Suomalaisista vain neljännes uskoo kotikuntansa tulevaisuuden olevan nykyhetkeä parempi. Alle kuudennes kokee voivansa vaikuttaa kunnan suuntaan. Onko kuntakansalaisuus kadoksissa – ja miten se saataisiin tuotua takaisin?
Artikkelin tiivistelmä:
- Suomalaisten usko tulevaisuuteen on heikentynyt, erityisesti oman elämänsä ulkopuolella: optimismi tulevasta heikkenee, kun ajatukset siirtyvät kotikunnan, Suomen tai ihmiskunnan tulevaisuuteen. Entistä harvempi kokee voivansa vaikuttaa kotikuntansa tulevaisuuden suuntaan.
- Haastattelemamme asiantuntijat nostivat esiin ajatuksia siitä, kuinka osallistumista kotikunnan tulevaisuuteen ja päätöksentekoon voitaisiin tukea nykyistä paremmin. Osallistamisen keinoja täytyy suunnitella monipuolisemmiksi, jotta erilaiset ryhmät, yhteisöt ja yksilöt löytävät oman tapansa osallistua.
- Esimerkkejä käytännön osallistamisesta löytyi esimerkiksi Juvalta, Tampereelta sekä Jyväskylästä. Digitaaliset kanavat, kaupunkilaisraadit, kyläkummit ja matala kynnys kohdata päättäjiä nousivat esiin konkreettisina tapoina kutsua ihmisiä mukaan.
- Kokemukset viittaavat siihen, että päästessään mukaan keskusteluun kuntalaiset tuovat esiin pitkäjänteisiä ja kotiseutuun sitoutuneita toiveita. Kuntalaisten ajattelu kantaa usein selkeämmin vaalikausien yli.
Kunnat etsivät rooliaan ja identiteettiään muutosten keskellä. Sote-uudistus vei niiden lautaselta vastuun sotesta, TE-uudistus toi tilalle vastuun työllisyydestä. Kiihtyvän kaupungistumisen myötä maaseutu harvenee ja harmaantuu; kasvukeskukset taas hikoilevat kasvukipujen ja investointipaineiden alla.
Näytelmän taustakankaana toimii pitkään jatkunut heikko suhdanne ja maailman kroonistunut epävarmuus, jonka keskellä Suomi hakee jalansijaansa. Ei siis ihme, että Sitran Tulevaisuusbarometri 2025 –tutkimus (siirryt ulkoiseen palveluun) kertoo tulevaisuususkomme heikentyneen. Vuonna 2021 suomalaisista 26 prosenttia odotti tulevaa innolla ja näki siellä mahdollisuuksia. Vuonna 2025 tuo osuus oli enää 15 prosenttia. Luottoa omaan elämään riitti vielä vähän paremmin: 40 prosenttia uskoi henkilökohtaisesta tulevaisuudestaan tulevan nykyistä parempi.
Barometrin tuloksista erottui kuitenkin trendi: mitä kauemmas siirryttiin oman elämän piiristä, sitä heikompaa oli luotto tulevaan. Asuinkuntansa parempaan tulevaisuuteen luottaa vain 27 % vastaajista. Suomen tulevaisuuden näkee tätä päivää valoisampana 18 % vastaajista, ihmiskunnan enää 11 %.
Mistä barometrin tulokset kertovat? Elämmekö yksilön aikakautta, jossa jokainen kokee olevansa oman onnensa seppä? Sitran johtava asiantuntija Jukka Vahti rauhoittelee: yhteisöllisyyttä ei kannata ihan vielä julistaa kuolleeksi.
– Voi olla, että ihmiset kiinnittyvät yhä enemmän muihin yhteisöihin kuin kuntaan tai valtioon. Kotiseudun tai edes kotimaan suunta ei vaikuta näkymiimme samalla tavalla kuin joskus ennen.
Mutta hetkinen: kuntahan on arkeamme lähinnä oleva julkisen vallan taso. Arkadianmäki on useimmille kaukainen, samoin hyvinvointialueen pääkonttori… mutta kunta on paikallishallinnon perusyksikkö, jonka suuntaa keskivertoihmisellä on parhaat mahdollisuudet ohjata. Barometrin tulokset olivat tältä osin vielä hälyttävämpiä: vain 15 prosenttia suomalaisista kokee pystyvänsä vaikuttamaan kuntansa tulevaisuuteen.
Onko suomalainen vieraantunut niistä kuuluisista “kunnan asioista” – tai onko hallinto unohtanut kuunnella kuntalaisia? Jos visio kotiseudun suunnasta on harmaata kohinaa, kuinka se kirkastetaan ja herätellään osallistumisen ja osallistamisen kipinä uudelleen? Lähdimme näiden kysymysten kera osallistamisen, kunnallisdemokratian ja yhteisöllisyyden jäljille.
