Marjo Österdahl: Närpiöstä sietää ottaa mallia, mutta kuntien on löydettävä oma sapluunansa elinvoiman kehittämiseen

Työperäinen maahanmuutto on tuonut Närpiöön uutta elämää ja tampannut kaupungin työttömyysprosentin ennätyksellisen matalalle tasolle. Närpiön henkilöstöpäällikkö Marjo Österdahl kirjoittaa, mitä ’Närpiön mallista’ voidaan oppia.

’Närpiön mallista’ puhutaan paljon, välillä mitä sattuu. Yhtäällä kaupunkimme esimerkkiä pidetään ratkaisuna harvaan asutun maaseudun ongelmiin, toisaalla varoittavana uhkakuvana. Olemme itsekin pohtineet, mikä on ’Närpiön malli’. Ei nimittäin ole yhtä dokumenttia tai tapaa toimia, joka sen tiivistäisi.

Närpiön maahanmuuttobuumi alkoi 80-luvulla, kun otimme vastaan pakolaisia Vietnamista ja Bosniasta. Tätä nykyä lähes joka viides närpiöläinen on maahanmuuttajataustainen, ja vielä 2020-luvulla valtaosa tulee näistä kahdesta maasta. Nyt Närpiöön tullaan lähes yksinomaan työn perässä, usein kasvihuoneille tai valmistavaan teollisuuteen.

Työperäinen maahanmuutto on tuonut Närpiöön paljon. Muutaman prosentin työttömyysaste on Manner-Suomen matalimpia, elinkeinoelämä kukoistaa ja talot käyvät kaupaksi. Kyläkouluihin riittää oppilaita, ja kaupungilla on kova paine laajentaa varhaiskasvatuksen ja peruskoulutuksen tiloja. Moni kuulee Närpiön hyvästä vireestä ja pohtii, olisiko työperäinen maahanmuutto vastaus harvenevien ja harmaantuvien maaseutukuntien ongelmiin. ’Närpiön mallin’ monistaminen on silti helpommin sanottu kuin tehty.

Ensiksi on syytä muistaa, ettei yksikään kunta tai kaupunki voi omalla päätöksellään lähteä tälle tielle. Emme mekään ole niin Närpiössä tehneet. Työperäisessä maahanmuutossa kaikki on kiinni yrityksistä ja heidän tarpeistaan. Yritykset rekrytoivat työntekijöitä ulkomailta, ja me kaupunkina huolehdimme siitä, että he saavat tarvitsemansa palvelut ja kotoutuvat Närpiöön.

Toiseksi: työperäinen maahanmuutto ei ole pikavoitto, se vaatii pitkäjänteisiä ponnistuksia koko kaupunkiorganisaatiolta. Yhden kuukauden aikana Närpiöön tulijoita voi olla kolme tai kolmekymmentä. Jokainen heistä tarvitsee katon päänsä päälle, kieliopetusta ja koulu- tai päiväkotipaikan lapsilleen. Koska tulijoita tulee yritysten tarpeen mukaan, ei kaupungin budjetista voi korvamerkitä tarkkaa euromäärää heidän kotouttamiseensa. Tärkeintä on ylläpitää vuoropuhelua yritysten kanssa ja sopeutua jatkuvaan muutokseen.

Kolmantena on kotouttamiskysymys, joka maahanmuuttokeskustelussa nostaa helposti tunteet pintaan. Totuus on, että kun maahanmuuttajien osuus kunnan väestöstä kasvaa näin suureksi, näyttää myös heidän kotouttamisensa erilaiselta. Emme voi enää ajatella, että Närpiöön tulijoiden pitäisi ahtautua tiettyyn muottiin, vaan meidän täytyy lisätä ymmärrystä molemmin puolin.

Saimme alkukeväästä valmiiksi kaupungin kaksisuuntaisen kotouttamisprosessin toimintasuunnitelman, joka kertoo, miten jokainen kaupungin työntekijä voi huomioida maahanmuuton omassa työssään. Kyse on lopulta pienistä asioista, joilla on suuri merkitys: esimerkiksi siitä, että kouluissa tarjoillaan juhlaruokaa myös muiden kulttuurien pyhien aikaan. Oppilaiden erilaiset taustat tuodaan osaksi kaikkien yhteistä arkea.

Myös kieliopetusta on syytä ajatella uudelleen. On paljon vaadittu, että kolmen lapsen äiti vielä päivän töiden, lasten- ja kodinhoidon jälkeen raahautuisi ruotsin tunnille – etenkään kun hän ei kieltä päivittäisessä työssään juuri tarvitse. Olemme esimerkiksi tuoneet opetusta paikan päälle ja sopineet yhdessä yritysten kanssa, että työntekijät voivat käyttää pari tuntia viikosta kielen opiskeluun.

Luvut puhuvat puolestaan: on selvää, että työperäinen maahanmuutto on tuonut Närpiön talouteen tuntuvan piristysruiskeen. Puhtaasti rahavirtoina sen hyötyä ei silti voi laskea. Mikä on se vaihtoehtoinen todellisuus, johon maahanmuuton kustannuksia verrattaisiin? Kuka voi sanoa, miltä Närpiön elinkeinoelämä näyttäisi, jos työvoimapulaan ei olisi löytynyt ratkaisua maan rajojen ulkopuolelta? Lopulta on vain valittava suunta ja mentävä sitä kohti. Paikallaan kun ei auta pysyä.

Ehkä ’Närpiön mallissa’ on lopulta kyse tästä: eteenpäin katsovasta, ajassa elävästä ja pitkäjänteisestä työstä, jonka todellinen vaikutus mitataan vasta vuosikymmenien päästä. Mallia meistä voi ottaa, mutta lopulta jokaisen kunnan ja kaupungin on löydettävä oma tiensä.

Marjo Österdahl
Kirjoittaja on Närpiön kaupungin henkilöstöpäällikkö ja yksi Pienten ja keskisuurten kuntien uudet tiet -keskustelutilaisuuden panelisteista.


Osallistu verkkotapahtumaan! Pienten ja keskisuurten kuntien uudet tiet – mistä elinvoimaa tulevaisuudessa?

Keskustelutilaisuudessa 21.10. klo 17–18.30 kuulet konkreettisia esimerkkejä siitä, miten Suomen pienissä ja keskisuurissa kunnissa on houkuteltu uusia asukkaita, turvattu laadukkaat palvelut ja kehitetty elinvoimaa.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu tapahtumaan täällä (linkki)!