Talouspaine haastaa kuntien ilmastotyötä – pystytäänkö kunnianhimo toteuttamaan käytännössä? 

Kuntien ilmastotyöhön kohdistuu kahdenlaisia odotuksia. Ilmasto- ja ympäristötyön kunnianhimo kasvaa ja kestävät ratkaisut ovat muuttuneet valtavirraksi. Samalla talousnäkymä kiristyy eikä ylimääräisiä kestävyysresursseja ole. Miten kunnat suhtautuvat ilmastotyöhön tässä asetelmassa – ja miten se viitoittaa tulevaisuutta?  

– Positiivista on, että jo 90 prosenttia suomalaisista asuu ilmastosuunnitelman tehneissä kunnissa, Kuntarahoituksen kestävän rahoituksen senior asiantuntija Rami Erkkilä aloittaa pohtimaan kuntien ilmastotyön nykytilannetta. – Kääntöpuoli on, että monelta pieneltä kunnalta ilmastosuunnitelma puuttuu tai sitä ei ole päivitetty. 

Erkkilä korostaa ymmärtävänsä hyvin monien kuntien syitä ilmastosuunnitelman puuttumiselle. Resurssit ovat tiukassa, monia tulevia ilmastonmuutoksen aiheuttamia muutoksia on vaikea ennustaa, mutta samalla toimia niihin varautumiseksi pitäisi pystyä perustelemaan.  

Ilmastotyö on kuitenkin maraton eikä sprintti, toteaa Erkkilän kollega Kuntarahoituksen kestävässä rahoituksessa, senior asiantuntija Anssi Wright.  

– Ilmastotavoitteista linjataan valtakunnan tasolla, mutta käytännön työ tehdään kunnissa. Jos kaikki kunnat pääsisivät ilmastotavoitteisiinsa, kuinka paljon se vaikuttaisi Suomen kansallisten tavoitteiden toteutumiseen? Jos ajattelua laajennetaan globaaliin skaalaan, tämän päivän toimenpiteet vaikuttavat siihen, millainen ilmasto on vuosisadan lopussa. 

– Siksi tarvitaan keskustelua siitä, miten tulevaisuutta kohti edetään. On pohdittava yhdessä mitä toimia kunnilta tarvitaan, jotta nykyiset suunnitelmat ilmaston ja ympäristön osalta pystytään toteuttamaan, Erkkilä komppaa.  

Kuntien ilmastotyön ratkaisuissa on eroja 

Myös Suomen ympäristökeskus Syken erikoistutkija Santtu Karhinen tunnistaa taloustilanteen vaikuttavan laajasti koko kuntakenttään. Erityisesti resurssien niukkuus painaa pieniä ja keskisuuria kuntia. Suuremmat kaupungit näyttäytyvät edelleen kehityksen vetureina, Karhinen arvioi: vaikka nekään eivät ole immuuneja talouspaineille, ilmastotyötä on pystytty monissa kaupungeissa jatkamaan määrätietoisesti.  

– Kaupungeilla on resurssien lisäksi usein kunnianhimoisia ilmastotavoitteita, verkostoja ja jo perinteitäkin ilmastotyöstä. Poliittinen mandaatti ei vaihtele ihan yhtä herkästi kuin pienemmissä kunnissa. Tästä syntyy pitkäjänteisyyttä, joka on ilmastotyössä avainasemassa, Karhinen kuvailee. 

Mille osa-alueille kuntien ilmastotyö tällä hetkellä käytännössä keskittyy ja millaisia eroja painopisteissä on? Erot liittyvät tässäkin kuntien kokoluokkaan, Karhinen pohtii: kaupungeilla on tiettyjä vaikutusmahdollisuuksia, joita pienillä kunnilla ei ole. 

– Suurilla kaupungeilla on mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi liikkumisen päästöihin joukkoliikennettä kehittämällä ja sähköistämällä. Myös kaukolämmön tuotantoratkaisuilla kaupungit vähentävät päästöjään merkittävästi. Pienissä kunnissa painopiste on monesti rajautunut enemmän kuntaorganisaation rakennusten energiankulutukseen, eikä ilmastotyö välttämättä ole kattavasti eri toimintoja läpileikkaavaa.  

Kunta voi tehdä paljon pieniä ilmastotekoja, mutta tämä aktiivisuus ei aina näy suoraan päästöluvuissa.  

– Maaseudulla päästökehitystä usein määrittävät maatalouden ja työkoneiden päästöt. Niihin ei kunnantalolta juurikaan pystytä vaikuttamaan, vaan niiden ohjaus edellyttää vahvempia kansallisia toimia ja kannusteita.  

