Leasing-tiimissä viihtyminen syntyy luottamuksesta ja hyvästä yhteishengestä – apua saa aina, ja huumori pitää tunnelman kevyenä kiireenkin keskellä. Kysyimme Kuntarahoituksen leasing-tiimiläisiltä, mikä heidän arjessaan on parasta. Vastauksissa korostuivat lämmin yhteisöllisyys sekä työn merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa.
Leasing-tiimin työpäivät kuluvat tiiviissä kontaktissa Kuntarahoituksen asiakkaisiin – suomalaisiin kuntiin ja hyvinvointialueisiin. Tiimin asiantuntijat varmistavat asiakkaiden arjen sujumisen tapaamalla heitä etäpalavereissa ja vastaamalla erilaisiin yhteydenottoihin.
Tiimin arki rakentuu monipuolisten rutiinitehtävien, tiiviin yhteistyön ja jatkuvan kehitystyön ympärille. Heidän työpanoksensa näkyy suoraan asiakkaiden arjessa ja yhteiskunnan perusrakenteissa – oli kyse sitten koulujen, sairaaloiden tai päiväkotien rahoituksesta. Kuntarahoitus uudistaa juuri leasing-asiakkaille suunnattua järjestelmää, mikä työllistää koko tiimiä tällä hetkellä.
– Sen jälkeen, kun asiakas on valinnut meidät leasing-rahoittajaksi, hoidamme koko elinkaaren sopimusdokumentaatiosta loppuun saakka, kuvailee senior asiantuntija Krista Österman.
Yhteishenki, avoin vuorovaikutus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön luovat perustan viihtyisälle työyhteisölle, jossa jokainen voi tuoda osaamisensa esiin. Uudistettava järjestelmä haastaa ja kehittää tiimiä, mutta samalla vahvistaa tunnetta siitä, että tiimin työ on aidosti merkityksellistä ja vaikuttavaa.
Sopivan tiivis työyhteisö, jossa jokainen pääsee vaikuttamaan ja kehittämään toimintaa
Rahoitusala vei espoolaisen Krista Östermanin nopeasti mukanaan: hän päätyi lukion jälkeen pankkiin töihin ja on tehnyt 35 vuoden uran alalla. Kuntarahoituksella Krista on viihtynyt kahdeksan vuotta leasing-tuotteen parissa. Työpaikalla häntä viehättää erityisesti rento ja välitön ilmapiiri.
– Vaikka henkilöstömäärämme on lähes tuplaantunut minun aikanani, tuntuu, että olemme edelleen kuin pienessä lintukodossa, hän kuvailee.
Mäntsälässä asuvalla Taina Knuuttilalla on kaupallinen koulutus, ja hän on tehnyt pitkän uran rahoitusalalla eri tehtävissä. Kuntarahoituksella Taina on työskennellyt leasingin parissa reilut seitsemän vuotta.
– Matalan hierarkian ansiosta omaan työhön pääsee oikeasti vaikuttamaan. Täällä ei ole isoihin rahoituslaitoksiin verrattavaa koneistoa yläpuolella sanelemassa, ja sen koen työpaikan ilmapiiriä nostattavana asiana, Taina kertoo.
Kun leasing-osasto käynnistyi 15 vuotta sitten, Minna Kivelä oli heti mukana rakentamassa uutta. Pitkä kokemus rahoitusalalta ja erilaisista leasing-tuotteista antoi hyvän pohjan. Minna on kokenut työnsä merkitykselliseksi alusta asti. Parasta arjessa ovat hänen mukaansa huippukollegat ja asiakkaat, joiden ansiosta työpäivän ovat kaikkea muuta kuin harmaata rutiinia. Arki on antoisaa, vaihtelevaa ja täynnä hyvää fiilistä.
– Leasing-tiimissä emme tyydy seuraamaan valmiita polkuja, vaan rakennamme niitä itse. Meitä yhdistää rohkea uteliaisuus ja aito halu auttaa toisiamme: tartumme yhdessä uusiin haasteisiin, jaamme osaamistamme ja kyseenalaistamme vanhaa. Kun eteen tulee jotain uutta, siihen tartutaan – ja juuri tämä yhteishenki tekee työstä sekä merkityksellistä että innostavaa, Minna korostaa.
