Yrittäjämäinen asenne rakentuu ennakkoluulottomuudelle

Jokainen on hyvä jossakin, muistuttaa Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio. Hän istui alas keskustelemaan yrittäjyydestä ja asenteesta Nuori Yrittäjyys ry:n toiminnanjohtajan Virpi Utriaisen kanssa.

Kymmenisen vuotta sitten Nuori Yrittäjyys ry:n toiminnanjohtaja Virpi Utriainen alkoi kollegoineen tutkia tarkemmin yrittäjyyden ja ennen kaikkea yrittäjämäisen asenteen merkitystä. He kävivät muun muassa työpaikkailmoituksia läpi selvittääkseen, millaisia ihmisiä työnantajat etsivät. Isossa osassa ilmoituksia toistui sama lista ominaisuuksia: luovuus, ongelmanratkaisukyky, moniosaaminen, vuorovaikutustaidot, itseohjautuvuus ja kielitaito.

Utriaisen mielestä juuri nuo ominaisuudet ovat myös yrittäjämäisen asenteen ydintä.

– Hyvä asenne on se tärkein asia, ja sitä jokainen työnantaja arvostaa. Kilpailu työpaikoista kovenee, mutta juuri asenteen avulla on mahdollista erottua muista hakijoista. Uskon vahvasti, että yrittäjämäistä asennetta tarvitaan kaikilla sektoreilla, sanoo Utriainen, joka oli Kuntarahoituksen Huomisen talous -podcastin vieraana tammikuun loppupuolella.

Esa Kallio ja Virpi Utriainen keskustelivat nuorten syrjäytymisestä Kuntarahoituksen Huomisen talous -podcastissa.

Utriaisen kanssa podcastissa vieraana ollut Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio on samaa mieltä.

– Meillä Kuntarahoituksella peräänkuulutetaan yrittäjämäista asennetta. Työtä tehdään siten, kuin kyseessä olisi oma yritys ja laitetaan tunnettakin peliin, Kallio sanoo.

Nuori Yrittäjyys tekee aktiivisesti työtä vaikuttaakseen lasten ja nuorten yrittäjyys-, työelämä- ja taloustaitoihin. Se esimerkiksi järjestää vuosittain suositun Job Shadow -päivän, jossa joukko johtajia ottaa suomalaisnuoren seurakseen työpäivänsä ajaksi ja saa tilaisuuden kuulla nuorten ajatuksia työelämästä. Kallio oli itse viime syksynä toista kertaa nuoren seurattavana.

Kallion mielestä Job Shadow -päivään osallistuneita nuoria yhdistivät tietyt ”silmiinpistävät” piirteet.

– Ennakkoluulottomuus, tilanteeseen, aikaan ja henkeen hyppääminen, palava tiedonhalu ja kiinnostus ympäristön tapahtumia kohtaan kiinnittivät huomioni. Samoja elementtejä on yrittäjämäisessä asenteessakin.

Omat vahvuudet esiin

Yrittäjyys vaatii toki muutakin kuin pelkän asenteen, mutta jälkimmäisen löytäminen on jo vahva lähtökohta.

– Meistä jokainen on hyvä jossakin. Kysymys on siitä, että löytää sen oman jutun. Suomessa asioita lähestytään usein negaation kautta ja lähdetään liikkeelle heikkouksista. Pelkästään tämän kääntämisellä ja oman itsensä vahvistamisella pääsee pitkälle. Itsetunto vahvistuu onnistumisista, joista syntyy positiivinen kierre, Kallio sanoo.

Utriainen komppaa.

– Olemme nuorten parissa töitä tehdessämme päätyneet kolmioon, joka kuvastaa ihmisen kokonaishyvinvointia: having, loving ja being. Ensimmäinen kuvastaa tyytyväisyyttä, että saadaan tehdystä työstä jotain. Being on hyvää fiilistä, kun nähdään tehdyn työn merkitys, ja loving on osa yhteisöön kuulumista. Nämä kun yhdistää, ollaan jo pitkällä.


Utriainen ja Kallio käsittelivät nuorten syrjäytymistä Kuntarahoituksen Huomisen talous -podcastissa.
Kuuntele jakso: Huomisen talous – Miten nuorten syrjäytymistä voidaan ehkäistä?


FAKTA
Kuntarahoitus on Nuori Yrittäjyys ry:n pääyhteistyökumppani vuosina 2019–2020. Kuntarahoitus tukee Nuori Yrittäjyys ry:n toimintaa muun muassa tarjoamalla Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan yhdeksäsluokkalaisille suunnatun oppimiskokonaisuuden. Kuntarahoituksella on lisäksi oma #huomisentekijät -palkintokategoria NY:n Uskalla Yrittää -yrittäjyyskilpailussa.