Kunnalliskodista kuntosalille – 70 vuotta ikäihmisten asumista Joensuussa

Joensuun hoiva- ja palveluyhdistys on tarjonnut ikäihmisille asumista jo 70 vuoden ajan. Yhdeksän hengen vanhainkodista matkansa aloittanut yhdistys on tänään aktiivinen ikäihmisten asumisen kehittäjä.

Joensuun ensimmäinen yksityinen vanhainkoti aloitti toimintansa vuonna 1952. Sen taustalla oli samana keväänä perustettu Joensuun Vanhainkotiyhdistys, joka nykyään toimii Joensuun hoiva- ja palveluyhdistys ry -nimellä. Yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana toimi lääninlääkäri, joka tunnisti ikäihmisten huonon elämänlaadun suurimmaksi syyksi kehnot asumisolot. Kodeissa oli kantovesi, ulkovessa ja hella. Hygienia oli huonoa, mikä johti sairauskierteeseen.

– Tuohon aikaan mummoja ja pappoja vietiin väkipakolla asumaan kunnalliskoteihin. Olot olivat aika ankeat, sodasta oli kulunut alle kymmenen vuotta. Köyhä ja kurja oli Karjalamme, kuten maakuntalaulukin sanoo, kertoo Joensuun hoiva- ja palveluyhdistyksen toiminnanjohtaja Jukka Tuunanen.

Joensuun hoiva- ja palveluyhdistyksen toiminnanjohtaja Jukka Tuunanen
Jukka Tuunanen

Nykyään yhdistyksellä on 320 senioriasuntoa eri puolilla Joensuuta. Tarve palveluille ei ole vähenemässä. Joensuun väkiluvusta yli 21 prosenttia on yli 65-vuotiaita. Kuntaliitosten myötä pinta-ala on laajentunut ja kotipalvelun asiakkaita voi asua jopa 70 kilometrin päässä keskustasta. Ajomatkoihin kuluu pitkä aika, eivätkä syrjäseudun vanhat talot välttämättä ole ikäihmisten asumiseen sopivia. Mikä tahansa asunto keskustasta ei käy, koska monet Joensuun keskustan kerrostaloista ovat hissittömiä.

– Meidän ratkaisumme on rakentaa esteettömiä, ikäihmisten tarpeisiin sopivia asuntoja mahdollisimman lähelle kaupungin keskustaa, palvelujen äärelle, Tuunanen sanoo.

Yhdistyksen uusimmassa kohteessa, Kuntarahoituksen yhteiskunnallisella rahoituksella rahoitetussa Sepänhelmessä on monia ikäihmisille räätälöityjä ratkaisuja. Joensuun keskustassa sijaitseva talo on täysin esteetön. Kynnykset ovat erittäin matalat, kaikista ovista pääsee pyörätuolilla, myös parvekkeen ovesta. Kalusteet ovat säädettävät. Asukas voi valita valaistuksen sävyn itse ja netti kuuluu vuokraan.

Kylpyhuoneissa ongelmana on usein märkä lattia, joka johtuu lattian keskelle sijoitetusta lattiakaivosta. Sepänhelmessä lattiat kallistettiin kohti seinän vierustalla sijaitsevaa lattiakaivoa, näin vesi ei jää lattialle lillumaan. Jokaisen asunnon eteisessä on tuulettuva kaappi, johon voi laittaa käytetyt vaipat. Talossa ei haise.

Sepänhelmessä on ulkopuolisen yrityksen pitämä ruokala ja talossa toimii parturikampaaja. Asukkaat voivat kuntoilla heidän tarpeisiinsa suunnitellulla kuntosalilla. Asukkailla on käytössään myös Joensuun ensimmäinen yhteiskäyttöauto. Energiaomavaraisuuden turvaavat maalämpö ja aurinkopaneelit. Kunnalliskodista on tultu pitkä matka.

Kiinteistöbisneksestä aktiiviseksi asumisen kehittäjäksi

Joensuun hoiva- ja palveluyhdistyksen historiaan mahtuu monenlaisia vaiheita. Yhdistyksen ensimmäinen mittava hanke oli Linnunlahden vanhainkoti 60-luvun lopulla. 1980-luvun alussa se avasi tehostetun palveluasumisen yksikön. Yhdistyksen palkkalistoille tuli myös hoivahenkilöstöä ja se muuttui palveluntuottajaksi.

Tuunanen aloitti toiminnanjohtajana vuonna 2018. Hän hoitaa tehtävää osa-aikaisesti, päätyö miehellä on yrittäjänä ja yrityskauppojen asiantuntijana.

– Kun aloitin tehtävässä, yhdistyksen talous oli huonossa jamassa. Kymmeniä asuntoja oli tyhjillään, Tuunanen muistelee.

