Kuntarahoitus osavuosikatsaus

Kuntarahoituksen taloudellinen tulos kehittyi suunnitellusti

Kuntarahoitus Oyj

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014

Pörssitiedote 8.8.2014, klo 14.00

Kuntarahoituksen taloudellinen tulos kehittyi suunnitellusti

Kuntarahoitus-konsernin toiminta jatkui myönteisenä alkuvuoden aikana. Korkokate kasvoi 0,5 % edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna ja oli 79,0 miljoonaa euroa (1.1.-30.6.2013: 78,6 miljoonaa euroa).

Liikevoitto ilman arvostus- ja kertaluonteisia eriä jatkoi kehittymistään vahvana. Liikevoitto pieneni rahoituserien realisoitumattomista IFRS -käyvän arvon muutoksista sekä omien joukkovelkakirjalainojen pienemmästä takaisinostovolyymista johtuen. Konsernin liikevoitto oli 63,4 miljoonaa euroa (1.1.-30.6.2013: 80,7 miljoonaa euroa).

Konsernin vakavaraisuussuhde pysyi edelleen vahvana ja oli kesäkuun lopussa 29,04 % (31.12.2013: 39,88 %) ja ensisijainen pääoma suhteessa riskipainotettuihin eriin oli 25,70 % (31.12.2013: 35,42 %). Vuoden 2014 luvut on laskettu 1.1.2014 sovellettavaksi tulleen EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisesti.

Pitkäaikaisten lainojen kysyntä väheni edellisvuodesta

Asiakkaiden lainojen kysyntä on ollut alkuvuoden aikana pienempää edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kuntarahoituksen saamien lainatarjouspyyntöjen kokonaismäärä oli tammi-kesäkuussa 2 146 miljoonaa euroa (1.1.-30.6.2013: 2 868 miljoonaa euroa). Uusia lainoja nostettiin alkuvuonna 2014 vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, 1 245 miljoonaa euroa (1.1.-30.6.2013: 1 858 miljoonaa euroa). Pitkäaikainen antolainakanta oli kesäkuun lopussa 18 365 miljoonaa euroa (31.12.2013: 17 801 miljoonaa euroa). Lainakanta on kasvanut vuoden 2013 lopusta 3 %. Kuntarahoituksen osuus asiakaskuntansa rahoituksesta on edelleen säilynyt korkealla tasolla.

Korkotason säilyessä matalalla tasolla asiakkaat jatkoivat aktiivisesti lyhytaikaisen rahoituksen käyttöä. Kesäkuun 2014 lopussa Kuntarahoituksen kanssa sovittuja kuntatodistus- ja kuntayritystodistusohjelmia oli yhteensä 3 640 miljoonaa euroa (31.12.2013: 3 265 miljoonaa euroa). Yhtiön taseessa oli osavuosikatsausjakson lopussa kunta- ja kuntayritystodistuksia 1 117 miljoonaa euroa (31.12.2013: 704 miljoonaa euroa). Alkuvuoden aikana asiakkaat hankkivat rahoitusta lyhytaikaisilla ohjelmilla 4 771 miljoonaa euroa (1.1.-30.6.2013: 4 561 miljoonaa euroa).

Kuntarahoituksen leasingpalveluiden kysyntä jatkoi kasvuaan katsasukaudella. Yhtiön leasingkanta oli kesäkuun 2014 lopussa 106 miljoonaa euroa (31.12.2013: 81 miljoonaa euroa).

Kuntarahoituksen tytäryhtiön Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy:n tammi-kesäkuun liikevaihto oli 1,1 miljoonaa euroa (1.1.-30.6.2013: 0,8 miljoonaa euroa). Alkuvuoden liikevoitto oli 0,2 miljoonaa euroa (1.1.-30.6.2013: 0,0 miljoonaa euroa).

Varainhankinnan määrä palautui normaalille tasolle ennätysvuoden jälkeen

Varainhankintajärjestelyitä tehtiin tammi-kesäkuun 2014 aikana yhteensä 130 (1.1.-30.6.2013: 160). Varainhankinnan pääpaino on ollut katsauskaudella julkisilla markkinoilla, joilla on tehty noin 48 % alkuvuoden varainhankinnasta.

Varainhankintaa tehtiin kauden aikana 4 178 miljoonaa euroa (1.1.-30.6.2013: 7 133 miljoonaa euroa). Kaiken kaikkiaan alkuvuoden 2014 aikana on laskettu liikkeeseen joukkovelkakirjalainoja 12 eri valuutassa. Lyhytaikaisia Kuntarahoituksen velkasitoumuksia (KVS) laskettiin liikkeeseen tammi­-kesäkuun aikana 3 288 miljoonaa euroa (1.1.-30.6.2013: 4 649 miljoonaa euroa) ja koko kannan määrä oli kesäkuun lopussa 849 miljoonaa euroa (31.12.2013: 1 592 miljoonaa euroa). Koko varainhankinnan määrä oli kesäkuun 2014 lopussa 25 477 miljoonaa euroa (31.12.2013: 23 108 miljoonaa euroa). Tästä euromääräistä oli 16 % (31.12.2013: 15 %) ja valuuttamääräistä 84 % (31.12.2013: 85 %).

