Maailman parantaminen haastaa kuntatalouden

Pasi Laitalalla on erikoinen ongelma. Espoon kestävän kehityksen johtaja on ainoa kestävän kehityksen johtaja Suomen kuntasektorilla, tai ainakaan vastaavaa titteliä kantavia ei ole vielä tullut vastaan. Kollegalle ei siis voi soittaa kysyäkseen kuulumisia tai uusia ideoita työlistalle.

– Mutta kuitenkin ne haasteet, jotka kestävän kehityksen kautta tulevat, ovat aika isoja, Laitala sanoo.

Aika isoja on lievä ilmaus. Haasteet levittäytyvät kaikille kunnan toimialoille: liikenteeseen, energiasektoriin, asumiseen, digitaalisiin palveluihin ja niin edelleen. Ne eivät useinkaan tunne toimialarajoja ja levittäytyvät surutta vuosikymmenien päähän, vaikka kunnan budjetti mieluiten katsoisi kutakin vuotta kerrallaan.

Laitalan vastuulla on muuttaa käytännön toimiksi valtuustokauden mittainen Kestävä Espoo -kehitysohjelma, jolla Espoo myös liittyi vuonna 2015 ensimmäisenä kaupunkina mukaan Suomen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumukseen. Yhteiskuntasitoumus on keskeinen väline YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelman kansallisessa toteuttamisessa Suomessa, ja Espoolla on yli 100 sitoumusta.

Uusin harppaus kestävän kehityksen työssä otettiin heinäkuussa New Yorkissa, kun Espoo nimettiin Aalto-yliopiston kanssa viiden yliopistokaupungin joukkoon edistämään YK:n kestävän kehityksen Agenda2030-tavoitteita maailmanlaajuisesti. Nämä kaupungit sitoutuvat kestävän kehityksen edelläkävijöiksi kansalaiset mukaan ottaen saavuttamaan tavoitteet jo vuonna 2025. Kukin kaupungeista valikoituu johtamaan ainakin yhtä 17 tavoitteesta. Espoon toiminta painottuu oppimiseen, koulutukseen ja innovaatioihin.

Espoon tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Haaste on, että perinteistä, enemmän tai vähemmän siiloista rakentuvaa kuntaorganisaatiota ei varsinaisesti ole rakennettu globaalien haasteiden nopeaan ratkaisemiseen. Espoossa kuviota on ravisteltu kehitysohjelmasta vastaavalla poikkihallinnollisella ohjausryhmällä, joka mahdollistaa sen, että luottamushenkilöt pääsevät ruotimaan kehitysratkaisuja suoraan eri alojen johtavien viranhaltijoiden kanssa. Laitalan mukaan toimintamalli on ainutlaatuinen kuntakentässä kansainvälisestikin tarkasteltuna.

– Suuri osa kestävän kehityksen asioista on sellaisia, joihin kunnilla ei varsinaisesti ole mielipidettä, Laitala sanoo.

– Varmasti Espoollakin oli lainausmerkeissä päätöksenteon velkaa sillä tavalla, että emme olleet vielä osanneet käsitellä näitä asioita.

Budjettivuodesta elinkaaritarkasteluun

Sittemmin päätöksiä on syntynyt, rohkeitakin. Esimerkiksi sellainen, että talviajettava robottibussi on pysyvässä liikenteessä Espoossa kuluvan valtuustokauden loppuun mennessä. Tällaista laitetta ei päätöshetkellä ollut vielä keksitty lainkaan, mutta Espoo on mukana hankkeessa, jossa sellaista kehitetään. Otaniemessä on jo tehty kokeiluajoja ja Laitala toivoo, että ensi vuoden huhtikuussa robottibussi olisi jo valmis.

Laitala korostaakin yritysten kanssa tehtävän yhteistyön merkitystä. Energiapuolella Espoon kumppaniksi löytyi Fortum, jonka kanssa Espoo valmistautuu luopumaan kivihiilen käytöstä viimeistään reilun kymmenen vuoden päästä. Fortumin ja HSY:n kanssa on olemassa esisopimus Ämmässuolle sijoitettavasta lämpölaitoksesta, ja Kivenlahteen on tulossa biolämpölaitos.