Asunnot saatiin puolessa vuodessa vuokrattua ja yhdistyksen talous käännettyä. Hoivapalvelut myytiin, ja vain rakennukset jäivät yhdistykselle. Samaan aikaan Sepänhelmen uudisrakennushanke oli käynnistymässä ja Tuunanen tunnisti, että kaikilla arkkitehdeilla ei ollut ymmärrystä ikäihmisten asumiseen liittyvistä tarpeista.

– Huomasin, että ala vaati uudistamista ja raikkaampaa ajattelua. Olin myynyt hoivakoteja ja nähnyt, minkälaisia ratkaisuja niissä voi tehdä.

Tuunanen onkin aktiivinen ikäihmisten asumisen kehittäjä Suomessa. Hän on mukana muun muassa Valli ry:n ja Vanhusten tuki ry:n toiminnassa. Ulkomaanmatkoillaan hän pyrkii tutustumaan paikallisiin asuntoihin. Hyviä ideoita on löytynyt muun muassa Espanjasta. Ajatus Sepänhelmen tuulettuvaan vaippakaappiin sai alkunsa hitsauskaasujen talteenottojärjestelmästä.

Yksinäisyyteen ei ole lääkettä

Joensuun hoiva- ja palveluyhdistyksen 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaistussa historiikissa toiminnanjohtaja Tuunanen visioi asumista 2030-luvulla. Hän uumoilee kimppa-asumisen lisääntyvän, teknologian nopeuttavan kaatuneen vanhuksen avunsaantia ja asukkaiden panostavan alueiden yhteisöllisyyteen talkoohengessä.

Yhdistyksen seuraavat, Ruoritielle rakennettavat asunnot rakennetaan muuntojoustaviksi. Ensin palveluasumiseen tarkoitetut asunnot voi myöhemmin muuttaa seniorikodeiksi. Kohteeseen rakennetaan ensin mallihuone yhteistyössä Karelia-ammattikorkeakoulun, koulutuskuntayhtymä Riverian ja Itä-Suomen yliopiston kanssa.

– Vanhusten kanssa päivittäin työtä tekevät pääsevät kertomaan, millainen ympäristö auttaa heitä työssään parhaiten. Toiveet pyritään sovittamaan yhteen ja niiden perusteella rakennetaan kohteen loput sata huonetta, Tuunanen kertoo.

Asumisen mukavuuden ja toimivuuden lisäksi Joensuun hoiva- ja palveluyhdistyksessä panostetaan yhteisölliseen toimintaan, ihmisiä tuodaan yhteen. Asukkaille tarjotaan luentoja esimerkiksi terveellisestä ruokailusta, ikäihmisten seksuaalisuudesta ja silmien terveydestä. Sepänhelmessä on lauluiltapäivä, kuoro, lenkkiporukoita ja kirjasto. Asukkaat tuotiin yhdistyksen 70-vuotisjuhliin busseilla.

Kaikissa yhdistyksen taloissa on asukastoimikunta, jolla on toimintaansa vuosittainen määräraha. Toimikunnan yhdyshenkilö on tiiviisti yhteydessä toiminnanjohtajaan. Ja toiminnanjohtaja tekee, mitä tarvitaan, ja ohjaa kädestä pitäen vaikka WiFi-yhteyden muodostamisessa.

– Haluamme, että kukaan ei jää yksin. Kaikki muut lääkkeet voi laittaa dosettiin paitsi lääkkeen yksinäisyyden ehkäisyyn. Sellaista pilleriä ei ole olemassa, Tuunanen sanoo.

Päättäjiltä Tuunanen toivoo vahvempaa tahtotilaa ikäihmisten asumisen kehittämiseen sekä byrokratian vähentämistä.

– Järjestelmä on rakennettu palvelemaan vanhaa tapaa rakentaa asuntoja. Jos haluaa tehdä jotain uudella tavalla, täytyy vääntää pitkään, että järjestelmä taipuu uusiin tarpeisiin. Tämä taas viivästyttää hankkeiden käynnistymistä, Tuunanen harmittelee.


Kestävä asuminen – valtion tukeman asuntotuotannon nykytila ja näkymät
Kuntarahoitus toteutti keväällä 2022 kyselyn, jossa yhtiö kartoitti asuntosektorin asiakkaidensa näkemyksiä valtion tukemasta asuntotuotannosta. Kyselyn tuloksia käsitellään keskustelupaperissa, jossa Kuntarahoitus yhdessä ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa nostaa esiin kolme suositusta Suomen asuntopolitiikkaan. Lue lisää ja lataa julkaisu

Yhteiskunnallinen rahoitus
Kuntarahoituksen yhteiskunnallista rahoitusta myönnetään investoinneille, jotka tuottavat laaja-alaista yhteiskunnallista hyötyä. Rahoitettavilla hankkeilla on positiivisia vaikutuksia ympäristöönsä ja sen yhteisöön: ne edistävät yhdenvertaisuuden, yhteisöllisen hyvinvoinnin tai alueen elinvoiman toteutumista.


Teksti: Hannele Borra
Kuvat: Joensuun hoiva- ja palveluyhdistys ry