Vihreällä rahoituksella nouseva Nokian Fabriikki tuo asukkaat yhteen

Miltä kuulostaisi asuminen vihreässä energiatehokkaassa taloyhtiössä, jossa voi grillata naapureiden kanssa yhteiskäyttöparvekkeella, pelata petanqueta tai vaikka istuttaa mansikoita yhteiselle viljelypihalle? Nokian Nanson uuteen asuinkortteliin rakentuvan Nokian Fabriikin tuleville asukkaille nämä ja monet muut viihtyvyyttä lisäävät yksityiskohdat ovat pian todellisuutta.

Kohteen rakennuttajan Toivo Group Oy:n hankekehitysjohtajan Tuomas Hemmilän ja rahoitus- ja riskienhallintajohtajan Aleksi Kallion mukaan rakennusprojekti on sujunut hienosti, ja kiitos siitä kuuluu hyvälle suunnittelutyölle ja taitaville tekijöille.

Parhaillaan rakennetaan neljättä kerrosta, ja kohteen odotetaan valmistuvan ensi vuoden maaliskuussa. Kohteen rakentajana toimii Tikirak Oy:n tiivis neljän hengen porukka, joka on taikonut taloon kerroksia tiuhaan, melkein yhden kerroksen, viikkotahtiin.

– Nokian Fabriikki on ollut tähän asti yksi meidän parhaista hankkeistamme tarkan suunnittelun ansiosta. Kaikki on edennyt aikataulussa. Kaikki sidosryhmät vaikuttavat innostuneilta, Kallio sanoo.

– Tällaisessa hankkeessa on miljoona yksityiskohtaa. Suunnittelu tehtiin nopeasti, mutta äärimmäisen huolellisesti, sanoo Hemmilä.

Asuntoja Nokian Fabriikkiin tulee 49 kappaletta: yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Hemmilän mukaan asunnot ovat kohtuuhintaisia, mutta viimeistellyin yksityiskohdin suunniteltuja kaupunkiasuntoja. Rakentaminen tapahtuu kestävän kehityksen periaatteet huomioiden.

– Toivo-yhteisön arvoissa korostuu vastuullisuus, asukkaiden hyvinvointi ja ympäristön huomioiminen, sanoo Hemmilä.

Arvot eivät jää sanahelinäksi, vaan näkyvät myös käytännön toteutuksessa. Rakennus on energiatehokkuudeltaan A-luokassa, ja se rahoitetaan Kuntarahoituksen vihreällä rahoituksella.

–  Vihreää rahoitusta voi hakea investointihankkeeseen, jossa syntyy selkeitä ja mitattavia ympäristölle hyödyllisiä vaikutuksia. Vihreän rahoituksen hankkeet saavat käyttää vihreän rahoituksen tunnusta osoituksena investoinnin ympäristöystävällisyydestä, ja se on asiakkaalle tavallista lainaa edullisempaa, kertoo Kuntarahoituksen rahoitusasiantuntija Päivi Petäjäniemi.

Yleishyödyllisenä kohteena Nokian Fabriikki toteutetaan Petäjäniemen mukaan ARA:n lyhytaikaisena korkotukilainana, joten asukasvalintaa ohjaavat ARA:n kriteerit asunnon tarpeen kiireellisyydestä, hakijan varallisuudesta sekä tuloista.

– Yhteistyö Kuntarahoituksen, ARA:n, Nokian kaupungin ja muiden tahojen kanssa on sujunut todella mutkattomasti, Hemmilä lisää.

Onnistuneen rakennusprojektin takana on tarkka suunnittelutiimi ja taitavat tekijät.
Vasemmalta oikealle: Heikki Myllymäki ja Tuomas Hemmilä (Toivo Group Oy), Jouni Walden ja Jaakko Ahvenvaara (Tikirak Oy), Aleksi Kallio (Toivo Group Oy).

Yhteisöllisiä tiloja yksinäisyyttä vastaan

Kallio muistelee lämpimästi lapsuudestaan taloyhtiön talkoiden tunnelmaa. Toivo Group on tilaratkaisuillaan halunnut mahdollistaa samankaltaista yhteisöllisyyttä, askareilla tai ilman.

