Onnellisuusrahasto

Onnellisuusrahasto etsii paikallisia tekoja, jotka lisäävät yhteisöllistä onnellisuutta Suomessa. Jaamme vuosittain vähintään 100 000 euroa asiakkaidemme ehdottamiin, vaikuttaviin hankkeisiin.
Kuntarahoitus Onnellisuusrahasto, Äiti ja lapsi tutkivat auringonkukkaa.

Mistä on kyse?

Onnellisuusrahasto

Kuntarahoitus on perustanut Onnellisuusrahaston tukeakseen paikallisia tekoja, jotka vahvistavat suomalaisten yhteisöllistä onnellisuutta. Rahastosta jaetaan vuosittain vähintään 100 000 euroa avustusta Kuntarahoituksen asiakkaille rohkeisiin ja vaikuttaviin hankkeisiin.

Haemme asiakkailtamme hanke-ehdotuksia, jotka tarjoavat uusia näkökulmia ja aloitteita jaetun onnellisuuden kasvattamiseksi. Vuonna 2025 rahastosta myönnetään 100 000 euroa avustusta. Ensisijaisesti haemme yhtä merkittävää hanketta, mutta pienempiä ehdotuksia ei ole suljettu pois. Hakijalta edellytetään vähintään 20 % omarahoitusosuutta. Hankkeen kokonaisbudjetti voi olla myös suurempi kuin 120 000 euroa (avustus + 20 % omarahoitus), mikäli ylimenevä osuus katetaan omarahoituksella.

Uskomme, että järjellä tehty investointi hyvinvointiin, yhteiskunnan toimintakykyyn ja kestävään kehitykseen on samalla investointi onnellisuuteen. Onnellisuusrahaston tekemän investoinnin tuotto-odotusta ei mitata euroissa, ainoastaan kasvavassa ja jaetussa onnellisuudessa.

Miksi Kuntarahoitus perustaa Onnellisuusrahaston?

Meistä ja onnellisuudesta

Meillä on erityinen tehtävä: varmistaa suomalaisen yhteiskunnan investoinnit kaikissa olosuhteissa. Rahoituksellamme rakennamme vakautta, luottamusta ja arjen toimivuutta – eräänlaisia onnellisuuden kivijalkoja. Kun rahoitamme päiväkotien, sairaaloiden tai opiskelija-asuntojen rakentamista, syntyy meille kaikille arjen sujuvuutta, yhdenvertaisia mahdollisuuksia kasvuun ja oppimiseen, sosiaalisia yhteyksiä ja sairauden hoivaa, kodin turvaa ja yhteisten tilojen viihtyvyyttä. ​

Tutkimusten mukaan suomalaisten onnellisuudessa on eniten kyse näistä arkipäiväisistä asioista: tunteesta, että suuri osa elämän perusasioista toimii ennustettavan hyvin, ja yhteiskunta on vakaa ja turvallinen.

Nyt haluamme vahvistaa tätä perustaa mahdollistamalla uusia ideoita. Onnellisuusrahastolla kutsumme asiakkaamme mukaan vahvistamaan jaettua onnea. Samalla toivomme, että rahasto rohkaisee pohtimaan, mistä suomalaisten onnellisuus todella syntyy – ja miten se saadaan kestämään.
Vanhempi pariskunta verannalla katselemassa luontoa. Kuntarahoituksen onnellisuusrahasto

Hakeminen

Kuka voi hakea avustusta ja mihin tarkoitukseen?

Onnellisuusrahaston avustusta voivat hakea Kuntarahoituksen asiakkaat eli Manner-Suomen kunnat, kuntayhtymät ja hyvinvointialueet, hyvinvointiyhtymät sekä näiden määräysvallassa olevat yhteisöt ja Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen Varken yleishyödyllisiksi määrittelemät yhteisöt ja kohteet. Avustus ei voi kohdistua kilpaillulla markkinalla olevaan toimintaan.

Avustuksen tavoitteena on tukea hankkeita, jotka vahvistavat suomalaista yhteisöllistä onnellisuutta. Etsimme hankkeita, jotka ovat yhtä aikaa käytännönläheisiä ja tulevaisuuteen katsovia – ja joilla on todellista vaikutusta ihmisten arkeen.

Avustuksen käyttötarkoitus on joustava. Se voi kohdistua esimerkiksi käytännön projekteihin (kuten tapahtumaan tai dokumenttiin), sosiaalisiin ohjelmiin, tutkimukseen, julkaisuun tai ympäristöhankkeeseen – mihin tahansa, millä on mitattavaa vaikutusta hyvinvointiin ja onnellisuuteen Suomessa.

Hakeminen

Hakuprosessi

Hakuaika on 16.9.–30.11.2025. Hakeminen tapahtuu sivun lopussa olevan lomakkeen kautta. Hakemuksen voi jättää vain asiakasorganisaatiota edustava henkilö. Kuntarahoitus voi tarvittaessa pyytää lisätietoja hakemuksiin liittyen.

