Kaikki ajankohtaiset

Kuntarahoitus

|

Kuntarahoitus etsii vuoden vihreää edelläkävijää – tutustu finalisteihin!

Vihreä edelläkävijä -kilpailussa Kuntarahoitus etsii ilmasto- ja ympäristöasioissa edistyksellisintä asiakastaan. Kilpailun palkinto on 10 000 euroa, jonka voittaja saa käyttää haluamaansa kestävän kehityksen hankkeeseen.

Vuoden vihreä edelläkävijä palkittiin ensi kerran vuonna 2019, jolloin kilpailun voitti Joensuun kaupunki ”kokonaisvaltaisella otteellaan” (linkki). Kilpailussa painotetaan tänäkin vuonna laajaa ja pitkäjänteistä sitoutumista kestävään kehitykseen. Finalistit ovat asettaneet kunnianhimoisia tavoitteita ilmasto- ja ympäristötyölleen ja tuovat niitä esimerkillisesti osaksi arkea. Vuoden vihreän edelläkävijän valitsee Kuntarahoituksen vihreän rahoituksen työryhmä.

Syksyn aikana Kuntarahoitus esittelee verkkosivuillaan kilpailun finalisteja sekä hankkeita, jotka ilmentävät tahojen kunnianhimoista työtä ilmasto- ja ympäristötavoitteiden edistämiseksi. Voittaja paljastetaan 29. marraskuuta.

Vuoden 2023 vihreä edelläkävijä -kilpailun finalistit ovat:

Kokkolan kaupunki

Kokkola liittyi kunnianhimoisia päästövähennyksiä tavoittelevien kuntien HINKU-verkostoon (linkki) kesäkuussa 2022, mutta on tehnyt ilmastoviisaita valintoja jo pitkään. Kokkolan Piispanmäkeen valmistuu 2025 monitoimitalo, jota rakennetaan poikkeuksellisen vihreällä otteella. Sitoutuminen ympäristökysymyksiin ja kestävään rakentamiseen läpileikkaavat hanketta. Onnistuminen on vaatinut kaupungilta sitoutumista, ​halua ja kykyä ohjata hanketta haluttuun suuntaan.​ Tutustu Piispanmäen ”tummanvihreään” monitoimitaloon. (linkki)

Oulun Sivakka

A-energialuokka ei ole Oulun Sivakalle vain tavoite vaan minimitaso. Oulun kaupungin omistaman vuokratalokonsernin uudet kerrostalot Kaukovainiolla ovat poikkeuksellisen energiatehokkaita. Kiitos kuuluu uudenlaiselle lämmitysratkaisulle, jonka yhtiö toivoo näkevänsä myös laajemmassa käytössä Euroopassa. Lue lisää Kaukovainion vihreistä ja kohtuuhintaisista vuokrakerrostaloista. (linkki)

Pirkkalan kunta

”Viiden tähden” Pirkkala pitää paalupaikkaa Kuntarahoituksen ESG-sovelluksessa (linkki), joka seuraa kuntien kestävän kehityksen tunnuslukuja. Pirkkalan vastuullisuustyö on pitkäjänteistä: kunnassa on seurattu samoja tunnuslukuja viimeiset kuusi vuotta, ja niitä seurataan vielä kaksi lisää. Energiapihi Pirkkala-kampus on poikkeuksellinen hanke, jonka maltillinen energiankulutus ja kohtuullinen hiilijalanjälki vaativat huolellista suunnittelua. Tutustu kunnan historian suurimpaan rakennushankkeeseen. (linkki)

Siuntion kunta

Siuntio on kuulunut alusta alkaen HINKU-verkostoon. Puolet merenrantakunnan rantaviivasta on varattu virkistyskäyttöön tai metsien monimuotoisuutta turvaavan METSO-ohjelman piirissä. Kunnan sitoutuminen kestävään kehitykseen näkyy sivistys- ja hyvinvointikampus Siuntion Sydämessä, jonka monikäyttöiset ja muunneltavat tilat tuovat eri palveluja saman katon alle. Lue artikkeli (linkki) Siuntion Sydämestä tai tutustu kohteeseen ratkaisupankissamme. (linkki)

Y-Säätiö

Y-Säätiö on suurin valtakunnallisesti toimiva voittoa tavoittelematon vuokranantaja Suomessa. Säätiö haluaa mahdollistaa asukkailleen reilun siirtymän kohti hiilineutraalia elämää ja kannustaa kestäviin elämäntapavalintoihin. Y-Säätiön suunnitteilla oleva Elonkirjotalo on hieno esimerkki luonnon monimuotoisuutta edistävästä ja vähähiilistä elämäntapaa tukevasta rakentamisesta. Luonto huomioidaan niin rakenteissa, maanpinnan käytössä kuin kattokerroksen hyödyntämisessä. Lue lisää Elonkirjotalosta. (linkki)


Vihreä edelläkävijä -kilpailu huipentuu voittajan paljastukseen keskiviikkona 29. marraskuuta.