Kalasataman taidekortteli tuo eri sukupolvet samojen kattojen alle

Viehe123-korttelissa kurotaan sukupolvien välinen kuilu kiinni taiteen ja yhteisöllisen toiminnan avulla. Kolmen toimijan yhteistyön ansiosta ekologisuus ja asukkaiden toiveet saatiin yhdistettyä uniikkeihin ratkaisuihin.

Kevättalvella 2020 Kalasatamaan valmistuva Viehe123-taidekortteli tuo eri sukupolvet yhteen pihapiiriin. Uudenlaisen korttelin rakennuttajia ovat Kiinteistöyhtiö Ars Longa Oy, NAL Asunnot sekä Setlementtiasunnot Oy. Yhteisenä tavoitteena on hyvän, yhteisöllisyyden ja hyvinvointia tukevan asumisen tarjoaminen eri-ikäisille.

Kolme kerrostaloa yhdistävä kortteli pitää sisällään eri-ikäisille suunnattujen asuntojen ohella yhteisiä inspiroivia ja toiminnallisia kohtaamistiloja. Naapurustoajatus nähdään tulevaisuuden trendinä – eri sukupolvet toimivat yhdessä aktivoiden ja luoden turvallisen ja huolehtivan ilmapiirin toisilleen.

Kolme toimijaa, yhteinen tavoite

Idea yhteisestä korttelihankkeesta oli muhinut jo pitkään eri toimijoiden päässä. Kun Helsingin kaupungin tontinluovutusmenettelyn kautta saatiin kolme vierekkäistä tonttia Kalasatamasta, vireillä olleet suunnitelmat konkretisoituivat ja hankkeen liikkeellepanija Setlementtiasunnot, nuorille aikuisille asuntoja vuokraava NAL Asunnot sekä taiteilijoiden ja muotoilijoiden Kiinteistöyhtiö Ars Longa Oy ryhtyivät yhdessä toteuttamaan tulevaisuuden yhteisöllistä korttelihanketta. Korttelin suunnittelijana toimii arkkitehtitoimisto Arkkitehdit Hannunkari & Mäkipaja Oy.

Yhteistyön käynnistäminen oli helppoa ja luontevaa, kun toimijoiden tavoitteet olivat samankaltaiset. Tärkeää kaikille kolmelle oli, että projekti tehtäisiin mahdollisimman ekologisesti ja resurssitehokkaasti. Urakkasopimus tehtiin yhden, yhteisen urakoitsijan kanssa, jotta hanke saataisiin toteutettua mahdollisimman sujuvasti. Yhdessä tekeminen tuotti myös taloudellista säästöä esimerkiksi kilpailutuksessa.

Urakoitsijana toimivan Jatke Uusimaan työnjohto on ollut erittäin ammattitaitoista, ja rakennukset valmistuvat sovitussa aikataulussa. Rakentaminen aloitettiin toukokuussa 2018, asunnot ovat muuttovalmiit alkuvuodesta 2020. Haku osaan asunnoista on jo alkanut ja kiinnostus on ollut erittäin suurta.

– Meille on tullut jo haun alkuvaiheessa yli 300 hakemusta, joten saamme varmasti kaikki 77 asuntoa vuokrattua, NAL Asuntojen toimitusjohtaja Samuli Killström kertoo.

– Uudenlainen kortteli herättää selvästi todella suurta kiinnostusta ja kertoo myös tarpeesta kohtuuhintaisille vuokra-asunnoille pääkaupunkiseudulla ja etenkin Helsingissä.

Taidekortteli pitää sisällään kolme kahdeksankerroksista, toisiinsa kiinni rakennettua ja esteetöntä kerrostaloa, joiden kohtuuhintaiset asunnot vuokrataan eri-ikäisille asukkaille. Kiinteistöyhtiö Ars Longa Oy:n taloon valmistuu 56 vuokrahuoneistoa pääasiallisesti seniori-ikäisille, mutta myös työikäisille taiteilijoille, muotoilijoille sekä kirjailijoille. NAL Asunnot tarjoaa 77 asuntoa työssäkäyville ja työelämään hakeutuville nuorille aikuisille. Setlementtiasuntojen taloon valmistuu 81 asuntoa Diakonia-ammattikorkeakoulu Diakin opiskelijoille.

