ESG-sovellus mahdollistaa kestävän kehityksen tunnuslukujen seurannan ja vertailun. Tarjoamme sovelluksen veloituksetta kunta-asiakkaidemme käyttöön osana digitaalisia palveluitamme.
Uudessa ESG-sovelluksessamme käyttäjä voi tarkastella kunnan kestävän kehityksen nykytilaa ja kehitystrendejä. Sovelluksessa voi myös vertailla oman kunnan sijoittumista suhteessa muihin kuntiin. Uuden sovelluksen käyttöönotto ei vaadi asiakkailtamme toimenpiteitä, sillä se löytyy jo digitaalisten palveluidemme sovellusvalikosta olemassa olevilla käyttäjätunnuksilla. Sovellus on ensivaiheessa avattu kaikille lainasalkkusovellusta käyttäville kunnille.
– ESG-sovelluksen lanseeraus on luonnollinen seuraava kehitysaskel digitaalisille palveluillemme. Nyt voimme läpinäkyvästi tuoda asiakkaidemme päätöksenteon tueksi niitä vastuullisuuden tunnuslukuja, joita me myös Kuntarahoituksessa käytämme ESG-riskien arvioinnissa. ESG-riskit ovat ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyviä riskejä, kertoo asiakassuhteiden yksikönjohtaja Jukka Leppänen.
Yhteistyökumppaniksi sovelluksen kehittämiseen valikoitui Sitowise Oy. Kuntarahoituksen ESG-sovelluksen tunnusluvut perustuvat Sitowisen MayorsIndicators-palvelun kuntakohtaisiin indikaattoreihin, jotka puolestaan pohjautuvat YK:n 17 kestävän kehityksen tavoitteeseen.
MayorsIndicators-palvelussa käyttäjät voivat tarkastella kuntansa kehitystä vuodesta 2010 alkaen sekä vertailla sijoittumistaan muihin kuntiin. Tietopankissa on 200 eri vastuullisuuden indikaattoria ja se sisältää tietoja kaikista Suomen kunnista. Palvelun tiedot päivittyvät jatkuvasti.
– MayorsIndicators-palvelu luotiin neljä vuotta sitten vastaamaan kuntien kasvaneeseen tarpeeseen ymmärtää ja seurata oman alueensa kestävyyden tilaa. Viime vuosina kestävyyden merkitys on entisestään korostunut, ja samalla kestävä rahoitus on noussut vahvasti yhteiskunnalliseen keskusteluun. On selvää, että kestävälle kehitykselle ei ole vaihtoehtoja, painottaa Sitowisen ilmasto- ja vastuullisuuspalveluiden ryhmäpäällikkö Suvi Monni.
Yhteistyö Kuntarahoituksen kanssa oli Sitowiselle luonteva tapa jatkaa kuntien kestävyystyön tukemista.
– Kunnat tekevät jatkuvasti investointeja, joiden vaikutukset ympäristöön ja yhteiskuntaan ulottuvat vuosikymmenien päähän. Uskomme ESG-sovelluksemme herättävän yhä useampia kuntia tarkastelemaan kestävyyden eri näkökulmia laajasti myös investointipäätösten yhteydessä, Monni jatkaa.
– Hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen vastuullisesti yhdessä asiakkaidemme kanssa on kaiken tekemisemme ytimessä. Toivomme, että sovelluksen tarjoama data tukee osaltaan asiakkaitamme tässä tärkeässä työssä, Leppänen sanoo.
Lisätietoja:
asiakaspalvelu(a)kuntarahoitus.fi
Lue lisää:
MayorsIndicators: https://www.mayorsindicators.com/