Toimitusjohtaja Pekka Averio:

”Vuoden 2014 alkupuolen kehitys kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla oli rauhallista eikä markkinoilla ollut merkittäviä häiriötekijöitä. Euroopassa vuoden toinen neljännes oli taloudellisesti vahvin kolmeen vuoteen, ja myös kriisimaiden taloudellisessa tilanteessa oli nähtävissä merkkejä kehityksestä parempaan suuntaan. Tämän seurauksena muun muassa Kreikan ja Espanjan luottoluokitukset nousivat ja Portugali irtautui odotettua aiemmin EU:n, EKP:n ja IMF:n tukiohjelmasta. Myös kriisimaiden valtionlainojen korot laskivat selvästi.

Suomessa taloudellinen kehitys on selvästi heikompaa kuin muissa Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa, ja ennusteiden mukaan vuosi 2014 on jo kolmas laskuvuosi peräkkäin bruttokansantuotteella mitattuna. Mikäli talouskehitys jatkuu näin heikkona pitkään, se tulee enenevässä määrin vaikuttamaan myös kuntasektorin talouteen tulevaisuudessa.

Kuntarahoituksen taloudellinen kehitys ja toiminta sujuivat alkuvuoden aikana suunnitellusti. Yhtiö oli edelleen asiakaskuntansa tärkein rahoittaja, ja sen antolainauksen kokonaismäärä nousi 18,4 miljardiin euroon (31.12.2013: 17,8 miljardia euroa). Vaihtoehtoisten rahoitusratkaisujen kysyntä on asiakaskunnassamme selkeästi kasvava trendi, minkä tuloksena rahoitusleasingpalveluissa saavutimme kauden aikana merkkipaalun leasingkannan ylitettyä 100 miljoonaa euroa. Yhtiön asiakaskunnan lainojen kysyntä ei ole ollut niin suurta kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Rahoituksen tarjonta kuntasektorille sen sijaan normalisoitui pankkien ja muiden rahoituslaitosten pyrkiessä aktiivisesti mukaan kuntien lainamarkkinoille.

Varainhankinnassamme vuosi on sujunut hyvin ja toteutimme ensimmäisen kuuden kuukauden aikana 130 liikkeeseenlaskua, joilla kerättiin varoja kaikkiaan 4,2 miljardia euroa. Varainhankintaa tehtiin jälleen etupainotteisesti hyödyntämällä eri markkina-alueiden positiiviset markkinatilanteet mahdollisimman tehokkaasti. Koko vuoden varainhankintatarpeemme arvioimme olevan noin seitsemän miljardia euroa.

Alkuvuodesta suurin liikkeeseenlaskumme oli toukokuussa toteutettu yhden miljardin Yhdysvaltain dollarin suuruinen viitelaina, joka merkittiin täyteen jo tunnissa ja lopulta ylimerkittiin lähes 2,5-kertaisesti. Lainan hyvä kysyntä oli selkeä merkki siitä, että kansainväliset sijoittajat luottavat edelleen Suomen kuntasektorin kykyyn hoitaa velvoitteensa, ja että markkinoilla uskotaan Suomen hallituksen pystyvän tekemään tarvittavat päätökset maan taloudellisen tilanteen kehityssuunnan kääntämiseksi.

Kuntarahoitukselle vuosi 2014 on 25-vuotisjuhlavuosi. Vietämme juhlavuottamme keskittymällä menestyksellisen työn jatkamiseen päätehtävänämme Suomen kuntasektorin ja valtion tukeman asuntotuotannon rahoituksen varmistaminen kaikissa markkinatilanteissa kilpailukykyisesti. Toivotan kaikille Kuntarahoituksen asiakkaille, omistajille ja eri sidosryhmiemme jäsenille rentouttavaa ja rauhallista loppukesää.”

Kuntarahoitus Oyj

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Pekka Averio, puh. 0500 406 856

Varatoimitusjohtaja Esa Kallio, puh. 050 337 7953

Johtaja, talous, Marjo Tomminen, puh. 050 386 1764

Kuntarahoitus Oyj on Suomen kuntasektorin oma luottolaitos, jonka omistavat kunnat, Keva ja Suomen valtio. Yhtiö on keskeinen osa suomalaisen yhteiskunnan taloudellista perusrakennetta. Sen tehtävänä on varmistaa kuntien investointien ja valtion tukeman sosiaalisen asuntotuotannon rahoitus mahdollisimman kilpailukykyiseen hintaan kaikissa markkinatilanteissa. Kuntarahoitus-konserniin kuuluu myös tytäryhtiö Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy.

Yhtiön asiakkaita ovat Suomen kunnat, kuntayhtymät, niiden määräysvallassa olevat yhtiöt sekä yleishyödylliset asuntoyhteisöt. Asiakkaat rahoittavat Kuntarahoituksen tarjoamilla rahoitusratkaisuilla sosiaalisia ja yleishyödyllisiä kohteita, esimerkiksi päiväkoteja, kouluja, asuntoja ja sairaaloita sekä muita kunnallisia investointeja.

Kuntarahoituksella on AAA-luottoluokitus ja sen varainhankinnalla on Kuntien takauskeskuksen takaus. Yhtiön varainhankinta tehdään markkinaehtoisesti pääosin kansainvälisiltä pääomamarkkinoilta. Konsernin taseen loppusumma oli kesäkuun 2014 lopussa yli 28 miljardia euroa.