Kaikki ajankohtaiset

Kuntarahoitus

|

Näkökulma: Ilman laajaa uudistusohjelmaa pieni tuloveroale jää yksittäiseksi karkkipäiväksi

Pääekonomisti Timo Vesala

Syksyn budjettiriihen jälkeen valtiovarainministeri Saarikko väläytti mahdollisuutta ansiotuloverojen kevennyksiin vielä tällä vaalikaudella. Monet avaus yllätti kuin oikea koukku. Tuoreeltaan ehdotus kirvoitti kriittisiä arvioita suhdannepoliittisesta näkökulmasta: ennusteiden mukaan vuonna 2023 ollaan korkeasuhdanteessa ja resurssien käyttöaste lähestyy rakenteellista kattoa, jolloin ajoitus veronalennuksille ei ole paras mahdollinen.

Mutta ei nyt takerruta suhdannepoliittiseen säätöön vaan puhutaan pitkän aikavälin tavoitteista. Tällä hetkellä Suomi on suhteellisen korkean tuloverotuksen maa, jossa tuottavuuden kasvu on ollut pitkään hidasta ja taloudellisen huoltosuhteen heikkeneminen vaikeuttaa oleellisesti annettujen hyvinvointilupausten lunastamista. Varmasti monet meistä haluaisivat elää toisenlaisessa talouden tasapainossa, jota luonnehtisi korkeampi työllisyys, rivakampi hyvinvoinnin kasvu ja hyvässä lykyssä myös hieman keveämpi tuloverotus. Moinen tasapainosiirtymä on kuitenkin kovan ja vaikean työn takana.

Matalampi tuotantopanosten verotus toki parantaa kannustimia, mutta käytettävissä olevien resurssien absoluuttiset rajat tulevat äkkiä vastaan. Jos ei ole työvoimaa ja riittävää henkistä pääomaa, siirtymä dynaamisempaan tasapainoon jää toteutumatta. Talouden rakenteelliset perusongelmat on joka tapauksessa ratkaistava, ja monet niistä vaativat isoja satsauksia.

Lista on pitkä. Työmarkkinoille siirtyvien ikäluokkien keskimääräinen koulutustaso on Suomessa jo nyt vajonnut OECD-maiden keskiarvon alapuolelle. Toisen asteen koulutukseen ja yliopistojen aloituspaikkoihin pitäisi investoida huomattavasti lisää. Tutkimus- ja tuotekehityspanostusten bkt-suhde tuskin itsestään nousee neljään prosenttiin vaan tavoitteen saavuttaminen todennäköisesti edellyttää myös suurempia julkisia t&k-panostuksia. Emme myöskään houkuttele riittävästi ulkomaisia osaajia emmekä saa maahan jo muuttaneiden työvoimapotentiaalista parasta tehoa irti. Kotouttaminen kaikkine vieraskielisine palveluineen vaatii yllätys, yllätys – lisää julkista rahaa.

Eivätkä investointitarpeet tähän lopu. Edessämme on ennennäkemätön väestöllinen keinulauta, jossa seuraavan parinkymmenen vuoden aikana alle 15-vuotiaiden määrä merkittävästi vähenee ja yli 75-vuotiaiden määrä puolestaan kasvaa aivan valtavasti, lähes 60 prosenttia. Julkinen palvelurakenne on viritettävä täysin uuteen uskoon, mikä alkuvaiheessa nielee resursseja. Kustannussäästöt tulevat vasta paljon myöhemmin, kuten sote-uudistuksesta tiedämme.

Ja sitten on tietysti ilmastonmuutos, joka on yhteiskunnille suorastaan eksistentiaalinen riski. Sen torjuntaan kannattaa, pitää ja on pakko investoida. Kaiken päälle tulevat vielä kymmenen miljardin hävittäjähankinnat.

Mitä tästä kaikesta pitäisi siis ajatella? Kestävä siirtymä vahvempaa kasvua tukevaan tasapainoon edellyttää pitkäjänteistä politiikkaa sekä rohkeita uudistuksia ja investointeja, eikä onnistuminen sittenkään ole varmaa. Tavoitteiden saavuttaminen vie väistämättä vuosia, ellei vuosikymmeniä. Valitettavasti vaadittavat satsaukset voivat ensi vaiheessa kasvattaa julkisen talouden alijäämiä niin paljon, että tarvitaan myös säästöjä. Voimme joutua väliaikaisesti tinkimään joistain eduista, jotta talouden kantokykyä vahvistava siirtymä olisi mahdollista. Tässä kontekstissa veronalennusten perustelu ei ole ihan helppoa.

Kaiken kaikkiaan edellä kuvattu rakenteellinen korjausvelka pistää veronalennuskeskustelua perspektiiviin. Mikäli yleisö ei usko, että useamman vaalikauden mittaisiin uudistusohjelmiin pystytään sitoutumaan, veronalennukset uhkaavat jäädä yksittäiseksi karkkipäiväksi, jonka seuraava hallitus voi hyvinkin peruuttaa. Mitään oleellista muutosta silloin tuskin tapahtuu.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Kauppalehden yhteistyöblogissa täällä. Löydät Timo Vesalan myös Twitteristä!