Liperin leasingrahoitetut katuvalot säästävät rahaa ja ympäristöä ilman että käyttötalousmenot kasvavat

Liperin kunta vaihtaa vanhoja katuvaloja led-valaisimiin leasingrahoituksella. Joustavan rahoitusleasing-puitesopimuksen ansiosta kunnan käyttötalousmenot eivät kasva. Kun rahoitus on maksettu takaisin, kunta hyötyy täysimääräisesti jäljellä olevasta käyttöiästä ja sen tuottamasta energiansäästöstä.

12 000 asukkaan Liperillä oli takanaan tiukkoja investointivuosia. Kunnan kolmea päätaajamaa valaisivat energiasyöpöt elohopealamput, joita oli uusittu pistemäisesti tiehankkeiden yhteydessä. Katuvalot vaativat säännöllistä huoltoa, ja niiden ylläpitoon ja uusimiseen oli varattu 30 tuhannen euron vuosibudjetti. Se riitti vuosihuoltoihin muttei laajaan remonttiin. Loppuvuodesta 2020 kunnalle selvisi, ettei katuvalojen uusiminen vaadi käyttötalousmenojen kasvattamista ja uutta lainaa. Hankkeita voidaan viedä laajasti ja nopeasti käyttöön leasingrahoituksen avulla.

– Liperiin oli valmistumassa uusi koulu, johon haimme vihreää rahoitusta Kuntarahoitukselta. Palaverissa Kuntarahoituksen asiantuntijat esittelivät energiansäästöhankkeita, joita yhtiö oli rahoittanut vihreällä leasingilla. Huomasin katuvalot uutena rahoituskohteena ja kiinnostuin heti, muistelee Liperin talousjohtaja Pellervo Hämäläinen.

Keskusteluja seurasi muutaman kuukauden tuumaustauko, jonka jälkeen Liperissä ryhdyttiin hommiin.

– Teimme aluksi vuoden mittaiset puitesopimukset vuosille 2021 ja 2022; valoja uusittiin ensin kirkonkylältä, sitten Honkalammelta. Kahtena ensimmäisenä vuonna vaihdoimme noin 120 pylvästä valaisimineen, Hämäläinen kertoo.

Uusia katuvaloja Liperin kirkonkylällä, Ruuskankallio alueella. Puiden reunustama tie poutasäässä. Kuva: Heini Myller / Liperin kunta.
Uusia katuvaloja Liperin kirkonkylällä, Ruuskankallion alueella

Kuva urakasta tarkentui

Leasingrahoitteisessa energiansäästöhankkeessa on yleensä 5–7 vuoden takaisinmaksuaika. Jopa 10 vuoden leasingsopimus on mahdollinen. Sopimuksen jäännösarvo ja sopimusaika  räätälöidään usein siten, että hankkeesta syntyvä energiansäästö kattaisi leasingmaksut tai ainakin mahdollisimman suuren osan niistä. Tähän pyrittiin myös Liperissä, mutta urakka osoittautui odotettua laajemmaksi.

– Selvisi, että kunnassa on paljon vanhoja lyhtypylväitä, jotka on hyvä uusia samalla. Led-valaisimet säästävät sähköä, mutta pylväät eivät, joten emme saaneet niistä kustannussäästöjä, Hämäläinen toteaa mutta lisää: – Onneksi Kuntarahoitus hyväksyi ne saman sopimuksen piiriin. Pylväät olisi pitänyt joka tapauksessa uusia.

Ensimmäisten puitesopimusvuosien aikana urakan kokonaiskuva tarkentui.

– Aluksi arvioimme katuvalojen määrän selvästi alakanttiin, mutta nyt se on tiedossa. Niitä on vielä seitsemisen sataa katualueilla ja 400–500 urheilualueilla, eli olemme vasta alussa. Loppupäässä on onneksi myös valaisimia, joista voidaan uusia pelkät lamput.

Energiansäästöhankkeessa kunnan kannattaa kilpailuttaa urakka ja rahoitus erikseen. Kunnan omalla riskitasolla hankittu rahoitus on merkittävästi laitetoimittajan yritysriskiä edullisempaa, jolloin hankkeen takaisinmaksuaika lyhenee.

Korkotaso ja sähkön hinta syynissä

Liperi käyttää katuvaloihin jatkossakin Kuntarahoituksen leasingrahoitusta. Liperin kunnanvaltuusto päätti viime syksynä viiden vuoden puitesopimuksesta, jossa on 1,25 miljoonan euron limiitti. Vuoden lopulla kunta voi valita, kiinnittääkö se hankekustannukset kuuden kuukauden vaihtuvaan korkoon vai seitsemän vuoden kiinteään. Korkojen kehitystä seurataankin Liperissä tarkkaan, kuten myös sähkön hintaa. Molemmat vaikuttavat energiansäästöhankkeiden kannattavuuteen huomattavasti.

– Korot ovat nousseet, mutta niin on välillä sähkön hintakin. Pitää laskea tarkkaan, mikä kannattaa ja mikä ei. Tällä hetkellä leasingrahoitus on yhtä hyvä vaihtoehto kuin pari vuotta sitten, Hämäläinen pohtii.

Puitesopimus on Hämäläisen mukaan hyvin joustava. Kunnan ei ole pakko käyttää 1,25 miljoonan rahoituslimiittiä, vaan se saa itse päättää mitä se uusii ja milloin.

– Joinain vuosina voimme jättää valojen vaihtamisen kokonaan väliin, jos hyviä kohteita ei ole tai rahoituskustannukset uhkaavat nousta liian suuriksi.

Uudet katuvalot säästävät paitsi euroja, myös ympäristöä. Kestävän kehityksen tavoitteet olivat Liperille tärkeä syy ryhtyä remonttiin.

– Energiaa säästyy ja ledien huoltotarve on merkittävästi vanhoja valaisimia vähäisempää, mikä tuo lisäsäästöjä. Uudet katuvalot myös valaisevat paremmin ja lisäävät turvallisuutta; tätä on kunnan elinympäristöpalvelut korostanut.

Katuvalojen uusiminen leasingrahoituksella on vielä verrattain harvinaista. Hämäläinen ihmettelee miksi.

– Ehkä jotkut ajattelevat, että nämä ovat niin pieniä hankkeita, että ne kannattaisi tehdä taserahoituksella. Mutta äkkiä siitä tulee iso urakka, jos aikoo käydä koko kunnan valaisinkannan läpi.

Liperin kunnalle leasingrahoitus on sopinut katuvalojen uusimiseen hyvin.

– Leasingrahoitus on vauhdittanut katuvalojen uusimista huomattavasti. Samalla säästyy rahaa ja edistetään kestävän kehityksen tavoitteita. Meille tämä on ollut erittäin hyvä ratkaisu, Hämäläinen päättää.

Katso videolta esimerkkilaskelma energiansäästöhankkeiden rahoittamisesta leasingrahoituksella:

Tutustu Kuntarahoituksen leasingrahoitukseen!


Teksti: Roope Huotari
Kuvat: Heini Myller / Liperin kunta