Sujuvasti yhdessä

Mallia taidekortteliin etsittiin maailmalta. Suomessa ei vastaavanlaisia vielä ole, vaikka esimerkiksi taiteilijakodit Lallukka ja Jallukka Helsingistä löytyvätkin.

­– Maailmalla, ja meillä Suomessakin, on jo käytössä muutamia, tarkoituksella eri sukupolville rakennettuja kortteleita, mutta tällainen taidepainotteinen korttelihanke on ainutlaatuinen. Tulevaisuudessa yhteisöllisyys ja yhteinen asuminen tulevat varmasti yleistymään ja Viehe123 näyttääkin hyvää esimerkkiä seuraajille, Setlementtiasunnot Oy:n toimitusjohtaja Heli Kotilainen kertoo.

Taloissa on paljon yksiöitä ja kaksioita, koska niitä tulevat asukkaat pääasiallisesti toivoivat. Tarve pienille kohtuuhintaisille asunnoille on pääkaupunkiseudulla valtava. Yksinasujien määrän uskotaan tulevaisuudessa kasvavan, kun väestön ikärakenne muuttuu ja maahanmuutto lisääntyy.

Eri sukupolvien elon korttelissa odotetaan sujuvan hyvin. Käyttäjien erilaisten vuorokausirytmien ansiosta tilojen käyttö jakautuu tasaisesti pitkin päivää; työssäkäyvät voivat käyttää tiloja iltaisin, kotona olevat seniorit voivat vaikka pestä pyykkiä keskellä päivää.

– Setlementtiasuntojen taloon muuttavat Diakin opiskelijat opiskelevat sosiaalialaa, joten siitä voi syntyä esimerkiksi harjoitteluja tai talon senioreille sekä erityisryhmille suunnatun toiminnan kehittämistä, Kotilainen lisää.

Tulevien asukkaiden toivotaan ottavan osaa yhteiseen toimintaan. Taloihin perustettavat asukastoimikunnat ja tulevat hoitokunnat kehittävät asumista jatkossa. Yhteiset tapaamiset aloitetaan heti kun asukasvalinnat vuoden alussa valmistuvat, joten tutustuminen tuleviin naapureihin voi alkaa jo ennen muuttoa.

Jatkokehitystä ja palautetta varten Kiinteistöyhtiö Ars Longa tulee teettämään Aalto-yliopiston kanssa korttelin asukkaille suunnatun seurantatutkimuksen, jossa selvitetään, miten asuminen yhteisöllisyyteen kannustavassa eri ikäisten korttelissa on sujunut. Tutkimus hyödyttää paitsi asukkaita myös rakennuttajia ja yhteiskuntaa.

Yhteistyö mahdollisti uniikit ratkaisut

Yhteisöllisyyteen kannustavat vapaaehtoisen asukastoiminnan lisäksi korttelin erilaiset tilat. Yhteisiin tiloihin kuuluvat muun muassa pesula, katolle rakennettava saunaosasto, erilaiset harrastehuoneet sekä kattoterassi, jolla voi harrastaa vaikkapa puutarhanhoitoa tai kuntoilua. Katolle rakennetaan kolmea taloa kiertävä kuntoilupolku, talvi- sekä laatikkopuutarha, jotka kannustavat yhteiseen toimintaan naapuruston sisällä.

Yhteiset tilat rakennetaan tarpeeseen, sillä tulevilta asukkailta on kysytty, mitä he taloihin kaipaavat.

– Kortteliin haluttiin paljon erilaisia, eri-ikäisille sopivia tiloja. Galleriat ja esimerkiksi katolle valmistuva talvipuutarha ovat erikoisuuksia, joita joka talosta ei löydykään, Kiinteistöyhtiö Ars Longan toimitusjohtaja Tuula Paalimäki iloitsee.

Viehe123-korttelin katolle rakennetaan kolmea taloa kiertävä kuntoilupolku, talvi- sekä laatikkopuutarha, jotka kannustavat yhteiseen toimintaan naapuruston sisällä.

