Muutama vuosi sitten kohistiin Pohjois-Ruotsin uusteollistumisesta. Vaikuttaa siltä, että jotain samaa on nyt tapahtumassa Pohjois-Pohjanmaalla: tuulivoimaa, aurinkopuistoja, datakeskuksia, vihreää vetyä, innovatiivisia kiertotalouden hankkeita. Kaikkea tätä ja monia muita investointisuunnitelmia vilahti keskusteluissa, kun vastikään tapasin Oulun seudun kuntapäättäjiä.
Kilpailussa tekoälyajan suurinvestoinneista Pohjois-Pohjanmaalla onkin lukuisia valttikortteja. Tärkeimpiä niistä ovat erinomaiset sähkön siirtoyhteydet. Fingridin 400 kilovoltin kantaverkkolinjoja, joita voisi kutsua sähkön ”moottoriteiksi”, risteilee maakunnan alueella useita ja muuntoasemien kautta niihin voidaan kytkeä sekä suuria sähkön tuottajia että kuluttajia, kuten datakeskuksia ja muita paljon sähköä käyttäviä tuotantolaitoksia. Puhtaan energian investointihankkeita tukevat myös Pohjois-Pohjanmaan otolliset tuuliolosuhteet sekä mahdollisuus rakentaa mittavia aurinkopuistoja esimerkiksi entisille turvesoille.
Teollisen mittakaavan tuotanto ei luonnollisestikaan elä pelkästään sähköstä vaan tarvitaan myös muita tuotantopanoksia. Niissäkin Oulun seudulla on omat valttinsa. Yliopisto- ja oppilaitosyhteistyö helpottaa yrityksiä löytämään osaavaa työvoimaa ja materiaalivirtojen kannalta alueella on vähintäänkin kohtuulliset tie-, raide-, ilma- ja meriliikenneyhteydet.
Pohjois-Pohjanmaa ei suinkaan ole ainoa energia- ja tekoälymurroksista hyötyvä alue. Fingridin kantaverkkokartta paljastaa, että muita vastaavia tai liki yhtä otollisia tehokkaan sähkönsiirron solmukohtia on muun muassa Etelä-Pohjanmaalla, Satakunnassa, Savossa ja kaakonkulmalla. Eteläisemmässä Suomessa kuitenkin myös halukkaita sähkön kuluttajia on enemmän, jolloin siirtokapasiteetin rajat tulevat helpommin vastaan.
Sähkön siirtoyhteydet jakavat kuntia voittajiin ja häviäjiin
Näköpiirissä olevasta investointiaallosta odotetaan merkittävää piristysruisketta koko Suomen taloudelle. Toteutuessaan hankkeet vauhdittavat bkt-kasvua ja auttavat välillisesti tasapainottamaan myös julkista taloutta. Alueellisesti kasvun hedelmät eivät kuitenkaan jakaudu tasaisesti. Fingridin ”nelisatasista” ja niihin kytkeytyvistä sähköasemista on tullut kuntia voittajiin ja häviäjiin jakava uusi tekijä. Samaan aikaan, kun isossa osassa maata peruspalvelujen järjestämiseen käytettävissä olevat resurssit alati niukkenevat, muutamilla alueilla kunnan palvelut saattavat pian pyöriä pelkillä kiinteistöverotuotoilla.
Erityisesti itäisin Suomi, joka on jo muutenkin kärsinyt Venäjän hyökkäyssodan seurannaisvaikutuksista, näyttäisi jäävän jälleen paitsioon. Rajaseuduilla häiriöriskit puolustusvoimien tutkavalvonnalle vaikeuttavat tuulivoimainvestointien läpivientiä, ja kun puhtaan energian hankkeet eivät etene, myöskään investointeja sähkön siirtokapasiteettiin ei priorisoida. Samalla puhdasta energiaa hyödyntävä tuotanto jää syntymättä.
Pysyykö sähköntuotanto kasvavan kysynnän perässä?
Varsinkin datakeskushankkeiden kohdalla keskustelu painottuu huoleen sähkön riittävyydestä ja hinnasta. Datakeskusten pelätään vievän elintilaa muulta, korkeamman jalostusasteen tuotannolta. Suomessa on epäilemättä investoitava massiivisesti energiaratkaisuihin: uusiin tuuli- ja aurinkopuistoihin, säävarmaan perusvoimaan, parempiin siirtoyhteyksiin sekä erilaisiin energiavarastoihin. Energiahankkeiden keskeisin pullonkaula lienee tällä hetkellä liian alhainen sähkön keskihinta.
Sähköä kuluttavia investointeja siis tarvitaan, jotta hintapaine synnyttää taloudelliset kannustimet sähkön tuotanto-, siirto- ja varastointikapasiteetin kasvattamiseen. Jos tuotanto- ja kulutusinvestoinnit etenevät vetoketjumaisesti rinta rinnan, Suomi voi edelleen säilyä suhteellisen edullisen energian maana, vaikka sähkön keskihinta nykytasolta jonkin verran nousisikin.
Suurhankkeiden läpiviennissä riittää toki muitakin haasteita. Suurten datakeskusten rakentamisvaiheessa työvoiman tarve on suuri, eikä tekijöiden värvääminen ja asumisolojen järjestäminen ole helppo tehtävä. Vieraskielisen työvoiman määrä epäilemättä kasvaa, ja se luo omat kehitystarpeensa kuntien peruspalveluille. Monet isot investoinnit myös sijoittuvat varsin pieniin ja harvaan asuttuihin kuntiin, ja on epäselvää, missä määrin hankkeiden oheisvirtoja onnistutaan hyödyntämään taajamien lämpöhuollossa tai laajempien teollisten ekosysteemien luomisessa. Uhkakuvien ohella tulisikin aktiivisesti miettiä, millaisia uusia arvoketjuja suurinvestoinnit voivat synnyttää ja miten niitä kyettäisiin hyödyntämään.
