Mäntymetsän Päiväkoti, Perho

Mäen harjanteelle valmistunut Mäntymetsän Päiväkoti on oiva esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä rakennuttajien ja käyttäjien välillä. Uusi päiväkoti kokoaa kunnan koko varhaiskasvatuksen saman katon alle.

  • Asiakkaan nimi: Perhon kunta
  • Kohteen sijaintikunta: Perho
  • Alue: Länsi-Suomi
  • Investointikohde: Muu investointikohde
  • Investointityyppi: Uudiskohde
  • Hankkeen lähtötilanne ja tarve: Perhossa on rakennettu ja kunnostettu kiinteistöjä viime vuosina koulurakennuksista alkaen. Seuraavaksi uudistuksen tarpeessa oli päiväkoti, jota käyttäjät olivat odottaneet kärsivällisesti. Lapsille haluttiin tarjota uudet, terveet ja toimivat yhteiskäyttötilat, sillä vanhat rakennukset olivat tulleet tiensä päähän.

    Tarve uudelle päiväkodille oli ilmeinen, sillä Perhon kunnan varhaiskasvatus oli jakautunut eri rakennuksiin sisäilmaongelmien ja rakennusten heikon kunnon vuoksi. Vanha päiväkoti oli rakennettu 21 lapselle, minkä lisäksi osa toiminnasta oli sijoitettu vanhan koulun ja vanhojen lääkärintalojen tiloihin.
  • Hankkeen koko: 3,2 M Eur
  • Toteutustapa: Oma toteutus
  • Toteutustavan valintaperusteet: Hanketta lähdettiin edistämään kilpailullisella neuvottelumenettelyllä, joka mahdollisti eri arkkitehtien yhteistyön ja käyttäjälähtöisen suunnittelumallin. Oma toteutus tuki innovatiivisen lopputuloksen syntymistä parhaiten.

    Hankesuunnitelman ja kustannusarvion valmistuttua urakoitsijoille annettiin hyvin vapaat kädet ensimmäisten suunnitelmien laatimiseksi. Suunnittelussa korostettiin toiminnallisuutta ja yhteiskäytettävyyttä. Ainoana selkeänä suuntaviivana arkkitehdeille annettiin päiväkodeille välttämättömät rakennustekniset vaatimukset. Poikkeuksellista toteutustavassa oli se, että jokaiselle hyväksytyn tarjouksen antaneelle annettiin 5 000 euron tarjouspalkkio, pois lukien voittava tarjous.

    Neuvottelukierroksia käytiin läpi neljä, neljän eri urakoitsijan kanssa. Kun lopulliset suuntaviivat oli määritelty yhdessä, urakoitsijoiden oli aika viimeistellä toteutukset ja tarjota suunnitelmia urakkana kunnalle. Toteutustapa antoi suunnittelutyöhön vapauksia ja edesauttoi ison ja uudenlaisen rakennuksen toteuttamista mahdollisimman kustannustehokkaasti ja kestävästi.
  • Rahoitusmalli: Vihreä rahoitus
  • Rahoitusmallin valintaperusteet: Kuntarahoituksen vihreä rahoitus on tavallista taselainaa edullisempi rahoitusmuoto. Tällä oli keskeinen vaikutus rahoitusmallin valintaan. Vihreä rahoitus takasi Perhon kunnalle pienemmän marginaalin, ja kokonaisuuden kannalta se osoittautui kestävimmäksi rahoitusmalliksi.

    Vihreä rahoitus on joustava vaihtoehto pitkäkestoisiin hankkeisiin, joissa syntyy selkeitä ja mitattavia ympäristölle hyödyllisiä vaikutuksia. Jo suunnitteluvaiheessa keskeisenä kulmakivenä oli energiatehokkaan rakennuksen luominen.

    Vihreän rahoituksen lisäksi kunta sai myös lisämäärärahaa, jonka ansiosta päiväkotiin saatiin ostettua pääasiassa uudet kalusteet vanhojen vaurioituneiden kalusteiden tilalle.
  • Vihreän rahoituksen myöntämisen kriteerit: A-energialuokkaan kuuluva päiväkoti lämpiää hakkeella tuotetulla kaukolämmöllä. Uusi päiväkoti korvaa entiset energiasyöpöt, osittain öljyllä lämmenneet rakennukset. Parkkipaikalla on mahdollisuus sähköautojen lataukseen.
  • Toteutunut hanke: Hankkeen toteutuksessa käyttäjillä oli ainutlaatuinen mahdollisuus päästä ohjaamaan suunnittelua alusta lähtien. Nyt kunnan varhaiskasvatus toimii saman katon alla, tiloja pystytään hyödyntämään myös kunnan eskari-ikäisten kerhotoiminnassa. Mäntymetsän Päiväkoti on rakennettu yhdeksälle ryhmälle. Lisäksi tiloissa toimii vuorohoitoryhmä, joka on mitoitettu 21 lapsen mukaan. Jos vuorohoito toimii täydellä mitoituksella, päiväkoti palvelee yhteensä 153 lasta.

