Kuntaperheen pääekonomistit vastasivat yleisön kysymyksiin Kuntaliiton 26.3.2026 lähetetyssä webinaarissa. Keskustelemassa olivat Minna Punakallio Kuntaliitosta, Joonas Rahkola Kevasta, Juho Ruskoaho KT:stä sekä Timo Vesala Kuntarahoituksesta. Tilaisuuden juontajana toimi Kuntaliiton kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen.
Sopeutus ja leikkaus, niiden tarpeet ja keinot olivat vahvasti agendalla, kun kuntaperheen pääekonomistit kokoontuivat. Eikä ihme: julkisen talouden sopeutustarve on arvioitu 8–11 miljardiksi euroksi tällä ja seuraavalla hallituskaudella, mikä on noin 7–10 prosenttia valtion ja kuntien menotaloudesta.
VM julkaisi helmikuun lopussa kehysehdotuksen valtiontalouden tuleville vuosille. Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio kuvaili sen olleen ”suorastaan helpotus”, ettei kehyksessä ehdotettu kuntien valtionosuuksiin monina vuosina nähtyjä lisäleikkauksia. – Mutta lisäsäästöjä etsitään eikä koskaan tiedä, onko kunnille epäedullisia tulojen leikkauksia luvassa.
Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala arvioikin kuntien joutuvan vielä varautumaan valtionrahoituksen supistumiseen.
– Miettisin, mikä on se kunnan oma tulonmuodostuskyky ilman valtiota ja miten hyvin sillä pystytään kattamaan käyttötalousmenot ja välttämättömät investoinnit, Vesala pohti. Kokonaiskuvassakaan pelkät menoleikkaukset eivät riitä, vaan sopeutusta on haettava tulopuolelta eli käytännössä veronkorotuksista, Vesala myönsi.
Myös eläkkeet ovat nyt nousseet osaksi sopeutuskeskustelua. Kevan pääekonomisti Joonas Rahkolan mukaan keskustelu ei yllätä, sen “reippaus” kylläkin: ideoita tulee joka suunnasta.
– Järjestelmän itsensä näkökulmasta huolta ei ole: rahoitustilanne on vakaa ja tasapainossa tulevaisuuteen. Julkisen talouden paine on tulevina vuosina niin kova, että keskustelua tullaan käymään myös eläkkeistä – ja vaalien lähestyessä yhä enemmän.
Rahkola suhtautui kuitenkin eläkejärjestelmän kautta sopeuttamiseen varauksella; minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Esimerkkinä hän mainitsi työeläkemaksujen laskemisen.
– Vaikka näkymä on hyvä, löysää ei ole tarjolla. Jos eläkemaksuja nyt alennettaisiin, tulevaisuudessa niitä jouduttaisiin nostamaan. Lasku tulisi nuorempien ikäluokkien maksettavaksi korkeampina maksuina tai huonompina etuuksina.
Nipistetäänkö kaikesta vai saksitaanko rönsyjä?
Keskustelua vetänyt Sanna Lehtonen pyysi kuntatalouden asiantuntijoita valitsemaan puolensa sopeutuskeskustelussa. Olisivatko pääekonomistit ennemmin hieman kaikesta leikkaavia juustohöylääjiä vai selkeitä tehtäväkokonaisuuksia karsivia aktiivisia priorisoijia?
Keskustelu kallistui juustohöylän kannalle. Rahkola perusteli priorisoinnin vaikeutta: – Meidän julkinen sektorimme ei käytännössä tee kovin paljon sellaista, mitä voitaisiin yksinkertaisesti karsia pois – ja tämä kertoo myös siitä, että Suomen julkinen sektori tekee fiksuja asioita.
Vaikka kyky priorisoida ja määritellä esimerkiksi hyvinvointi- ja palvelulupaukset paremmin olisi suotavaa, tämä päätyy usein poliittisesti hankalaksi, Vesala pohti: yhteinen vyönkiristys on helpompi sulattaa.