Hanke-ehdotukset arvioidaan joulukuussa, ja valittu hanke julkistetaan alkuvuodesta 2026. Jatkossa Onnellisuusrahaston hakuaika avataan vuosittain syys–lokakuussa.

Tutustu tarkempiin hakuehtoihin ja -lomakkeeseen sivun lopusta.
Kaksi opiskelijaa sateenvarjon alla opiskelija-asuntojen edessä.

Hakeminen

Hakuprosessi

Hakuaika on 16.9.–30.11.2025. Hakeminen tapahtuu sivun lopussa olevan lomakkeen kautta. Hakemuksen voi jättää vain asiakasorganisaatiota edustava henkilö. Kuntarahoitus voi tarvittaessa pyytää lisätietoja hakemuksiin liittyen.

Hanke-ehdotukset arvioidaan joulukuussa, ja valittu hanke julkistetaan alkuvuodesta 2026. Jatkossa Onnellisuusrahaston hakuaika avataan vuosittain syys–lokakuussa.

Tutustu tarkempiin hakuehtoihin ja -lomakkeeseen sivun lopusta.

Hankkeiden arviointi

Onnellisuusraati

Hakemukset arvioi onnellisuusraati, jonka muodostavat mediapersoona Jani Halme, innovaatiopolitiikan asiantuntija Jayla Tammiharju sekä kirjailija ja someammattilainen Julia Thurén. Kuntarahoitusta raadissa edustavat Lakiasiat ja viestintä -toiminnon johtaja Mari Tyster (raadin puheenjohtaja) sekä henkilöstön äänestyksellä valittu Reetta Holopainen.

Jäsenet on valittu eri taustoista heidän käytännön kokemuksensa ja asiantuntemuksensa perusteella. Heitä yhdistää halu edistää onnellisuutta ja hyvinvointia suomalaisissa yhteisöissä.

Raadin tieteellisenä neuvonantajana toimii onnellisuustutkija, tohtori Jennifer De Paola (Helsingin ja Itä-Suomen yliopistot). Ennen arvioinnin aloittamista raadin jäsenet saavat koulutuksen ja selkeät ohjeet, joiden avulla varmistetaan tasapuolinen ja yhdenmukainen arviointiprosessi.
Kaksi aikuista tutkimassa kirjoja kirjastossa.

Arviointikriteerit

Onnellisuusraati arvioi hakemukset huolellisesti Onnellisuusrahaston arviointikriteerien pohjalta. Arviointi perustuu selkeään pisteytysjärjestelmään, joka auttaa vertailemaan ehdotuksia tasapuolisesti.

Jokainen jäsen tarkistaa myös mahdolliset eturistiriidat – eli ei arvioi hakemuksia, jotka liittyvät henkilöihin tai tahoihin, joiden kanssa hänellä on henkilökohtainen tai ammatillinen yhteys.

Arviointikriteerit ja -prosessi on suunniteltu yhteistyössä onnellisuustutkijan kanssa. Koska odotamme runsaasti hakemuksia, emme valitettavasti voi tarjota yksilöityä palautetta.

Onnellisuus kumpuaa vahvasti ihmisten välisistä sosiaalisista yhteyksistä. Arvostamme hankkeita, jotka luovat mahdollisuuksia merkityksellisten sosiaalisten suhteiden luomiseen ja ylläpitämiseen sekä jaettuihin kokemuksiin. Vahvat ihmissuhteet ovat yksi pysyvän onnellisuuden luotettavimmista ennustajista.

Suomalaisuus koostuu monenlaisista äänistä ja kokemuksista. Siksi arvostamme ehdotuksia, jotka tavoittavat laajasti erilaisia ihmisiä – erityisesti niitä, jotka huomioivat myös haavoittuvat ryhmät, kuten nuoret, ikäihmiset, maahanmuuttajat ja vammaiset ihmiset. Jokainen ansaitsee tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi.

Olemme kiinnostuneita ehdotuksista, joiden jättämä jälki on mahdollisimman pysyvä. Miten ideanne tukee ihmisten hyvinvointia ja onnellisuutta pitkän aikaa sen toteuttamisen jälkeen? Painotamme ehdotuksia, jotka rakentavat yhteisöille ja koko yhteiskunnalle pitkäaikaista hyötyä.

Sekä emotionaalinen että fyysinen turvallisuus liittyvät vahvasti onnellisuuteen. Toivotamme tervetulleiksi ehdotukset, jotka luovat tiloja, toimintatapoja tai yhteisöjä, joissa ihmiset voivat tuntea olonsa turvatuiksi ja tuetuiksi.

Kuntien asukkaina emme elä vain tätä hetkeä varten. Pidämme ympäristöstämme huolen myös tuleville sukupolville. Arvostamme ehdotuksia, jotka käyttävät resursseja kestävästi, ottavat ympäristöasiat vakavasti ja huomioivat sekä ihmisten että luonnon hyvinvoinnin pitkällä aikavälillä.

Onnellisuus kukoistaa myös luovuudesta. Etsimme ideoita, jotka nostavat esiin uusia, mielikuvituksellisia lähestymistapoja ja sitouttavat niiden luomiseen asukkaita. Ajattele rohkeasti, ajattele uudella tavalla – älä pelkää rikkoa ehdotuksellasi rajoja.