– Paras tunne tulee siitä, kun työmaakäynnilläkin jo näkee, että tästä saa 49:n asunnon asukkaat hienon kodin, sanoo Kallio.

Nokian Fabriikkiin on suunniteltu poikkeuksellisen hienot yhteistilat. Asukkaiden käyttöön tulee yhteisparvekkeita, kattoterassi, saunaosasto, petanquekenttä, viljelypiha omenapuineen sekä esimerkiksi etätyöskentelyyn tai lasten syntymäpäivien viettoon sopiva tila keittiöineen.

– Syrjäytyminen on nykyään suuri ongelma. Yhteistiloilla pyritään vähentämään yksinäisyyttä. Esimerkiksi petanquekentän ja kesägrillausmahdollisuuden toivotaan tuovan asukkaita yhteen, sanoo Kallio.

– Nokian Fabriikille tulee myös oma asukkaiden ja kiinteistön hyvinvoinnista vastaava työntekijä. Isännöinnin ja vuokrasuhteiden ylläpidon lisäksi tehtäviin kuuluu järjestää yhteisiä tapahtumia asukkaille, Hemmilä lisää.

Hemmilän mukaan talo on suunniteltu kestämään aikaa ja mukautumaan muuttuviin tarpeisiin.

– Asukkaat ja heidän tarpeensa ovat erilaisia, joten me rakennuttajana pyrimme tarjoamaan toimivaa asumista vielä 50 vuoden päästäkin. Vaikka kyseessä ei ole varsinainen perhekohde, on yhteistilassa mahdollisuus järjestää tulevaisuudessa vaikka lasten päivähoitoa.

Vihreitä valintoja

Nokian Fabriikki edustaa Petäjäniemen mukaan edellä käyvää rakennuttamisen osaamista.

–  Energiatehokkuudeltaan se on A-luokassa, ja lisäksi edistää asukkaiden mahdollisuutta vaikuttaa ympäristöönsä, mistä esimerkkinä ovat yhteiskäyttöön tulevat viljelylaatikot ja komposti. Kohde on hieno osoitus siitä, miten hyvällä suunnittelulla saadaan aikaan jotain vähän erilaista, ympäristö ja asukkaat huomioiden, sanoo Petäjäniemi.

Yksi merkittävimmistä vihreyttä edistävistä valinnoista Nokian Fabriikissa on Hemmilän mukaan maalämpö. Lisäksi huoneistokohtainen ilmanvaihto, parhaan energialuokan laitteistot ja valaisimet, vedenkäytön suunnittelu sekä rakennusmateriaalit ovat syy siihen, miksi rakennus on energiatehokkuudessaan A-luokassa.

–  Insinööritoimisto Vesitaito Oy on sparrannut meitä hienosti suunnittelussa ja auttanut meitä simuloimaan kohteen hiilijalanjälkeä, kertoo Kallio.

Toivo Groupille Nokian Fabriikki on ensimmäinen Kuntarahoituksen rahoittama kohde.

–  Tämä on meille hieno avaus Kuntarahoituksen ja vihreän rahoituksen kanssa. Näen, että tämä kannustaa myös meitä organisaationa työskentelemään paremman huomisen eteen. Tämä on meille tietynlainen merkkipaalu pitkässä juoksussa, Kallio iloitsee.

FAKTA: VIHREÄ RAHOITUS

Kuntarahoituksen vihreä laina ja leasing on suunnattu ympäristöystävällisten investointien rahoittamiseen.

Rahoitusta voi hakea isompiin tai pienempiin investointihankkeisiin, joissa syntyy selkeitä ja mitattavia ympäristölle hyödyllisiä vaikutuksia.

Rahoitettavien hankkeiden on kuuluttava johonkin näistä osa-alueista:

– uusiutuva energia
– julkinen liikenne
– kestävä rakentaminen
– vedenpuhdistus ja jätevesien käsittely
– energiatehokkuus
– jätteenkäsittely
– ympäristönhallinta ja luonnonsuojelu

Vihreän rahoituksen ehdot ovat muutoin samat kuin Kuntarahoituksen muussakin rahoituksessa, mutta vihreä rahoitus on asiakkaalle tavallista lainaa tai leasingia edullisempaa.

Teksti ja kuvat: Jenni Heikkilä

Luonnoskuva rakennuksesta: Toivo Group Oy