Miten syntyy kestävä rakennushanke?

Kuntarahoitus kannustaa asiakkaitaan kestäviin investointeihin vihreällä ja yhteiskunnallisella rahoituksella. Tytäryhtiö Inspira puolestaan auttaa kuntia suunnittelemaan hankkeita kokonaisvaltaisesti kestävällä tavalla. Kysyimme Kuntarahoituksen vastuullisen rahoituksen senior asiantuntijalta Rami Erkkilältä ja Inspiran konsultti Pauliina Harolta, miten kestävä hanke kannattaa suunnitella ja miten niiden yleistymistä voisi kunnissa edistää.

Huomioi ajoissa ja osallista käyttäjät

Mitä aikaisemmin kestävän kehityksen teemat huomioidaan, sitä vastuullisempia rakennuksia on mahdollista toteuttaa. Kestävä kehitys tulisi huomioida jo palveluverkkoa suunniteltaessa ja sen jälkeen jokaisen rakennushankkeen jokaisessa vaiheessa suunnittelusta toteutukseen ja vielä käytönkin aikana.

Kumpikin asiantuntija korostaa suunnitteluvaiheen merkitystä. Kestävän hankkeen suunnittelu ja osaaminen vaatii uskallusta ja osaamista. Rakennuksen tulevat käyttäjät kannattaa ottaa mukaan keskusteluun jo hankkeen määrittelyvaiheessa, jotta heidän tarpeensa pystytään huomioimaan mahdollisimman hyvin.

– Keskustelua sidosryhmien kanssa ja markkinavuoropuhelua kannattaa käydä aikaisessa vaiheessa. On tärkeää huomioida suunnittelun lähtökohdat ja keskustella mahdollisista vaihtoehdoista. Tämän jälkeen voi vielä yhdessä tarkastella ja jopa kiristää tavoitteita ja miettiä, miten päästään parhaaseen lopputulokseen, Erkkilä sanoo.

Etenkin yhteiskunnallisen rahoituksen hankkeissa keskustelu käyttäjien kanssa varhaisessa vaiheessa on tärkeää. Se auttaa myös investoinnin vaikutusten kuvaamisessa, jota vastuullisen rahoituksen hakemiseksi vaaditaan.

– Rakennusten käyttäjäkunta voi olla hyvin monipuolinen. Monitoimirakennuksissa esimerkiksi urheiluseuran tai kansalaisopiston tarpeet voivat olla hyvin erilaiset. Siksi käyttäjät kannattaa osallistaa suunnitteluun monipuolisesti, Erkkilä jatkaa.

Kehitä ja johda osaamista

Kestävyyteen liittyvien näkökulmien monipuolinen huomioiminen hankkeessa edellyttää laajaa osaamista tilaajalta. Pienissä kunnissa investointeja tehdään harvoin, eikä osaamista siksi kerry organisaatioon. Vastuullisuuteen liittyvät asiat saattavat jäädä hankinnoissa huomiotta myös resurssipulan vuoksi.

– Kestävyyteen liittyvät näkökulmat on lähes poikkeuksetta huomioitava jo suunnitteluvaiheessa, ja tähän tarvitaan aikaa ja osaamista. Olen törmännyt tapaukseen, joissa rakennuksen energialuokka jäi alle A:n, koska asiaa ei huomioitu ajoissa. Tältä hankkeelta jäi vihreä rahoitus saamatta, Haro sanoo.

Suuremmissa kunnissa toimialat usein keskittyvät omiin tehtäviinsä ja tiedon jakaminen ja vuoropuhelu saattaa olla vähäistä.

– Vastuullisuusajattelun ja siihen liittyvän osaamisen leviäminen organisaation eri osiin vaatii vuoropuhelun lisäksi uskallusta, johtamista ja sparraamista. Strategioihin ja tavoitteisiin kirjatut asiat eivät muutu käytännöksi itsestään, Erkkilä jatkaa.

Inspira voi olla organisaation apuna muuttamassa strategiaan kirjattuja kestävän kehityksen tavoitteita toiminnaksi.

