Suomen ilmastopaneeli julkaisi syyskuussa pysäyttävän raportin ilmastonmuutoksen vaikutuksista Suomessa. Päästövähennykset näkyvät viiveellä, ja ilmasto muuttuu lähivuosikymmeninä vääjäämättä. Raportin mukaan Suomessa suurin muutos nähdään vesimäärissä: talvet ovat sateisempia, rankkasateet voimistuvat ja tulvariskit kasvavat.
– Lämmin ilma sitoo enemmän kosteutta. Jossain vaiheessa sen on pakko tulla sateena alas, kertoo johtava vesitalousasiantuntija Antti Parjanne maa- ja metsätalousministeriöistä.
Etulinjassa etelärannikon suuret kaupungit
Vaara kasvaa eniten etelärannikolla. Etulinjassa ovat Suomenlahden isot kaupungit, kuten Helsinki, Espoo, Hamina, Kotka, Loviisa ja Turun seutu. Länsirannikolla maankohoaminen hillitsee rannikkotulvariskejä, mutta helpotuksesta ei voida huokaista missään. Riskit kasvavat idästä länteen, etelästä pohjoiseen.
– Lapissa voidaan nähdä suurempia kevättulvia, jos talvet ovat sateisempia, mutta lämpötila pysyy pakkasen puolella. Sateet tulevat lumena, joka sulaa keväällä kerralla pois. Vesistötulvien ennakoidaan yleistyvän myös Saimaan, Päijänteen, Kokemäenjoen ja Kemijoen alueilla, Parjanne luettelee.
Parjanne tutki tulvariskejä Suomen ympäristökeskus SYKEssä 12 vuotta. Ministeriön tehtäviin hän siirtyi vuoden alussa.
– Jos riskeihin ei varauduta, tulvavahinkojen todennäköisyys kasvaa arviolta kaksin- tai kolminkertaiseksi vuosisadan loppuun mennessä.
Pohjoisilla alueilla ilmasto lämpenee kaksin verroin nopeammin kuin maailmanlaajuisesti. Päästövähennyksillä on suuri vaikutus siihen, miten tulvariskit kehittyvät tulevina vuosikymmeninä. Rakentamisessa ja kaavoituksessa suunnitelmat pitäisi ulottaa vuosisadan loppuun. Ennakoida pitää, mutta kuinka paljon?
– Se on todella hankala kysymys. Ei varmasti kannata rakentaa varmuuden vuoksi 10–15 metriä yli nykyisten tulvakorkeuksien, mutta ei myöskään voi olla tekemättä mitään, Parjanne pohtii.
Parasta varautumista on jättää vaara-alueet rakentamatta
Tulvariskien toteutumisesta on nähty varoittavia esimerkkejä Suomessakin. Maan historian pahin hulevesitulva tapahtui Porissa vuonna 2007. Kolmessa tunnissa kaupunkiin satoi enemmän vettä kuin koko kuussa keskimäärin. Viemäriverkosto täyttyi nopeasti ja kadut alkoivat tulvia. Yli tuhat kiinteistöä, niiden irtaimisto ja suuri määrä ajoneuvoja kärsi vesivahingoista. Taloudelliset vahingot kasvoivat yli 20 miljoonaan euroon.
Tulvavahingoilla on usein myös pitkä häntä. Elokuun 2019 rankkasateissa vettä pääsi Helsingin Rautatientorin metroasemalle, ja metroliikenne katkesi. Tulva vaurioitti pääkaupungin vilkkaimman metroaseman hissejä pahasti. Asema oli suljettuna kaksi päivää, mutta hissien korjaaminen vei yli puoli vuotta.
– Monelle liikuntarajoitteiselle tai lastenrattaiden kanssa kulkevalle tämä tarkoitti, että koko asema oli pois käytöstä, Parjanne muistuttaa.
Miten kasvaviin tulvariskeihin sitten pitäisi varautua? Parjanne suosittelee sopeutuvia toimenpiteitä ja täydentäviä suojautumisratkaisuja.
– Riskialueille voidaan rakentaa pysyvää suojausta, esimerkiksi tulvapengertä. Ainakin pitäisi varmistaa, että jotain on tehtävissä, jos tulva iskee. Rakennuksissa pitäisi olla hiekkasäkkejä tai muovisuojia.
Vaihtoehtona on myös antaa tulvan tulla.
– Etenkin kellarien pitäisi olla sellaisia, että ne kestävät kastumista. Lämpökattila kannattaa siirtää korkeammalle remontin yhteydessä. Ja kyllä asuinkerroksissakin sietää näitä asioita pohtia. Voiko esimerkiksi pistorasioita tai kodinkoneita siirtää ylös lattiatasosta? Nämä ovat pieniä päätöksiä, mutta pidemmän päälle niistä voi olla suuri ilo, Parjanne vinkkaa.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin kaavoitus. Parjanne vetoaa päättäjiin: ohjatkaa rakentamista pois tulvariskialueilta.
– Rakentamatta jättäminen on parasta varautumista. Jos alue tulvii, mutta siellä ei kukaan asu, jäävät vahingot pieniksi.
