Kuntarahoitus on asiakkaidensa tukena energiakriisissä

Energiayhtiöihin kohdistuvat vakuusvaatimukset vaikeuttavat myös kunnallisten energiayhtiöiden toimintaa. Kuntarahoitus on valmis tarjoamaan tarvittaessa rahoitusta energiayhtiöitä omistaville kunnille.

– Kuntarahoituksen likviditeettiasema on vahva ja pystymme tarjoamaan riittävän rahoituksen, jos kunta-asiakkaamme tarvitsevat apua energiayhtiöidensä toiminnan jatkuvuuden varmistamiseen, sanoo toimitusjohtaja Esa Kallio.

Kuntarahoitus on varautunut likviditeetinhallinnassaan äkillisiin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin sokkeihin. Muun muassa Venäjän hyökkäyssodan käynnistyminen, koronapandemia ja finanssikriisi ovat osoittaneet, että Kuntarahoitus on onnistunut jatkamaan varainhankintaansa häiriöittä myös kriisiolosuhteissa.

– Pystymme vastaamaan asiakkaidemme rahoitustarpeisiin, vaikka ne kasvaisivat nopeastikin. Energiakriisistä aiheutuva mahdollinen hätärahoitustarve kohdistuu pääsääntöisesti lyhytaikaisiin kuntatodistuslainoihin, ja olemme sitoutuneet käsittelemään kuntatodistusohjelmien korotukset ripeästi, sanoo Kuntarahoituksen asiakasratkaisuista vastaava johtaja Aku Dunderfelt.    

EU:n valtiontukisääntelyn vuoksi Kuntarahoitus ei ainakaan toistaiseksi voi pääsääntöisesti rahoittaa kilpailluilla markkinoilla toimivia kuntien energiayhtiöitä. Tämän vuoksi energiakriisissä Kuntarahoituksen rahoitus suuntautuu energiayhtiöiden kuntaomistajille.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Esa Kallio
esa.kallio@kuntarahoitus.fi
puh. 050 3377 953

Aku Dunderfelt, johtaja, asiakasratkaisut
aku.dunderfelt@kuntarahoitus.fi
puh. 050 3363 914