Näyttävä ”puutalo” tarjoaa haluttua ja energiatehokasta asumisoikeusasumista Naantalin keskustassa.
Asiakkaan nimi
TA-Yhtiöt
Kohteen sijainti
Naantali
Alue
Länsi-Suomi
Investointikohde
Asunnot
Investointityyppi
Uudiskohde
Hankkeen lähtötilanne ja tarve
Naantalin kaupungin keskustaa kehitetään monimuotoiseksi asumisen ja palveluiden keskukseksi. Keskustan elinvoimaa ja viihtyvyyttä halutaan parantaa. Keskusta-alueelle on laadittu uutta kaavaa ja siellä halutaan tarjota mahdollisuuksia sekä omistus- että osaomistusasumiseen. Vanhaa rakennuskantaa, esimerkiksi linja-autoasema, on purettu.
TA-Yhtiöt voitti keskustakorttelin tarjouskilpailun ja keskustakorttelihankkeen ensimmäinen vaihe valmistui toukokuussa 2020. Asumisoikeusasumiselle huomattiin olevan tilausta ja siksi keskeiselle paikalle päätettiin rakentaa asumisoikeustalo.
Toteutustapa
Oma toteutus
Toteutustavan valintaperusteet
TA-Yhtiöt halusi toteuttaa suunnitteluratkaisun ja valinnat kokonaisuudessaan itse ja vasta sen jälkeen etsiä kohteelle toteuttajan.
Hankkeen koko
6,0 M Eur
Rahoitusmalli
Vihreä rahoitus
Rahoitusmallin valintaperusteet
Kohteen rahoituksesta 15 % saadaan asukkaiden asumisoikeusmaksuista ja 85 % on Kuntarahoituksen myöntämää korkotukilainaa. Edullisempaa vihreää rahoitusta käytetään aina, kun siihen on mahdollisuus. Liiketilat toteutettiin omalla rahoituksella.
Vihreän rahoituksen myöntämisen kriteerit
TA-Yhtiöiden Tuulensuunkatu 27 -kohde hyväksyttiin Kuntarahoituksen vihreän rahoituksen kohteeksi erityisesti hyvän energiatehokkuutensa vuoksi. Se on energialuokassa A.
Toteutunut hanke
Rakennus valmistui keväällä 2022 ja se oli saman vuoden asuntomessujen oheiskohde. Viisikerroksisessa talossa on 22 asuntoa kaksioista neliöihin. Asuntojen pinta-alat vaihtelevat 51 ja 79 neliön välillä. Kaikissa asunnoissa on oma lasitettu parveke. Osa parvekkeista on sisäänvedettyjä, osa ulos työnnettyjä. Rakennuksen ylimpään kerrokseen sijoitettiin sauna vilvoitteluparvekkeineen sekä kerhotilat. Asukkaat voivat varata tiloja verkkosovelluksen kautta.
Talossa on näyttävä sisääntulo kadun puolelta, jossa korkean aulatilan ikkunat nousevat porrashuoneen kattoon asti. Valoa tulvii sisään viidestä kerroksesta. Rakennuksen kivijalassa sijaitsee kaksi liiketilaa. Niiden päälle on rakennettu pihakansi, jossa on viljelyslaatikoita, istutuksia ja pergola.
Rakennuksen hissi- ja oviratkaisuissa on hyödynnetty uutta teknologiaa. Hissi saapuu pohjakerrokseen kättä heilauttamalla, mikäli asukkaalla on mukana puhelin, johon hän on ladannut ovea ohjaavan, bluetoothilla toimivan sovelluksen. Hississä ei tarvitse painaa nappia, vaan sovellus tunnistaa asukkaan ja vie hänet automaattisesti oikeaan kerrokseen. Sovellus toimii myös ovipuhelimena. Jos joku soittaa asunnon ovikelloa, asukas näkee ulko-ovelle asennetun kameran ansiosta sovelluksesta, kuka ovella on. Asuntoihin on olemassa myös perinteiset avaimet.
Rakennuksen energialuokka on A. Huoneistojen ilmanvaihtokoneet toimivat aurinkoenergialla, asunnoissa on vesikiertoinen lattialämmitys. Asukkaat voivat käyttää vieressä sijaitsevan pysäköintipaikan latauspisteitä sähköautojen lataamiseen. Joukkoliikenneyhteydet ovat hyvät.
Tuulensuunkatu 27:n julkisivu on valmistettu käsittelemättömästä lehtikuusesta, joka harmaantuu vanhetessaan. Rakennuksen runko on teräsbetonia. Talon näyttävä ulkokuori ja sen keskeinen sijainti ovat tehneet asumisoikeustalon tunnetuksi nopeasti ja naantalilaiset kutsuvat rakennusta ”puutaloksi”.
Hankkeen hyödyt ja opit
Päätös rakentaa asumisoikeustalo keskustaan oli oikea, sillä asumisoikeudet oli varattu jo vuosi ennen kohteen valmistumista ja kysyntä oli tarjontaan verrattuna lähes nelinkertainen. Rakennuksesta tuli kaupunkikuvallisesti näyttävä.
Joidenkin kohteeseen suunniteltujen monimutkaisten teknisten ratkaisujen toteuttaminen rakennusvaiheessa vaati erityistä huolellisuutta ja oli haastavaakin. Kerran kokeiltujen ja yksinkertaisten ratkaisujen toteuttaminen onnistuu varmemmin, jos suunnitteluratkaisuja ei päästä käymään läpi urakoitsijan kanssa suunnitteluvaiheessa. Esimerkiksi terassi- ja pihakansissa on käännetty katto, joissa vedeneriste on sijoitettu lämmöneristeen alapuolelle. Ratkaisu on tehty, jotta vesieriste on suojassa kulkemisen aiheuttamalta kulumiselta. Kun vesieristettä ei päästä tarkastamaan, ratkaisun on varmasti toimittava seuraavat 50 vuotta.
Käyttöönoton ajankohta ja valmistuminen
4/2022
Asuinneliöt
1485
ARA-rahoitus
On
Huoneistojen lukumäärä
22
Euroa per asuinneliö
4040 €