Jos vaara-alueelle rakennetaan tai on jo rakennettu, tulee kasvaviin riskeihin varautua.
– Pitäisi välttää pintoja, joista vesi ei pääse läpi. Asfaltin sijaan kannattaa suosia vaikkapa laatoitusta, joka läpäisee paremmin vettä. Piha-alueille on myös tärkeää jättää riittävästi painanteita, joihin vesi voi keräytyä ja imeytyä maaperään. Ei riitä, että vesi ohjataan putkia pitkin muualle. Kaavoittajat ja arkkitehdit miettivät usein esteettisiä arvoja, mutta näitä asioita pitäisi pohtia kokonaisvaltaisemmin, Parjanne kehottaa.
Säilyykö riskikohteiden rahoitus- ja vakuutuskelpoisuus?
Ilmastonmuutoksen riskit näkyvät jo pankkien ja rahoituslaitostenkin toiminnassa. Kuntarahoituksen omassa ESG-riskikartoituksessa tulvariskien kohoaminen nousi selvästi esiin.
– Pankeille ja rahoituslaitoksille tämä on riskibisnestä. Tulvariskit voivat vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi kohteen vakuusarvoon, sanoo Kuntarahoituksen vastuullisuuspäällikkö Kalle Kinnunen.
Ilmastonmuutoksen edetessä kohteiden rahoittaminen ja vakuuttaminen riskialueilla tulee entistä kalliimmaksi. Esimerkiksi Pohjanmaalla on jo alueita, joita ei voida tulvariskin vuoksi vakuuttaa. Maailmalla tilanne on pahempi.
– Aihe on ajankohtainen jo nyt. Ei tarvitse katsoa viime kesää kauemmas muistaakseen tuhoa aiheuttaneet Keski-Euroopan tulvat, Kinnunen huomauttaa.
Myös EU-taksonomia ja muu uusi sääntely ajavat finanssialaa sopeutumaan muuttuvaan ilmastoon. Sääntely velvoittaa pankit ja muut rahoitusalan toimijat julkistamaan tietoja lainakantojensa ja sijoitustensa kestävyydestä sekä kestävyysriskeistä. Taksonomiasääntely ohjaa pääomia ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen sekä neljään muuhun ympäristötavoitteeseen.
– Ilmastonmuutos tulee joka tapauksessa maksamaan: joko niin että sen vaikutuksiin varaudutaan tai siten, että kohteita vaurioituu muun muassa tulvissa ja rankkasateissa. Kysymys kuitenkin kuuluu, miten pystymme minimoimaan näitä kustannuksia. Myös suomalaisten kuntien olisi hyvä arvioida, millaisia ilmastoriskejä ne kohtaavat ja miten niihin kannattaa varautua, Kinnunen summaa.
Mallia Alankomaiden jättipadoista ja Kiinan pesusienikaupungeista
Vaikka riskit kasvavat, on syytä muistaa, että maailman mittapuulla Suomi selviää vähällä. Järvet pidättävät vettä, ja tasaisilla pinnanmuodoilla hulevedet jakautuvat laajemmille alueille. Maankohoaminen hillitsee meritulvien vaikutusta.
– Sekin auttaa, että Suomi on melko harvaanasuttu maa. Lääniä riittää, eikä riskialueille ole niin kova paine rakentaa, maa- ja metsätalousministeriön Parjanne lisää.
Maailmalla tulvariskien kanssa on eletty pitkään ja niihin varautuminen on paikoin huippuluokkaa. Parjanteen katse kääntyy Alankomaihin, joka on tunnettu tulvaosaamisestaan. Maa on jaettu yli 30 pengeralueeseen, ja hulevedet johdetaan pois laajoilla kanava- ja pumppujärjestelmillä. Valtavat padot suojaavat tärkeää infrastruktuuria, ja jokien väliin on jätetty tulva-alueita hallittua tulvimista varten. Patojärjestelmä on mitoitettu kestämään kerran 10 000 vuodessa toistuvat tulvat.
– Padot ovat laajoja penkereitä, ja niitä voi myös korottaa, jos ilmastonmuutos kiihtyy, Parjanne lisää.
Kuten ilmastokeskustelussa yleisesti, myös tulvien hallinnassa painopiste siirtyy torjunnasta sopeutumiseen. Parjanne kertoo Kiinan ”pesusienikaupungeista”, jotka suunnitellaan imemään vettä. Sen sijaan, että hulevedet johdettaisiin pois, ne pyritään pidättämään muodostumispaikoilla ja imeyttämään maaperään. Myös Ruotsissa on hyviä kokemuksia tämänkaltaisesta luonnonmukaisesta hulevesien hallinnasta.
Euroopassakin opetellaan elämään tulvien kanssa. Kaikkia pelimerkkejä ei enää satsata torjuntaan.
– Alankomaissa tulvastrategian nimi on ”Room for the river”, tilaa joelle, Parjanne kertoo.
Teksti: Roope Huotari
Kuvat: iStock, haastateltavat