    Rakennushollari Oy tarjosi innovatiivisen pohjaratkaisun, joka mahdollistaa tilojen yhteiskäytön joustavasti eri ryhmien välillä. Valmistuneet tilat ovat esteettömiä ja tukevat monenlaista toimintaa aina arkileikeistä liikunnalliseen täsmäterapiaan. Ryhmätilat on sijoitettu rakennuksen ulkokehälle, mikä takaa ketterän liikkumisen yhteisiin tiloihin. Sisäkehältä löytyvät teemoitetut tilat, mm. askartelu- ja satunurkkaukset, terapiahuoneet sekä leikkitilat. Siirtoseinien ansiosta teemoitetut tilat voi yhdistää yhdeksi isoksi avoimeksi tilaksi. Monipuoliset leikit on taattu myös liikuntasalissa ja pihan leikkialueella, josta löytyy jopa polkuautoja.

    Rakennuksessa hyödynnetään ilmanvaihtoyksikköjen uutta teknologiaa, mikä edistää energiatehokkuustavoitteiden toteutumista. Ilmanvaihtoyksikköjä voidaan ohjata hiilidioksidiantureilla, jotka keskittävät ilmanvaihdon siihen tilaan, jossa parhaillaan oleskellaan. Kun tilassa ei ole toimintaa, ilmanvaihto on pienemmällä teholla.

    Päiväkodin nimi on saanut inspiraationsa pihalla kasvaneista vuosikymmeniä vanhoista männyistä. Suunnittelussa on huomioitu myös alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat vanhainkoti ja luonnontilainen metsä. Vanhainkodin huoneiden ikkunat avautuvat niin, että vanhukset voivat ihastella lasten leikkejä, ja aidatun alueen ulkopuolelta lähtevät pitkospuut takaavat jännittävät retket lähimetsään.
  • Hankkeen hyödyt ja opit: Urakoitsijoiden osaamisen hyödyntäminen yhdessä rakenne- ja tilaratkaisujen suunnittelussa oli onnistunut valinta. Rahallinen palkinto sai osallistujat puhaltamaan yhteen hiileen jopa sillä riskillä, että lopullinen urakka menisikin toiselle toimijalle. Yhdessä suunnittelemalla ja käyttäjiä kuuntelemalla saatiin aikaan toimiva ja käyttäjien tarpeita palveleva päiväkoti edullisesti ja kestävästi rakennettuna.

    Lisäksi sidosryhmien laaja osallistaminen oli merkittävä oivallus. Käyttäjät olivat aktiivisesti mukana suunnittelussa ja pääsivät vaikuttamaan lopullisiin ratkaisuihin. Päiväkodin varhaiskasvatusjohtaja ja kaksi lastenhoitajaa valittiin mukaan ohjausryhmään, jossa he toivat käyttäjien äänen kuuluviin niin neuvottelukierroksilla kuin suunnitteluluonnoksia läpi käytäessä. Tämän lisäksi järjestettiin kaksi iltamaa, joissa suunnitelmat esiteltiin paikalle päässeille varhaiskasvatuksen työntekijöille. Näin korjaustoiveita saatiin kerättyä monipuolisesti ja sidosryhmät tulivat kuulluksi. Onnistuneessa lopputuloksessa näkyy tiivis yhteistyö arkkitehtien, ohjausryhmän ja käyttäjien välillä.
  • Käyttöönoton ajankohta tai valmistuminen: 09/2021

Kysy meiltä lisää

Mika Korhonen
asiakkuuspäällikkö

mika.korhonen
@kuntarahoitus.fi
040 582 3639

Kuntarahoitus

Rami Erkkilä
senior asiantuntija

rami.erkkila
@kuntarahoitus.fi
050 348 2520

Kuntarahoitus

Alpo Anisimaa
tekninen johtaja

alpo.anisimaa@perho.com
040 051 0706

Perhon kunta