Tarkemmat lisätiedot hakemisesta

Avustuksen myöntäminen ja ehdot

Avustus myönnetään hakemuksen pohjalta, eikä sen käyttökohdetta voi jälkikäteen olennaisesti muuttaa. Pienet muutokset toteutuksessa tai aikataulussa sallitaan, mikäli ne eivät muuta hankkeen ydinsisältöä. Kuntarahoituksen tulee kuitenkin hyväksyä ennen niiden toteuttamista.

Valitun hankkeen toteutus tulee käynnistää vuonna 2026. Valitun avustuksen saajan kanssa tehdään sopimus markkinointiyhteistyöstä. Avustuksen maksaminen edellyttää, että hakija on allekirjoittanut Kuntarahoituksen kanssa sopimuksen markkinointiyhteistyöstä ja toimittanut hankkeesta kaikki Kuntarahoituksen pyytämät tiedot. Kuntarahoitus sopii avustuksen saaneiden tahojen kanssa erikseen käyttöön liittyvästä seurannasta ja raportoinnista. Mikäli sopimuksen ehtoja ei noudateta, sopimus puretaan ja avustus peritään takaisin.

Hakemusten määrää per asiakas ei ole ensimmäisessä avustushaussa rajattu. Asiakkaamme voivat myös halutessaan jättää yhteisen, esimerkiksi kahden kunnan yhteisen, hanke-ehdotuksen.

Lapsi kiipeilee leikkipuistossa äidin vahtiessa.

Yhteystiedot

Ota yhteyttä

Kysyttävää Onnellisuusrahastoon liittyen? Vastaamme mielellämme kaikkiin rahastoon ja hakuprosessiin liittyviin kysymyksiin sähköpostitse.

Haku on nyt auki!

Hakulomake

Huomioithan, että hakemuksen voivat jättää VAIN Kuntarahoituksen asiakkaiden edustajat. Asiakkaat on tarkemmin määritelty lomakkeella sekä tämän sivun Kuka voi hakea avustusta -osiossa.

Vuonna 2025 rahastosta myönnetään 100 000 euroa avustusta. Ensisijaisesti haemme yhtä merkittävää hanketta, mutta pienempiä ehdotuksia ei ole suljettu pois. Hakijalta edellytetään vähintään 20 % omarahoitusosuutta. Hankkeen kokonaisbudjetti voi olla myös suurempi kuin 120 000 euroa (100 000 euron avustus + 20 % omarahoitus), mikäli ylimenevä osuus katetaan omarahoituksella.

Löydät tarkemmat ohjeet vastaamiseen vastauslaatikoiden alta. Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.

"*" näyttää pakolliset kentät

Hakijaorganisaation tiedot

Onnellisuusrahaston avustusta voivat hakea Kuntarahoituksen asiakkaat eli Manner-Suomen kunnat, kuntayhtymät ja hyvinvointialueet, hyvinvointiyhtymät sekä näiden määräysvallassa olevat yhteisöt ja Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen Varken yleishyödyllisiksi määrittelemät yhteisöt ja kohteet.

Yhteyshenkilön tiedot

Yhteystiedot*
Nimi, rooli organisaatiossa, puhelin, sähköposti

Hankkeen tiedot

Hankkeen nimi ja sijainti*
Mitä aiotaan tehdä? Mikä on hankkeen pääsisältö? Kuvaa tiiviisti hankkeen idea, ja miten idea linkittyy rahaston tarkoitukseen.
Keitä hanke hyödyttää, kenelle se on suunnattu?
Mitkä ovat hankkeen tavoitteet ja mitä vaikutuksia sillä toivotaan olevan asukkaille, yhteisölle tai alueelle? Voit samalla kertoa, miten hanke tukee Onnellisuusrahaston arviointikriteereitä.
Onko asukkaita osallistettu hankkeen ideointiin? Miten?

Budjetointi ja viestintä

Lyhyt kuvaus hankkeen budjetista (arvio). Kuvaa tärkeimmät kuluerät ja rahoituslähteet. Onnellisuusrahastosta myönnetään 100 000 € yhdelle hankkeelle, ja koska hakijalta edellytetään vähintään 20 % omarahoitusosuutta, hankkeen kokonaisbudjetin on oltava vähintään 120 000 €.
Kuvaile lyhyesti, miten viestisitte hankkeesta ja sen etenemisestä, mikäli hanke tulisi valituksi. Voitte mainita esim. käytettävät kanavat, kohderyhmät ja ideat näkyvyyden rakentamiseen.

Tietosuoja

Tietoja käytetään ainoastaan Onnellisuusrahaston hakemusten käsittelyyn ja arviointiin. Hakemukset käsitellään Kuntarahoituksen henkilöstön ja onnellisuusraadin jäsenten toimesta. Tietoja ei luovuteta muille kolmansille osapuolille, eikä niitä käytetä muihin tarkoituksiin. Lisätietoa henkilötietojen käsittelystä löydät Kuntarahoituksen tietosuojaselosteista.