Vaikutusraportissa kuvataan ympäristöinvestointeihin suunnatun vihreän rahoituksen sekä vuonna 2020 lanseeratun, erityisen vaikuttaville ja laaja-alaista yhteiskunnallista hyötyä tuottaville hankkeille suunnatun yhteiskunnallisen rahoituksen vaikutukset.
Katso oheiselta videolta, miten toimitusjohtaja Esa Kallio ja asiakasratkaisuista vastaava johtaja Aku Dunderfelt kuvailevat Kuntarahoituksen vuotta 2020.
Rahoituksen määrä kasvoi, yhteiskunnallinen rahoitus herätti vahvaa kiinnostusta
Kuntarahoituksen asiakkaiden rahoitustarve kasvoi merkittävästi vuonna 2020. Rahoitusta uusiin kohteisiin myönnettiin vuonna 2020 yhteensä 4 699 miljoonaa euroa, mikä on 52 % enemmän kuin vuonna 2019.
Asiakkaita pystyttiin palvelemaan häiriöttä, vaikka kuntarahoituslaiset siirtyivät nopealla aikataululla etätöihin koronapandemian vuoksi. Asiakkaiden palveluun ja kohtaamiseen otettiin käyttöön uusia tapoja ja mahdollisuuksia digitaaliseen asiointiin laajennettiin.
– Pääekonomistimme taloudelliset katsaukset ja digitaalisten palveluiden verkkokoulutukset ovat olleet erittäin suosittuja, toimitusjohtaja Esa Kallio kertoo.
Alkuvuodesta 2020 lanseerattu yhteiskunnallinen rahoitus sai asiakkaiden keskuudessa positiivisen vastaanoton. Rahoitusta myönnettiin ensimmäisenä vuonna 589 miljoonaa euroa 27 eri hankkeelle. Kansainvälisille sijoittajille ensimmäisenä pohjoismaisena julkisen sektorin kategoriaan kuuluvana liikkeeseenlaskijana toteutettu 500 miljoonan euron yhteiskunnallinen joukkovelkakirjalaina ylimerkittiin lähes nelinkertaisesti.
Kuntarahoituksen oma varainhankinta jatkui läpi vuoden keskeytyksettä, vaikka tilanne kansainvälisillä pääomamarkkinoilla oli erityisesti keväällä 2020 epävakaa. Pitkäaikaisen varainhankinnan määrä nousi 11 miljardiin euroon.
– Liikkeeseen laskettujen viitelainojen erinomainen menestys epävarmana aikana on osoitus varainhankintastrategiamme toimivuudesta ja Kuntarahoituksen hyvästä maineesta kansainvälisillä pääomamarkkinoilla. Vuosi 2020 korosti Kuntarahoituksen perustehtävän merkitystä, Kallio iloitsee.
Vuonna 2020 Kuntarahoitus jatkoi uudistumistaan organisaation ja toimintatapojen kehittämisellä. Toiminnan ja digitaalisten palveluiden kehittäminen jatkuu.
– Kaiken työmme tavoitteena on tehokkaampi ja entistäkin laadukkaampi palvelu asiakkaillemme, Kallio summaa.
Lisätietoja:
Heidi Penttinen, viestintäasiantuntija, puh. 045 2139 3229