Kun helsinkiläinen Miia Palviainen valmistui muutama vuosi sitten kauppatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta, hän halusi töihin ulkomaille. Kohdemaiden listalla ykkössuosikki oli Lontoo, minne Palviaisen tie lopulta vei.
– Halusin kokemusta ja näkemystä koko uraa ajatellen ja niitä todella sainkin. Lontoo oli kaiken hektisyytensä keskellä valtavan hieno kokemus, jota kannan mukanani varmasti koko loppuelämän ajan, hän sanoo.
Pari vuotta investointipankki Citillä Canary Wharfilla sujui vauhdilla. Canary Wharf on kaupungin merkittävin finanssikeskittymä Lontoon Cityn jälkeen ja kasvaa jatkuvasti.
Viime vuonna Palviainen päätti kuitenkin palata Suomeen. Hän aloitti syyskuussa Kuntarahoituksella varainhankinnan analyytikkona.
– Muutto oli itselleni aika kokonaisvaltainen elämänmuutos monessakin mielessä. Kuulostaa varmaan kliseeltä, mutta koen nyt eläväni englantilaisittain niin sanottua work-life balance -elämää parhaimmillaan, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että nuorena ammattilaisena minulla on aikaa ja tilaa muillekin asioille kuin pelkälle työlle. Elämä on nyt helpompaa kuin Lontoossa, hän toteaa.
Citillä Palviainen työskenteli globaalien asiakkuuksien tiimissä, jossa tehtiin monipuolisesti varainhankintaa eri segmenteille. Alueina olivat Eurooppa, Afrikka ja Lähi-itä.
– Tein paljon töitä eri lähtökohdista ponnistavien maiden kanssa, mikä oli erittäin mielenkiintoista, mutta ajoittain myös hyvin haasteellista. Esimerkkitilanteessa Kenian kaltainen kehittyvä valtio lähti kansainvälisille joukkovelkakirjamarkkinoille hakemaan rahoitusta, jolloin meidän tehtävänämme oli rakentaa potentiaalisille sijoittajille tarina kyseisestä valtiosta, eli puhutaan niin sanotusta credit storysta. Siitä työssäni oli noin tiivistettynä kyse.
Arvot edellä
Citillä ollessaan hän kertoo ”löytäneensä” Kuntarahoituksen.
– Kuntarahoitus kuului silloisen tiimini asiakkaisiin yhdessä muiden vastaavien skandipankkien kanssa. Pienen selvittelyn ja tutkiskelun jälkeen kuntasektorin rahoitusinstituuttien mallit alkoivat avautua kunnolla ja ymmärsin, että kyseessä on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä toimija. Mietin, että tekisin Kuntarahoitukselle mielelläni töitä.
Juuri Kuntarahoituksen yhteiskunnallisesta merkityksestä Palviainen puhuu paljon ja mielellään.
– Taustatyö, tavoitteisiin pääseminen ja niiden ylittäminen näkyvät asiakkaalle edullisempana rahoituskustannuksena, mikä ruokkii yhteiskunnallista vaikuttamista entisestään. Kun tietää rahan menevän suoraan kuntien käyttöön, tajuaa, että nyt ollaan jokaiselle ihmiselle tärkeiden asioiden äärellä.
Kuntarahoituksen varainhankintastrategia perustuu aktiiviseen läsnäoloon kansainvälisillä pääomamarkkinoilla sekä varainhankinnan hajauttamiseen eri markkinoille ja erilaisiin varainhankinnan instrumentteihin.
Kuntarahoituksella panostetaan valtavasti myös vastuullisuuteen, mikä on erityisen lähellä Palviaisen sydäntä.
– Kuntarahoitus on vahvasti vihreän rahoituksen edelläkävijä ja tiedän, että tämä suunta vain vahvistuu jatkossa. Tässä työssä vihreät arvot sisältävät myös sosiaaliset aspektit, joten niitä edistetään aina käsi kädessä. Tämä on koko työyhteisölle tärkeää.
Hän kokee, että työnantajan rento ja rakentava ilmapiiri tukee myös ammatillista kasvua.
– Citillä on koko maailmassa yli 200 000 työntekijää, joten byrokratiakin siellä oli aikamoista. Nyt työskentelen noin 150 ihmisen paikassa, jossa on mahdollisuus toteuttaa itseään joka päivä kannustavassa ilmapiirissä.