Kuntarahoituksen vuosikertomus 2013 on julkaistu

Kuntarahoituksen vakavaraisuus huippuluokkaa, omat varat jo yli puoli miljardia euroa

Kuntarahoitus Oyj

Vuosikertomus 2013

Pörssitiedote 5.3.2014 kello 15.00

Kuntarahoituksen vakavaraisuus huippuluokkaa,
omat varat jo yli puoli miljardia euroa

Kuntarahoituksen omien varojen määrä ylitti vuonna 2013 puoli miljardia euroa ollen vuoden lopussa 511,5 miljoonaa euroa. Yhtiön riskipainotettu vakavaraisuussuhde oli 39,88 prosenttia. Huolimatta huippuluokkaa olevasta vakavaraisuudestaan, yhtiö jatkoi vuoden 2013 aikana strategiansa mukaista omien varojensa kasvattamista oman toimintansa tuloksella, koska yhtiön on täytettävä kiristyvän pankkisääntelyn myötä kasvavat vaatimukset vähimmäisomavaraisuuden osalta vuoteen 2018 mennessä.

Kuntarahoitus oli vuonna 2013 edelleen asiakaskuntansa ehdottomasti tärkein rahoittaja. Yhtiön antolainauskanta kuntasektorille ja valtion tukemaa asuntotuotantoa harjoittaville asiakkailleen oli 17,8 miljardia euroa. Yhtiön vuoden aikana tekemän varainhankinnan kokonaismäärä oli ennätykselliset 10,7 miljardia euroa, josta merkittävä osa oli yhtiön omaa normaalia jälleenrahoitusta. Yhtiön likvidit varat vuoden 2013 päättyessä olivat 5,5 miljardia euroa, mikä merkitsee noin 10,3 kuukauden rahoituspuskuria yhtiön asiakkaille tilanteessa, jossa varainhankinta kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta tyrehtyisi kokonaan.

Konsernin tilikauden tulos verojen jälkeen oli 124,7 miljoonaa euroa. Yhtiön taseen loppusumma oli 26,2 miljardia euroa. Kuntarahoitus Oyj:n hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikaudelta ei jaeta osinkoa, jotta yhtiö vahvistaisi omia varojaan edelleen strategiansa mukaisesti.

Kuntarahoituksen asiakkaat ja omistajat hyötyvät yhtiön toiminnasta kilpailukykyisinä rahoituskustannuksina, välttämättömien investointien rahoituksen varmuutena ja yhtiön omistaja-arvon kasvuna.

Yhteenveto Kuntarahoitus-konsernin vuodesta 2013:

  • Konsernin liikevoitto oli 141,3 miljoonaa euroa (2012: 138,6 miljoonaa euroa). Kasvua edelliseen vuoteen oli 2 %.
  • Korkokate kasvoi 5 % edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 149,5 miljoonaa euroa (2012: 142,4 miljoonaa euroa).
  • Taseen loppusumma oli 26 156 miljoonaa euroa (2012: 25 560 miljoonaa euroa).
  • Konsernin riskinkantokyky pysyi edelleen erittäin vahvana, vakavaraisuussuhde oli vuoden lopussa 39,88 % (2012: 33,87 %) ja ensisijaisten omien varojen vakavaraisuussuhde oli 35,42 % (2012: 26,22 %).
  • Varainhankintaa tehtiin vuoden 2013 aikana 10 695 miljoonaa euroa (2012: 6 590 miljoonaa euroa). Varainhankinnan kokonaismäärä kasvoi 23 108 miljoonaan euroon (2012: 22 036 miljoonaa euroa).
  • Luotonannon kokonaismäärä kasvoi 17 801 miljoonaan euroon (2012: 15 700 miljoonaa euroa). Luottoja nostettiin 9 % enemmän kuin edellisenä vuonna, 3 537 miljoonaa euroa (2012: 3 254 miljoonaa euroa).
  • Leasingtoiminnan kanta oli vuoden lopussa 81 miljoonaa euroa (2012: 64 miljoonaa euroa).
  • Sijoitusten kokonaismäärä vuoden 2013 lopussa oli 5 671 miljoonaa euroa (2012: 6 224 miljoonaa euroa).
  • Kuntarahoituksen tytäryhtiön Inspiran liikevaihto oli 1,7 miljoonaa euroa (2012: 1,8 miljoonaa euroa). Inspiran liikevoitto vuoden 2013 lopussa oli 0,0 miljoonaa euroa (2012: 0,2 miljoonaa euroa).

Lisätietoja:

Kuntarahoitus Oyj
Pekka Averio, toimitusjohtaja

puh. 0500 406 856

e-mail pekka.averio@kuntarahoitus.fi

Vuosikertomus 2013 ja 6.2.2014 julkaistu tilinpäätöstiedote ovat ladattavissa pdf-tiedostoina yhtiön verkkosivuilta www.kuntarahoitus.fi