– Yhteiskäyttöön sopivat loistavasti myös esimerkiksi sisäpiha tai alakerran harrastetilat, joista löytyy myös keittiö. Tilat kannustavat vaikkapa yhteisiin brunsseihin, elokuvailtoihin tai pihajuhliin, Paalimäki jatkaa.

Talojen läpi kulkevaa katutason kävelyreittiä voidaan käyttää esimerkiksi galleriana, jossa talon asukkaat voivat esitellä töitään. Katutasoon rakentuu myös galleriatila, joka toimii ikään kuin näyteikkunana korttelille. Tilaa tullaan mahdollisesti tarjoamaan myös ulkoisten toimijoiden käyttöön, esimerkiksi vanhempi–lapsi-toimintaan tai liikuntaan.

– Uskon, että korttelin toiminnot viihdyttävät ja yhdistävät eri sukupolvia ja luovat paljon mahdollisuuksia asukkaille, Heli Kotilainen sanoo.

Kun budjetti jakautuu kolmelle rakennuttajalle, yhteistiloihin voitiin panostaa paljon enemmän kuin yleensä. Esimerkiksi saunatiloista saatiin hulppeammat keskittämällä rahat yhteen ja rakentamalla jokaisen talon oman saunan sijaan vain yksi, iso saunaosasto.

Haasteet tilojen käytölle ja sukupolvien yhteiselle asumiselle nähdään pienenä. Kompastuskivet vältetään yhteisillä ja reiluilla pelisäännöillä.

Sujuvaa ja keskustelevaa yhteistyötä

Kuntarahoitus toimii korttelin rahoittajana ja hankkeen aktiivisena neuvonantajana.

– Kaupungin kehittäminen vaatii uudenlaisia asumisympäristöjä toimintoineen. Taidekortteli eri ikäisille ja taustaisille ihmisille on loistava esimerkki modernista ja kulttuuria vahvistavasta hankkeesta, Kuntarahoituksen rahoituspäällikkö Paula Merta kertoo.

Kolmen eri rakennuttajan, urakoitsijan ja rahoittajan välinen toiminta vaatii kaikilta osapuolilta joustavuutta ja ratkaisukykyä. Yhteistyö on kuitenkin sujunut pääasiallisesti erittäin hyvin.

– Yhteistyö on kolmen rakennuttajan välillä ollut erittäin hyvää ja sujuvaa. Valitsimme vain yhden urakoitsijan, mikä helpottaa myös asioita. Lisäksi Kuntarahoitus on auttanut ja neuvonut todella kattavasti ja joustavasti prosessin eri vaiheissa, Setlementtiasuntojen Heli Kotilainen toteaa.

 – Niin Kuntarahoituksen kuin meidän muidenkin toimintaa leimaavat ihmisläheisyys ja keskusteleva henki. Niillä ominaisuuksilla ei voi kuin onnistua, Killström NAL Asunnoista täydentää.


Kuntarahoitus suunnittelee yhteiskunnallisen rahoituksen tuomista markkinoille

Ympäristöinvestointeihin suunnattu vihreä rahoitus ja vihreät bondit ovat jo vakiinnuttaneet asemansa markkinoilla. Sijoittajien kiinnostus vastuullisiin sijoituskohteisiin on yhä vahvistunut, ja siksi Kuntarahoitus suunnittelee ensimmäisenä pohjoismaisena rahoituslaitoksena yhteiskunnallisen rahoituksen lanseeraamista.

Käytännössä kaikki Kuntarahoituksen rahoittamat investoinnit kohdistuvat yhteiskunnan kehittämiseen, olipa kyse kunnallisinfrasta, sairaalasta tai päiväkodista. Suunnitteilla oleva yhteiskunnallinen rahoitus on kuitenkin rajattu yleishyödylliseen asuntotuotantoon sekä hyvinvointi- ja koulutusinvestointeihin, jotka edistävät kuntien elinvoimaa.

Uusi rahoitustuote on tarkoitus tuoda markkinoille alkuvuonna 2020. Ajantasaista tietoa tuotteen lanseerauksesta saa Kuntarahoituksen verkkosivuilta ja sosiaalisen median kanavista.


Teksti: Elisa Korhonen
Kuvat: Annukka Pakarinen