03.06.2019 - 09.06

Timo Vesalasta Kuntarahoituksen historian ensimmäinen pääekonomisti

Kuntarahoituksen pääekonomistiksi on nimitetty valtiotieteiden tohtori Timo Vesala, 44. Tehtävä on täysin uusi, sillä Kuntarahoituksessa ei aiemmin ole ollut pääekonomistia. Vesala siirtyy Kuntarahoitukseen Säästöpankkiryhmän pääekonomistin tehtävästä.

– Vesalan taustassa yhdistyy tutkijan, salkunhoitajan ja pääekonomistin näkemys, mikä tuo yhtiöömme laaja-alaista osaamista. Kuntarahoituksessa pääekonomistin rooli on erilainen kuin liikepankkien vastaavat tehtävät: siinä on erityisen vahva yhteiskunnallinen näkökulma. Kuntarahoituksen missiona on rakentaa parempaa tulevaisuutta yhdessä asiakkaiden kanssa. Timo Vesalan panoksen avulla syvennämme omaa asiantuntemustamme ja tuomme asiakkaiden jokapäiväisen työn tueksi konkreettista tukea tulkintoihin globaalin talouskehityksen vaikutuksista kuntiin, Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio sanoo.

– Pääekonomistina Vesalalla tulee olemaan hyvin vahva rooli läpi Kuntarahoituksen organisaatiossa liiketoiminnan päätöksenteon tukena. Kuntarahoitus hankkii asiakkailleen globaaleilta markkinoilta varoja keskimäärin 6–8 miljardia euroa vuosittain, joten niiden kehityksen tulkitseminen on keskeinen osa uutta roolia, sanoo Kuntarahoituksen pääomamarkkinoista vastaava johtaja Joakim Holmström.

Yhtä tärkeää on näkemyksen muodostaminen kotimaan tulevista trendeistä.

– Globaalien markkinoiden kehityksen ohella Kuntarahoituksen pääekonomistin tehtävänä on ymmärtää niitä vaikutuksia, joita sekä kansainvälisellä talouskehityksellä että Suomen sisäisillä trendeillä on maan talouteen yhtiön asiakkaiden toimintaympäristönä, Holmström sanoo.

– Uusi roolini Kuntarahoituksessa antaa mahdollisuuden tehdä merkittävää, monipuolista ja vaikuttavaa työtä hyvin tärkeän yhteiskunnallisen toimijan palveluksessa. Ekonomistina haluan antaa talouden suunnasta luotettavaa tilannekuvaa, joka hyödyttää sekä Kuntarahoituksen omaa liiketoimintaa että asiakkaiden päätöksentekoa, Timo Vesala sanoo.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Esa Kallio, puh. 050 337 7853

Johtaja, pääomamarkkinat, Joakim Holmström, puh. 050 444 3638

Pääekonomisti Timo Vesala, puh. 050 5320 702

 

Asiasanat: 
Henkilöstö