”Rahoitusala elää nyt ennennäkemätöntä murrosta”

Aku Dunderfelt aloitti Kuntarahoituksen rahoitustoiminnosta vastaavana johtajana ja johtoryhmän jäsenenä elokuun alussa.

Dunderfelt on työskennellyt pitkään rahoitusalalla eri tehtävissä, viimeksi konttorinjohtajana Handelsbankenin Tapiolan konttorissa.

Hän suhtautuu uuteen tehtävään innolla.

– Kuntarahoitus on vahva asiantuntijaorganisaatio ja oman alueensa merkittävin rahoitustoimija. Koen myös erittäin mielekkääksi ajatuksen siitä, että työllämme kuntasektorin kumppanina olla auttamassa löytämään parhaat rahoitusratkaisut ja -mallit kuntien hankkeisiin, on suora vaikutus kaikkien suomalaisten päivittäiseen elämään ja hyvinvointiin, Dunderfelt sanoo.

Hänen mukaansa rahoitusala elää nyt ennennäkemätöntä murrosta, kun epänormaali negatiivisten korkojen aika näyttää vain jatkuvan, toiminta digitalisoituu vauhdilla, ja samaan aikaan regulaatio on merkittävästi lisääntynyt.

– Näköpiirissä onkin toimijoiden strategioiden eriytymistä tietyn alueen vahvaan erityisasiantuntijuuteen tai toisaalta ylivertaiseen prosessitehokkuuteen nojaaviin toimijoihin.  Haasteena tässä markkinassa kaikilla toimijoilla on varmistaa, että vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta oma tarjoama ja palvelumalli puhuttelevat asiakkaita.

Työlle tarvitaan toki vastapainoa. Dunderfeltin vapaa-aika menee pääsääntöisesti 10- ja 14-vuotiaiden poikien jalkapalloharjoituksissa, joissa hän kertoo ”yrittävänsä valmentaa”.

–  Kesäisin yritetään päästä myös golfpalloa lyömään, hän kertoo.