17.01.2018 - 11.47

Varainhankintavuosi käyntiin 15-vuotisella euroviitelainalla

Kuntarahoitus laski tiistaina 16. tammikuuta liikkeeseen uuden 500 miljoonan euron ja 15 vuoden mittaisen viitelainan, jonka kuponkikorko on 1,25 % ja hinnoittelu 4 korkopistettä alle vastaavan koronvaihtosopimuskoron. Kyseessä on yhtiön historian pisin viitelaina.

Sijoittajakysyntä oli erittäin vahvaa alusta lähtien. Merkintäkirja avattiin klo 11 Suomen aikaa ja suljettiin 75 minuuttia myöhemmin, klo 12.15. Merkintäkirjan koko kasvoi 1,9 miljardiin euroon eli se ylimerkittiin lähes nelinkertaisesti ja hinnoittelua tiukennettiin prosessin aikana 4 korkopistettä.

Yhteensä 76 sijoittajaa osallistui järjestelyyn, josta yli 90 % myytiin Eurooppaan. Sijoittajakysyntä jakautui maantieteellisesti: Saksa (44 %) ja Ranska (14 %), Sveitsi (9 %), Pohjoismaat (8 %), Benelux-maat (7 %), muu Eurooppa (6 %), Aasia (6 %), Iso-Britannia (6 %) ja Lähi-itä (0,1%).

Suurin sijoittajaryhmä olivat keskuspankit ja muut julkiset instituutiot, jotka ostivat 40 % viitelainasta. Muut sijoittajaryhmät olivat varainhoitajat (20 %), eläke- ja vakuutusyhtiöt (20 %) ja pankit (18 %).

”Olemme erittäin tyytyväisiä tähän tulokseen. Vuoden 2016 jälkeen olemme määrätietoisesti lisänneet euromääräisten viitelainojen määrää, mikä on osa Kuntarahoituksen sijoittajakunnan hajauttamiseen tähtäävää varainhankinnan strategiaa. Tämä viitelaina osoittaa, että Kuntarahoituksen kaltaiselle luotettavalle ja korkean luottoluokituksen liikkeeseenlaskijalle riittää kysyntää myös pitkissä laina-ajoissa”, sanoo varainhankinnan osastonjohtaja Joakim Holmström.

“Kuntarahoitus onnistui erinomaisesti pidentämään euroviitelainojensa korkokäyrää. Viime vuoden onnistunut vihreän viitelainan liikkeeseenlasku näytti, että kansainväliset sijoittajat ovat kiinnostuneita Kuntarahoituksen euromääräisistä viitelainoista”, sanoo Crispijn Kooijmans, joka vastaa Rabobankissa julkisen sektorin liikkeeseenlaskijoista. Rabobank osallistui järjestelyyn välittäjäpankkina.

 

Viitelainan tiedot

 

Liikkeeseenlaskun määrä:           500 miljoonaa euroa

Arvopäivä:                                     23.1.2018

Eräpäivä:                                       23.2.2033

Kuponkikorko:                               1,250 % (kiinteä)

Hinta:                                             99,905 %

Tuotto:                                           1,257 %

Hinnoittelu vs. mid swapit:           - 4 bps

Pääjärjestäjät:                               Barclays, Citi, Rabobank, SG CIB

 

Lisätietoja

Joakim Holmström, varainhankinnan osastonjohtaja

joakim.holmstrom(at)munifin.fi

+358 50 444 3638