Apollo sopii myös asuntorakennuttajille

Kuntarahoituksen Apollo-palvelua on kehitetty ja pidetty kunnille suunnattuna palveluna. Nyt ratkaisu tarjoaa kehittyneet työkalut myös yleishyödyllisen asuntotuotannon toimijoille oman lainaposition analysointiin ja raportointiin sekä rahoitussalkun elinkaaren mallintamiseen.

– Palvelun asuntorakennuttajille tarjoamat hyödyt ovat samat kuin kunnille ja kuntakonserneille. Apolloon saa kaikki rahoitussopimukset, ja analyyseja ja raportteja salkun kehityksestä voi tehdä tuoreeseen markkinadataan perustuen. Apollo pystyy auttamaan esimerkiksi sen arvioimisessa, miten Valtiokonttorin osuus vaikuttaa korkotukilainojen kokonaiskorkoriskiin, Kuntarahoituksen rahoituspäällikkö Okko Rostedt kuvailee.

Ajankohtaista tietoa päätöksenteon tueksi

Setlementtiasunnot otti Apollon käyttöönsä joulukuussa 2018. Ratkaisua lainojen hallintaan oli etsitty jo vuoden ajan. Tiedon näkyväksi tekemisen lisäksi Apollon odotetaan tuovan tehokkuutta toimintaan.

– Apollo on meille todella tärkeä ja odotettu työkalu suunnittelun ja budjetoinnin tueksi. Nyt saamme ajantasaista tietoa nopeasti, Setlementtiasuntojen palvelutoiminnasta ja taloudesta vastaava johtaja Tuija Kemppainen kertoo.

Aiemmin Setlementtiasuntojen lainasalkkuja hallinnoitiin Excelissä. Apollosta saatavat raportit ovat Kemppaisen mukaan ”kuin toisesta maailmasta”.

–  Saamme nyt muutamalla klikkauksella hyvät raportit ja näkymät sekä johdolle että hallitukselle päätöksenteon tueksi. Aiemmin raporttien tekeminen oli käytännössä mahdotonta, lisäksi Excel oli hyvin riskialtis työkalu.

Kemppaisen kokemuksen mukaan Apollo sopii Setlementtiasuntojen tarpeisiin hyvin.

– Talomme ja samalla korkotukilainamme ovat melko uusia, Apollo mallintaa lainatietojamme hyvin.

Jatkuvaa kehitystä monipuolisiin tarpeisiin

Setlementtiasunnot otti päätöksen jälkeen Apollon käyttöön nopeasti. Kemppainen kiitteleekin sujuvaa käyttöönottoa ja asiantuntevaa palvelua.

– Meillä on sellainen tunne, että Apolloa kehitetään jatkuvasti ja meitä kuunnellaan. Mikäli meillä olisi jotain muutostoiveita, uskon, että niistä pystyisi keskustelemaan Kuntarahoituksen kanssa, Kemppainen pohtii.

Okko Rostedt vahvistaa, että kehitystyötä tehdään jatkuvasti myös yleishyödyllisen asuntotuotannon toimijoiden tarpeet huomioiden.

– Kehitämme Apolloa jatkuvasti asiakkaidemme tarpeiden mukaisesti. Tutkimme esimerkiksi mahdollisuutta viedä dataa Apollosta muihin järjestelmiin. Myös Apollon integroitavuutta toisiin järjestelmiin parannetaan jatkuvasti, Rostedt kertoo.