, puh. 050 3700 285, antti.kontio(at)kuntarahoitus.fi
yhteiskuntavastuu ja viestintä