Krista Peltomäki tuli Kuntarahoitukselle nelisen vuotta sitten rahoituspalvelun rahoitusneuvojaksi. Yrityksessä tapahtuneet monet muutokset ja kasvu sattuivat Peltomäen aloittamisajankohtaan. Pitkän uran rahoitusalalla tehneelle Peltomäelle uudistukset olivat kuitenkin ennestään tuttuja, olihan hän aloittanut työuransa 90-luvun pankkikriisin ja laman aikoihin. Kuntarahoituksella käänteet sen sijaan ovat olleet pääosin positiivisia.
– Alan myllerrykset ovat opettaneet ymmärtämään, että mikään ei ole varmaa ja vain muutos on pysyvää. Ensimmäiset kuusi vuotta pankkialalla työskentelin kuudessa eri pankissa, joten kokemusta on kaikenlaisista muutoksista. Ympäristö muuttuu myös jatkuvasti lakimaailmasta asiakaskenttään. Kuntarahoituksellakaan en tunne itseäni täysin valmiiksi, vaan joka viikko tulee uusia asioita opittavaksi, Peltomäki toteaa.
Etätöissä on nyt oltu vuosi, ja kaipuu toimistolle on kova.
– Työkavereita on ikävä, ja sitä yhteishenkeä ja yhdessä tekemistä toimistolla. Tehokkaissa videopalavereissa ei ylimääräistä jutustelua käydä, Peltomäki harmittelee.
– Toivottavasti pääsemme pian palaamaan takaisin normaaliin toimistoarkeen, nyt kotona työskennellessä työn ja vapaa-ajan rajat hämärtyvät helpommin ja töitä tulee tehtyä usein myös iltaisin.
Merkityksellistä ja arvokasta työtä
Peltomäki työskentelee Kuntarahoituksen leasingrahoituspalvelun asiantuntijana nelihenkisessä tiimissä. Tiimi tekee tiivistä yhteistyötä talon sisällä muun muassa asiakkuuspäälliköiden sekä lakiosaston kanssa. Työhön kuuluu leasingrahoitustuotteen elinkaarenhallintaa, asiakkaiden neuvontaa ja palvelua, leasingsopimusten valmistelua sekä laadintaa ja projekteihin osallistumista. Asiakkaina on Suomen laaja kuntasektori ja sen lisäksi yhteyttä pidetään esimerkiksi urakoitsijoihin, tavarantoimittajiin, verohallintoon ja maanmittauslaitokseen. Peltomäen työhön kuuluukin paljon kontaktointia eri suuntiin.
– Meillä on huippumukavat asiakkaat! Pääsen kohtaamaan paljon erilaisia ihmisiä, neuvomaan ja ratkaisemaan ongelmia. Leasing-tiimissämme valmistelemme sopimusdokumentit ja yhdessä lakiosaston kanssa viimeistelemme ne kuntoon. Kun sopimukset on allekirjoitettu, pääsemme käynnistämään itse hankkeita. On mahtavaa seurata läheltä esimerkiksi turvallisen ja terveellisen päiväkodin rakentumista.
Viime aikoina Peltomäkeä on sykähdyttänyt Kalajoen Merenojan koulukeskuksen valmistuminen. Se on vihreän rahoituksen kohde, ja ensimmäinen Suomessa Joutsenmerkin saanut peruskoulu, mikä on huomioitu myös valtakunnallisesti.
– On hienoa olla mukana mahdollistamassa tällaisia tärkeitä hankkeita. Nämä vastuulliset, arvokkaat ja merkitykselliset kohteet ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä asioita. Jaan Kuntarahoituksen arvomaailman ja olen hyvin ylpeä työnantajastani, Peltomäki kehuu.
– Usein asiakkaan kanssa mietitään ensin, mikä on hänen lähtökohdistaan ja näkökulmastaan hyödyllistä ja järkevää. Pyrimme yhteistyössä löytämään parhaan mahdollisen ratkaisun. Yhdessä onnistuminen on tätä päivää.
KRISTA PELTOMÄKI
– Kuntarahoituksessa vuodesta 2017
– Finanssialalla jo 30 vuotta
– Asuu Espoossa, perheeseen kuuluvat mies ja aikuiset lapset
– Harrastaa liikuntaa eri muodoissa
Lue myös:
Teksti: Elisa Korhonen
Kuva: Sami Lamberg