Huomisen talous: Suhdanne-ennuste – Talouskriisin toinen aalto uhkaa vientiteollisuutta

Suomessa koronan välitön talousisku jäi odotettua loivemmaksi, mutta kriisin pitkittyessä elpyminen ottaa takapakkia.

Syyskuun alun suhdanne-ennusteessaan Kuntarahoitus arvioi koronakriisin talousvaikutusten iskevän Suomeen muuta maailmaa pienempinä mutta useampina iskuina. Vaikka välittömästä kriisistä selvittiin ehjin nahoin, maailmalla jylläävä pandemia painaa kasvulukuja vielä pitkään. Nyt talousvaikutusten toinen aalto uhkaa Suomelle tärkeää vientiteollisuutta.

Ovatko viime aikojen irtisanomisuutiset synkän yt-syksyn ensimaininkeja? Miten kriisi rantautuu kuntiin, ja mistä ekonomisti on eniten huolissaan syksyn kynnyksellä?

Syyskauden toisessa Huomisen talous -podcastissa sukelletaan Suomen talouteen ja Kuntarahoituksen tuoreeseen suhdanne-ennusteeseen. Talouden näkymiä avaa tuttuun tapaan Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala, haastattelijana Roope Huotari.



Tutustu Kuntarahoituksen täysmittaiseen Q3:n suhdanne-ennusteeseen täällä!


Huomisen talous on Kuntarahoituksen oma podcast. Näkemyksiä taloudesta ja yhteiskunnasta tarjoavat kuukausittain Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala sekä vaihtuvat asiantuntijavieraat eri aloilta.