Kuntarahoitus saa hyvät arviot kansainvälisiltä välittäjäpankeilta

Kuntarahoitus sijoittui pohjoismaisten kuntarahoittajien joukossa jaetulle ykköstilalle Prosperan tekemässä tutkimuksessa.

Ruotsalaisen Prospera-tutkimuslaitoksen tekemässä tutkimuksessa selvitettiin mielipiteitä pohjoiseurooppalaisista niin kutsutuista SSA-liikkeeseenlaskijoista eli julkisyhteisötaustaisista organisaatioista.

Kaikki tutkitut pohjoismaiset liikkeeseenlaskijat ovat samantyylisiä toimijoita: ne hankkivat markkinoilta varoja kotimaansa julkisen sektorin rahoittamiseen ja niiden toiminnalla on jonkinlainen valtion tai paikallisen julkisen sektorin tuki. Kuntarahoituksen lisäksi tällaisia liikkeeseenlaskijoita ovat ruotsalainen Kommuninvest, norjalainen KBN ja tanskalainen KommuneKredit.

Verrokiksi pohjoismaisille kuntarahoittajille tutkimuksessa otettiin muita eurooppalaisia liikkeeseenlaskijoita eli saksalainen kehityspankki KfW, alankomaalainen BNG, Euroopan investointipankki EIB sekä Pohjoismaiden investointipankki NIB.

– Tutkitut yritykset selvästi mielletään samantapaisiksi toimijoiksi, koska kaikki saavat hyviä tuloksia. Erojakin profiileissa kuitenkin löytyy, sanoo Hanna Helgesson Prosperasta.

Suomen talouden vahvistuminen suuntaa sijoittajien mielenkiintoa Kuntarahoitukseen

Useissa avoimissa kommenteissa todettiin, että Kuntarahoitus kiinnostaa sijoittajia entistä enemmän muuhun Eurooppaan liittyvien epävarmuustekijöiden takia. Sijoittajat ovat myös huomioineet Suomen talouden hyvän kehityksen viime vuosien aikana.

Kuntarahoitus saa pankeilta kiitosta aktiivisuudestaan vihreiden bondien markkinoilla. Sen toivotaan myös jatkavan tuotevalikoiman laajentamista sosiaalisiin bondeihin ja vahvistavan entisestään aktiivisuutta viitelainamarkkinoilla.

– Kuntarahoituksella on monipuolinen varainhankintastrategia joka palvelee laajaa sijoittajajoukkoa. Yhtiö on onnistunut pysymään jokaisella varainhankintamarkkinallaan eturintamassa mukautumalla sijoittajatarpeiden muutoksiin. Osallistumalla erilaisiin tapahtumiin kuntarahoituslaiset pysyvät lähellä sijoittajiaan ja pystyvät pitämään varainhankintansa joustavana. Sijoittajille tämä on tervetullutta, kommentoi eräs vastaajista.

Tutkimus auttaa Kuntarahoituksen varainhankinnan kehittämisessä

Kuntarahoituksesta tutkimuksessa piirtyvä profiili korostaa yhtiön ammattimaista toimintamallia. Vahvuuksiksi nousevat hyvä varainhankintastrategia, johdonmukaisuus markkinoilla toimimisessa, toiminnan läpinäkyvyys ja sijoittajille tarjottavan tiedon laatu sekä markkinoiden tarpeisiin vastaaminen. Näiden kaikkien kehittäminen on ollut yhtiön varainhankinnan tavoitteena.

– Analysoimme vuosittain tarkkaan tutkimuksesta saadun palautteen ja kehitämme sen perusteella toimintaamme. Erilaiset ulkoiset tunnustukset ovat hyvä merkki siitä että olemme oikeilla jäljillä, mutta Prosperan tekemä tutkimus tarjoaa meille konkreettisempia kehitysideoita ja yhteistyökumppaneillemme tilaisuuden antaa myös kriittistä palautetta, sanoo johtaja Joakim Holmström, joka vastaa Kuntarahoituksen toiminnasta kansainvälisillä pääomamarkkinoilla.

Faktaa tutkimuksesta

Prosperan pohjoiseurooppalaisia liikkeeseenlaskijoita koskeva mielikuvatutkimus on tehty vuosittain vuodesta 2011 lähtien. Tutkimuksen käynnistäjänä on ollut ruotsalainen Kommuninvest, mutta Kuntarahoitus on jo useiden vuosien ajan ollut tutkimuksen toinen tilaaja.

Tutkimuksen toteuttaa Prospera, joka on pitkän historian omaava finanssisektoriin erikoistunut markkinatutkimusyhtiö, joka tekee sekä räätälöityjä tilaustutkimuksia että laajoja toimialatutkimuksia.

Haastattelut tehtiin puhelimitse ja vastaajina oli 22 kansainvälisten liikkeeseenlaskujen välittäjäpankkien edustajaa. He ovat nimettyjä henkilöitä, jotka vastaavat omassa organisaatiossaan yhteistyöstä eurooppalaisten ns. SSA-liikkeeseenlaskijoiden kanssa, joihin Kuntarahoituskin kuuluu. Kaikki vastaajat siis tuntevat tutkitut organisaatiot hyvin