Kuntarahoitus uudistaa organisaatiotaan ja toimintamalliaan tavoitteenaan parantaa asiakaskokemusta

Kuntarahoitus-konserni on päättänyt organisaationsa ja toimintamallinsa uudistamisesta.

Näillä toimilla pyritään erityisesti luomaan entistä parempia edellytyksiä asiakaskokemuksen parantamiseen. Lisäksi pyritään sujuvoittamaan toimintaa ja parantamaan laatua. Tavoitteena on myös henkilöstökokemuksen parantaminen. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi uusi organisaatio pohjautuu aiempaa vahvemmin yhtiön toiminnan ydinprosesseihin eli asiakkaiden rahoittamisen ratkaisuihin ja pääomamarkkinaprosesseihin. Organisaatiomuutokset tulevat voimaan 1.1.2021.

Yhtiön kehittämistoimintaa tuodaan lähemmäksi liiketoimintaa perustamalla liiketoimintaan kehittämistä tukevia tehtäviä. Kehittämisen kokonaisuuden hallinnan tueksi perustetaan uusi Kehitys- ja HR-palvelut -toiminto, jolla tuetaan myös muutoksen hallintaa. Uuden Kehitys- ja HR-palvelut toiminnon johtajaksi on 1.1.2021 alkaen nimitetty konsernin nykyinen HR-johtaja Minna Mäkeläinen, joka toimii jatkossa myös johtoryhmän jäsenenä.

Johtoryhmän kokoonpano 1.1.2021 alkaen on seuraava:

  • Esa Kallio, toimitusjohtaja
  • Mari Tyster, lakiasiat ja viestintä, toimitusjohtajan sijainen
  • Aku Dunderfelt, asiakasratkaisut
  • Toni Heikkilä, riskienhallinta ja compliance
  • Joakim Holmström, pääomamarkkinat ja vastuullisuus
  • Rainer Holm, IT ja teknologia
  • Harri Luhtala, talous
  • Minna Mäkeläinen, kehitys- ja HR-palvelut

– Uudistuksen tavoitteena on joustava ja sujuva toimintamalli, joka varmistaa Kuntarahoitus-konsernin asiakaslähtöisen toiminnan myös pidemmällä aikavälillä ja siten jatkuvan kyvykkyyden mukautua toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Uudessa organisaatiossa korostuu myös henkilöstökokemus, jota olemme halunneet parantaa madaltamalla organisaatiotasoja ja kehittämällä prossien toimivuutta. Muutostoimenpiteillä siirrymme osin tietojärjestelmälähtöisestä kehittämisestä enemmän prosessit ja kehittämisen kokonaisuutena paremmin huomioivaan toimintamalliin, kertoo Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio. 

Toimintamallin ja organisaation kehittämisen yhteydessä käytiin koko konsernin henkilöstöä koskeneet yhteistoimintaneuvottelut, jotka on nyt saatu päätökseen. Uudelleenorganisointi johtaa 10 tehtävän päättymiseen.

Lisätietoja:

Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio, puh. 050 3377 953