Uskalla Yrittää –kilpailussa palkittiin nuorten parhaat yritykset

Nuori Yrittäjyys ry:n vuosittainen Uskalla yrittää -kilpailu huipentui 21.-22.4.2021 järjestettyyn virtuaaliseen finaaliin, jossa palkittiin opiskelijoiden parhaat yritykset eri kouluasteilta. Kuntarahoitus on Nuori Yrittäjyys ry:n pitkäaikainen yhteistyökumppani ja oli mukana tuomaristossa arvioimassa nuorten innovatiivisia yrityksiä.

Uskalla Yrittää –kilpailussa nuorten yritykset kilpailevat Suomen mestaruudesta ja EM-kisapaikoista. Finalistit valitaan eri puolilta Suomea alueellisissa semifinaaleissa. Company of the Year -palkinto annetaan parhaalle perus- tai toisen asteen yritykselle. Enterprise of the Year –palkinnon saa paras korkea-asteen yritys. Voittajat edustavat Suomea Liettuassa järjestettävissä EM-kisoissa. Lisäksi palkitaan vuoden pikkuyritys perusasteen kouluista.

Kuntarahoituksen varainhankinnasta ja vastuullisuudesta vastaava Antti Kontio oli mukana finaalin tuomaristossa arvioimassa nuoren kekseliäitä yrityksiä.

–  Nuorten osaamisen ja taloustaitojen kehittäminen ovat Suomen tulevaisuuden osalta erittäin tärkeässä asemassa, ja siten tärkeä osa meidän yhteiskuntavastuutamme, Kontio sanoo.

Tapahtuma itsessään oli Kontion mukaan todella onnistunut.

Vuoden Pikkuyrityksen palkinnon pokkasi FiveFire Lappeenrannan Pulpin koulusta.

–  Tapahtuman tuotanto oli hoidettu laadukkaasti ja ammattimaisesti. Vaikka kyseessä oli virtuaalinen etätapahtuma, tuntui melkein kuin olisin ollut fyysisesti paikan päällä.

Perus- ja toisen asteen pääpalkinnon voitti jyväskyläläinen DiscRelease NY, joka myy ja ostaa käytettyjä frisbeegolfkiekkoja. Vuoden Pikkuyritys -palkinnon saajaksi valittiin FiveFire Lappeenrannan Pulpin koulusta. Voittoisa ja vastuullinen pikkuyritys valmistaa sytykeruusuja ja kiehisiä kierrätysmateriaalista.

–  Oli hienoa huomata, että nuorien yrittäjien sanastossa kuuluivat vastuullisuus ja ekologisuus. DiscReleasen yrityisidea perustuu vahvasti kiertotalousteemaan. Myös esimerkiksi oululainen Valoa NY valmistaa ruukkuja vastuullisesti käytetyistä pyyhkeistä ja betonista, Kontio kertoo.

Korkea-asteen pääpalkinnon voitti Get Lost Adventure JA Helsingin Humak-ammattikorkeakoulusta.

Korkea-asteen pääpalkinnon voitti Get Lost Adventure JA Helsingin Humak-ammattikorkeakoulusta. Yritys tarjoaa bikepacking-työpajoja, Skin-based hiihtoseikkailuja ja ulkokiipeilyä.

–  Tämä oli minulle ensimmäinen kerta tuomarina, ja oli kyllä hienoa nähdä, että Suomessa on näin motivoituneita ja kekseliäitä nuoria. Loistava yritysidea oli myös linnunpönttöjä rakentavalla ja asentavalla Siipisuojalla sekä rusetteja koivusta rakentavalla Puruset NY:llä. Nuoret yrittäjät olivat vakuuttavia ja seisoivat itsevarmasti innovatiivisten yritystensä takana. Heistä voisi moni aikuinenkin ottaa mallia, Kontio sanoo.

Nuorten osaamisen tukeminen ja syrjäytymisen estäminen ovat tärkeä osa Kuntarahoituksen yhteiskuntavastuuta. Kuntarahoitus on Nuori Yrittäjyys ry:n yhteistyökumppani, minkä lisäksi tuemme myös Talous ja Nuoret TATin Yrityskylä-toimintaa.

Kuvat: Nuori Yrittäjyys ry