Henkilöautopuolella Espoon agendalla ovat biokaasu- ja sähköautojen käyttöönoton edistäminen sekä biopolttoaineiden sekoitusvelvoitteet.

Kestävän kehityksen kehyksessä investoinnit ovat oma lukunsa, sillä kestävän kehityksen yhdistäminen taloudellisiin suunnittelumekanismeihin on kunnissa vielä suhteellisen uusi asia. Kuntatalouden viitekehys on perinteisesti budjettivuosi, kun taas kestävän kehityksen ratkaisuissa painottuvat elinkaarikustannukset.

– Meillä ainoa tarkastelukulma on vain arvioida, että olemassa olevan ja hankintahetkellä päätetyn ratkaisun kustannusvaikutus vaikuttaa fiksummalta. Mutta sitä ei pysty oikeastaan kirjaamaan mihinkään, Laitala sanoo.

Kokonaishyödyt euroiksi

Laitalan mielestä ensimmäinen askel on se, että kestävä kehitys tunnistetaan strategisesti tärkeäksi asiaksi aina kaupungin johtoa myöten. Sen jälkeen ei auta kuin lähteä testaamaan mekanismeja, joilla taloudellista kestävyyttä arvotetaan.

Investointilaskelmien kohdalla elinkaarivaikutus tulee Laitalan mukaan kyllä luontevasti huomioiduksi, mutta vuosibudjetissa sitä voi olla vaikeampi ennakoida. Avainsana on kokonaishyödyt. Mukaan laskelmiin pitäisi saada myös ne välilliset hyödyt, jotka saattavat jäädä perinteisten investointilaskelmien ulkopuolelle: mahdolliset uudet innovaatiot, uusi yritystoiminta ja uudet työpaikat. Kestävän kehityksen edistämisestä on todennäköisesti myös hyötyä kaupungin tai kunnan markkinoinnissa, se voi parantaa kuntalaisten arjen sujuvuutta muuttamalla palveluja sähköiseksi ja niin edelleen, Laitala listaa.

– Koko tämä vyyhti pitäisi osata laittaa elinkaarelle euroiksi. Silloin me tiedämme, kuinka paljon paremmin me teemme kuin miettimättä ollenkaan näitä arvoelementtejä.

Laitala myöntää, että kyseessä on iso haaste Espoollekin, joka sentään on voittanut maailman älykkäimmän yhteisön ja Euroopan kestävimmän kaupungin titteleitä kansainvälisissä kilpailuissa.

Vähän etukenossa

Laitalan mielestä haaste on otettava vastaan, koska kyse on julkisen toimijan velvollisuudesta kirittää yrityksiä ja organisaatioita kehittämään parempia ratkaisuja. Julkisia hankintoja tehdään Suomessa vuositasolla noin 35 miljardin euron edestä, hän muistuttaa.

– Jarrutammeko me sillä rahalla kehitystä yritystoiminnassa vai kannustammeko ja mahdollistammeko me?

Espoossa hankinnoille on selkeät ohjeet ottaa kestävän kehityksen näkökulma huomioon, mutta Laitala näkee tilaajan, hankintaorganisaation ja tuottajan vuorovaikutuksen parantamisessa mahdollisuuksia vielä tehokkaampaan positiiviseen kierteeseen.

– Arvelen, että polkua tullaan tulevina vuosina vielä rakentamaan. Että ajatus lähtee ihan alusta, jalostuu kilpailutuksessa ja kehittyy sitten koko ajan toimittajan ratkaisuissa.

Yhden asian Laitala tyrmää suoraan: kestävät ratkaisut eivät ole perinteisiä ratkaisuja kalliimpia. Hänen mielestään liian usein unohtuu se, että päästö on yleensä aina hukka, ja hukallakin on hintansa.

– Kun kaupungilla on tällainen hiilineutraaliustavoite asetettu, me jaamme tämän tavoitteen kuntalaisten ja yritysten kanssa, hän sanoo.

– Siitä syntyvät uudet ratkaisut, joissa kunnan pitää olla aktiivisesti myös itse toimijana ja esimerkkinä, vähän etukenossakin viemässä niitä eteenpäin.