– Haastamme asiakkaita miettimään hankkeiden tarkoituksenmukaisuutta ja kaikkia kestävän kehityksen näkökulmia, myös taloudellista kestävyyttä. Olemme mukana markkinavuoropuhelussa ja autamme laatimaan kilpailutusdokumentit, joissa vastuullisuuteen liittyvät tavoitteet huomioidaan, Haro konkretisoi.

Sanoita ja dokumentoi vastuullisuus

Joskus hankkeita jää vastuullisen rahoituksen ulkopuolelle, koska investointeja ei tunnisteta kestäviksi hankkeiksi tai vastuullisuuteen liittyviä asioita ei ole koottu yhteen tai sanoitettu.

– Monissa vihreän rahoituksen hankkeissa kerrotaan jo hankesuunnitelmassa hyvin kattavasti hankkeen vaikutuksista. Toisista taas saadaan vain energiatodistus pyydettäessä, Erkkilä kertoo.

Vihreän rahoituksen saamisessa edellytetään uudisrakennuksilta A-energialuokkaa, peruskorjauksissa 30 prosentin parannusta energiatehokkuudessa.

– Kestävyys on toki muutakin kuin energiatehokkuus. Vihreän rahoituksen edellytyksenä on, että hankkeessa syntyy selkeitä ja mitattavia ympäristölle hyödyllisiä vaikutuksia. Niiden mittaamista ja osoittamista pyritään EU:n tasolla yhtenäistämään kestävän rahoituksen taksonomian avulla. Yhteiskunnallisen rahoituksen hankkeissa täytyy pystyä osoittamaan, että hankkeen vaikutukset ulottuvat laajemmin yhteisöön tai ympäröivään yhteiskuntaan. Hankkeen täytyy edistää yhdenvertaisuuden, yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin tai alueen elinvoiman toteutumista, Erkkilä kuvailee.

Vihreän ja yhteiskunnallisen rahoituksen arviointiryhmät pyytävät tarvittaessa lisätietoja hankkeen vaikutuksista ja taustatekijöistä.

– Esimerkiksi rakentamisen sektorissa vain hyvin harvoin käy niin, että esitetty hanke ei saa vihreää tai yhteiskunnallista rahoitusta. Tämä johtuu siitä, että valintakriteerit on pyritty pitämään mahdollisimman selkeinä, minkä johdosta voimme jo esiselvityksessä todeta, onko hanke potentiaalinen kohde vastuullisen rahoituksen hankkeeksi, Erkkilä jatkaa.

Vinkit kestävien hankkeiden edistämiseen

  1. Varmista, että hankintojen tekijät tietävät, mitä vastuullisuuteen liittyvät linjaukset tarkoittavat hankkeissa. Strategiset linjaukset on hyvä sanoittaa tavoitteiksi ohjeisiin ja työnkuviin.
  2. Johda vastuullisuutta ja kannusta osaamisen jakamiseen organisaatiossa. Näin varmistat, ettei vastuullisuusosaaminen ole yhden henkilön varassa.
  3. Hyödynnä tarvittaessa organisaation ulkopuolista osaamista.
  4. Käy ajoissa vuoropuhelua eri sidosryhmien kanssa. Ota tulevan rakennuksen käyttäjät mukaan suunnitteluun jo määrittelyvaiheessa.
  5. Keskustele rakennusyritysten kanssa jo ennen kilpailutusta. Näin saat selville, mikä on mahdollista asetettujen reunaehtojen puitteissa.
  6. Varmista, että kestävyyden eri näkökulmat ovat mukana kilpailutusdokumenteissa.
  7. Dokumentoi vastuullisuuteen liittyvät asiat hankesuunnitelmaan. Näin rahoittaja näkee, onko vihreä tai yhteiskunnallinen rahoitus mahdollinen.

Osallistu tapahtumaan!

Ilmastotavoitteiden viemistä strategiasta käytäntöön käsitellään Ilmasto & kunnat -tapahtumasarjamme viimeisessä osassa 30.9. Lue lisää tapahtumasta ja ilmoittaudu täällä.