Kuusi vuotta sitten Aleksandra Tuominen tuli taloon alun perin antolainapuolelle, mutta siirtyi sittemmin työskentelemään leasingin parissa. Tradenomitaustainen Aleksandra kävi töiden ohella suorittamassa luonto-ohjaajan tutkinnon. Hän iloitsee siitä, että työ Kuntarahoituksella tarjosi hänelle joustoa ja mahdollisti opiskelu-unelmien toteuttamisen.
– Olemme verrattain pieni talo henkilöstömäärältään, mikä vaikuttaa paljon yleiseen fiilikseen. Tunnelma on välitön ja tietää kaikki ihmiset ainakin kasvoiltaan. Täällä pääsee laajemmin tekemään asioita, kun ei ole hierarkkista, hän kuvailee työyhteisöä.
Ihmisläheistä työtä hankkeissa, jotka näkyvät suomalaisten arjessa joka päivä
Leasing-tiimin työ on aidosti ihmisläheistä: he ovat mukana hankkeissa, jotka rakentavat suomalaisten arkea konkreettisesti. Kuntarahoituksen asiakkaat kehittävät hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita, kuten kouluja, sairaaloita ja päiväkoteja, ja tiimin roolina on tukea heitä rahoitusratkaisuilla ja asiantuntijuudella.
– On palkitsevaa nähdä, miten oma työpanos auttaa asiakkaita onnistumaan ja tekee arjesta sujuvampaa monille ihmisille. Juuri tämä työn merkityksellisyys ja mahdollisuus olla mukana rakentamassa parempaa yhteiskuntaa motivoi tiimiä joka päivä, Minna kertoo.
Taina täydentää, että he saavat olla tietyllä tavalla asiakkaidensa kautta rakentamassa yhteiskuntaa.
– Kun pääsee mukaan projekteihin ja näkee työnsä tulokset käytännössä, työn merkitys konkretisoituu aivan uudella tavalla. Asiakkailta saatu palaute tuntuu erityisen palkitsevalta. On hienoa huomata, että neuvoillamme ja hyvällä palvelulla on ollut oikeasti vaikutusta, Minna kiteyttää.
Yksi työn parhaita puolia on myös yhteinen huumori – tiimillä on yhdessä todella hauskaa, Aleksandra kertoo. Hankalatkin päivät kääntyvät paremmiksi, kun työkaverit ovat piristämässä.
Monipuoliset harrastukset ovat koko nelikolle tärkeitä energianlähteitä. Vapaa-ajallaan Aleksandra saa iloa tanssiharrastuksesta ja luonnossa liikkumisesta. Minna nollaa työpäivän ryhmäliikuntatunnilla tai lähtee pitkälle lenkille koiran kanssa – dekkari pyörii kuulokkeissa ja arki unohtuu hetkeksi. Krista on lajien suhteen moniruokainen: hän viihtyy kuntosalilla ja lisäksi kaikenlainen ulkoliikunta on lähellä sydäntä. Tainan ykkösharrastuksiin lukeutuu keilaus, joten vapaa-aikana sekä myös lomareissuilla pallot kulkevat matkassa mukana. Rentoutumista edistää myös ulkoilu ja pihatyöt omalla tontilla.
Mikä teki teidät onnelliseksi tällä viikolla?
Minna:
– Aurinkoiset päivät ja mukaansatempaava kirja – ilo löytyy arjen pienistä asioista.
Krista:
– Pimeän aamun jälkeen päivä muuttui aurinkoiseksi. Tässä vuodenajassa se tekee onnelliseksi.
Taina:
– Kolmevuotiaan lapsenlapsen iloisen äänen kuuleminen puhelimen välityksellä tuo itsellekin iloisen mielen.
Aleksandra:
– Olin vielä alkuviikon lomalla pohjoisessa ja sain nauttia siellä kauniista ruskasta.
Kuva: Annukka Pakarinen