Miten kaikki kunnat pienistä suuriin saisivat vauhditettua ilmastotyötään julkisen talouden niukkuuden keskellä?  

– Kunnissa on ylipäätään hyvä pohtia, missä päästöjä voidaan vähentää eniten suhteessa kustannuksiin ja millaisia säästöjä toimilla voidaan samalla saavuttaa. Julkisten hankintojen vähähiilisyyskriteereitä voidaan vahvistaa, ja näin kannustaa alueen toimijoita kehittämään vähähiilistä tarjontaa. Lisäksi kunnat voivat vauhdittaa asukkaiden ja yritysten ilmastotyötä tarjoamalla tietoa, neuvontaa ja esimerkkejä vaikuttavista ratkaisuista, Karhinen pohtii.

Rahoitusehdot vaikuttavat myös painotuksiin. Erkkilä ja Wright muistuttavat kestävien valintojen voivan säästää euroja.  

– Kunnilla ei ole enää lakisääteistä velvoitetta ilmastosuunnitelman ylläpidolle, mutta ajantasainen ilmastosuunnitelma mahdollistaa esimerkiksi Kuntarahoituksen kestävän kehityksen lainan nostamisen ja sen mahdollisen marginaalialennuksen, Erkkilä muistuttaa.  

Karhinen näkee mahdollisuuksia myös elinvoiman, huoltovarmuuden ja ilmastokestävän toiminnan tiiviimmässä kytkemisessä toisiinsa. Kaikki hyödyt eivät välttämättä näy täysimääräisesti kunnan omassa päästötaseessa, mutta eri näkökulmien toisiinsa kytkeytyminen tapahtuu kuntien vaikutuspiirissä. 

– Tämä on tilaisuus myös pienille kunnille. Esimerkiksi Utajärvellä, Pyhäjärvellä ja Pieksämäellä on käynnissä tuuli- ja aurinkovoimaan, vihreään vetyyn ja muita vihreään siirtymään liittyviä hankkeita. Toteutuessaan ne voivat tukea sekä Suomen ilmastotavoitteita että luoda uutta taloudellista toimeliaisuutta.

Rimaa on pidettävä korkealla, jotta ilmastotyö kehittyy 

Suomella on sekä kansainvälisiä ilmastovelvoitteita että itse asetettuja kunnianhimoisia kansallisia ilmastotavoitteita. Osaa näistä, kuten hiilineutraaliuden saavuttamista vuoteen 2035 mennessä, on pidetty nykytoimilla vaikeasti saavutettavana. 

Myös osa suuristakin kaupungeista on arvioinut, ettei kaikkein kunnianhimoisimpiin tavoitteisiin ylletä nykyisillä toimilla tai resursseilla, ja tavoitteiden aikatauluja on siksi tarkistettu. Osa kaupungeista on kuitenkin pysynyt sinnikkäästi tavoitteissaan. Karhinen nostaa esimerkiksi Turun, joka on pitänyt kiinni tavoitteestaan olla hiilineutraali vuonna 2029.  

– Jos Turku siihen yltää, se ei tule ilmaiseksi. Näen kuitenkin kunnianhimoiset ilmastopyrkimykset myönteisenä. Jos tavoite on varmasti saavutettavissa, se ei välttämättä kiritä toimintaa uudelle tasolle, Karhinen kiteyttää. – Tutkimusnäyttö viittaa siihen, että kunnianhimoisten tavoitteiden asettaminen ja ilmastotyön organisoiminen niiden ympärille nopeuttavat päästöjen vähentämistä. 

Kuntarahoituksen Wright korostaa myös tavoitteiden tärkeyttä. Kyse on kokonaisuudesta ja kehityksen suunnasta, hän muistuttaa. 

– Meidän ei tule yksisilmäisesti tarkastella vain, olemmeko kymmenen vuoden kuluttua onnistuneet vähentämään päästöjä tietyn prosentin verran. Totta kai tavoitteisiin pyritään, mutta on myös tarkasteltava, miten paljon oikeaa ja merkityksellistä kehitystä tuona aikana luodaan tavoitteen ohjaamana, Wright korostaa. Erkkilä täydentää kollegansa ajatusta esimerkillä: 

– Kaupungit, jotka ovat tavoitelleet hiilineutraalisuutta 2020-luvun loppupuoliskolla, saattavat nyt huomata tavoitteen olleen optimistinen, mutta tavoitteenasetanta on vienyt toimenpiteitä eteenpäin nopeammin verrattuna tilanteeseen, jossa tavoite olisi asetettu kauemmaksi.