– Voi olla, että ihmiset mieluummin haluavat, että säästetään pikkuisen kaikesta. Jos tehdään voimakkaita priorisointeja, syntyy osassa äänestäjäkuntaa helposti epäreiluuden kokemuksia.
KT:n pääekonomisti Juho Ruskoaho muistutti rohkeasti myös ”oksasaksien” tarpeesta: – Jos pystytään leikkaamaan niitä kasvun kannalta tarpeettomia rönsyjä, sitä vähemmän tarvitsee koskea asioihin, jotka luovat tulevaisuuden edellytyksiä.
Punakallio argumentoi molempien lähestymistapojen puolesta: jos juustohöylää käytetään, esimerkiksi indeksileikkaukset eivät ole se kaikkein huonoin ratkaisu, hän sanoi. Hän viittasi myös hyvinvointialueiden suuntaan esimerkkinä priorisoinnin taidosta pakon edessä.
– Alueilla mietitään niiden lakikokonaisuuksia ja velvoitteita vuosittain – ja vähennetään, koska siellä ei tulopuolella muita sopeutumismahdollisuuksia ole. Eli juustohöylää tarvitaan, mutta myös priorisointia, Punakallio totesi.
TE-palveluiden rooli korostuu työllisyyden rämpiessä
Leikkauspaineet näkyvät myös julkisen sektorin työllisyystilanteessa. Ruskoaho kuvasi 90-luvun laman ylittäviä irtisanomislukuja kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien parissa ”inhottavaksi, mutta odotetuksi uutiseksi”.
– Kuntapuolella irtisanomistaso on vähän matalampi. Mutta jos vertaa 2000-luvun vakaaseen paikallishallinnon työmarkkinaympäristöön, onhan tilanne poikkeuksellinen, Ruskoaho puntaroi.
Leikkaustyökalujen tarvetta voisi vähentää talouden ja työllisyyden piristyminen, jota on kovasti toivottu ja odotettu. Rahkola korosti, että kunnilla on TE-palveluiden nykyisenä vastuunkantajana intressi hoitaa tonttinsa erityisen hyvin.
– Tulevaa työmarkkinoiden tilannetta ajatellen työllisyyspalveluiden hyvä hoito korostuu nimenomaan tässä tilanteessa. Kun pidetään huolta siitä, että ihmiset työllistyisivät sitten, kun työvoiman kysyntä taas lähtee nousuun, sitä nopeammin kuntien kustannukset tulevat tuolloin alas.
Juho Ruskoaho nosti esiin myös nuoriin osaajiin kohdistuvan riskin. Nyt on käsillä vaikea ajoitus saapua työmarkkinalle ja päästä töihin kiinni; tutkimukset osoittavat, että tällainen ikävä taitekohta voi heijastua yksilön ansioihin koko elinkaaren ajan, hän pohti.
Timo Vesala nosti esiin tekoälymurroksen osana työmarkkinoiden kimuranttia yhtälöä. Moni on vailla töitä hetkessä, jossa työtapojen ja taitojen päivitys on erityisen tärkeää. Samaan aikaan työelämän ulkopuolella uusien mallien omaksuminen tuottaa erityisiä haasteita. Vesala ilmaisi myös huolta rakenteellisen työttömyyden tasosta.
– Meillä oli viimeksi jotain noususuhdannetta muistuttavaa vuosina 2015–2018. Se nousu alkoi hyytyä juuri työvoimapulaan ja osaamisrajoitteisiin. Silloin oltiin noin 7 prosentin työttömyydessä. Nyt voi olla, että rakenteellisen työttömyyden taso on paljon korkeampi.
Sinua voisi kiinnostaa myös
Ajankohtaisen uutisvirran lisäksi tuotamme syventävää tietoa talouden ilmiöistä. Tutustu asiantuntijoidemme analyyseihin sekä konkreettisiin ratkaisuihin liiketoiminnan kehittämiseksi.