Kaupunkilaiset luottavaisia, maalaiset skeptisiä – vai ovatko sittenkään?
Saadaksemme kuvan pintaa syvemmältä lähdimme hakemaan näkökulmaa sieltä, missä näkymät ovat valoisimmat – sekä sieltä, missä ne eivät sitä ole. Barometriin vastanneista kaupunkilaisista neljännes arvioi paikkakuntansa tulevaisuudesta tulevan nykyhetkeä parempi. Maaseutuasujien parissa osuus putoaa 18 prosenttiin. Vähiten luottavaisia (2,52 asteikolla 1–5) kotikuntiensa näkymiin ovat eteläsavolaiset; optimismi on verraten vahvimmillaan Pirkanmaalla (3,15).
Aloitetaan Etelä-Savon sydämestä. 5 800 asukkaan Juva on malliesimerkki maalaismaisesta kunnasta, jollaisessa Sitran barometrin mukaan tulevaisuususko on kaupunkeja matalampi. Kuntapessimismin henkisen keskipisteen voisikin kuvitella löytävänsä juvalaisesta sielunmaisemasta. Kunnanjohtaja Mervi Simoska, onko asia näin?
– Etelä-Savoa on viime vuodet kovasti koeteltu. Maailmanpolitiikan turbulenssi heijastuu Juvallekin asti. Ennustettavuus on heikkoa ja maailmassa yhä enemmän muuttujia, joihin emme voi vaikuttaa. Sikäli haaste on hyvin todellinen, Simoska myöntää.
Vaikka tulevaisuus tuntuukin Simoskan mukaan “hähmäiseltä”, hän näkee haastavien aikojen myös hitsaavan kuntalaisia yhteen.
– Juvalla on monisatavuotinen historia, jossa on nähty niin ylä- ja alamäet antamatta periksi. Juvalle on rakentunut tunnettu vahva Juva-henki.
Koska tulevaisuususko korostuu kaupungeissa ja Pirkanmaalla, käännytään Näsijärven rannoille. Tampere on viime vuodet niittänyt mainetta dynaamisena kasvukeskuksena: keväällä se säilytti ykkössijansa Vetovoima&Pitovoima-tutkimuksessa (siirryt ulkoiseen palveluun) Suomen vetovoimaisimpana kaupunkina.
Suunnittelija Lotta Harsusen työhön Tampereen kaupungilla kuuluu osallisuustyö ja osallisuusmenetelmien kehittäminen. Hän kertoo, että tulevaisuuden Tamperetta kehitetään aktiivisesti ja se myös näkyy kaupunkikuvassa. Silti hän muistuttaa, että positiivinen kehitys sisältää haasteensa sekin. Tamperelaiset ovat laaja joukko, johon mahtuu iso kirjo asenteita.
– Varmasti kehitys innostaa monia ja valaa luottamusta tulevaisuuteen. Mutta se voi myös herättää levottomuutta toisissa: ajatusta siitä, että ’ehkä minä en pysykään tässä mukana’.
Punnitumpaa päätäntää ja kansalaiskeskustelua
Miten kuntalaisia ja kaupunkilaisia sitten saataisiin aktiivisemmin kiinnostumaan tulevaisuudesta – ja uskomaan, että hekin voivat vaikuttaa siihen? Jukka Vahti nostaa esiin puntaroivan demokratian: käytännössä se tarkoittaa erilaisten keinojen lisäämistä kuntalaisten kuulemiseksi.
– Ajatuksena on, että eri ryhmät löytäisivät itselleen toimivia tapoja osallistua julkiseen keskusteluun ja kiinnostua yhteisestä päätöksenteosta. Olisi tärkeää, että kaikki kokisivat tulevaisuuden koskevan heitäkin.
Millaista puntarointi ja osallistaminen konkreettisesti sitten voisivat 2020-luvun kunnissa olla? Sitran Demokratiainnovaatiot-ohjelman johtava asiantuntija Pauli Saloranta puhuu muun muassa digitaalisen osallistamisen puolesta – mutta tietyin reunaehdoin. Ilmeisimmät vaihtoehdot eivät riitä.
– Sosiaalisesta mediasta on tullut samanmielisten kupla. Siksi päättäjienkään ei pidä tuudittautua siihen, että somesta kuullaan kuntalaisten ääni; tarvitaan muita digitaalisia alustoja, jotka tukevat laajapohjaista ja aidosti vuorovaikutteista kansalaiskeskustelua.
Yhtenä digityökaluille hedelmällisenä maaperänä Saloranta näkee kansalaispalautteen, etenkin suurissa kaupungeissa. Helsingin kaupunki saa 100 000 asukaspalautetta vuodessa – sellainen määrä on jo big dataa, jota voi louhia, hän sanoo.
– Tätä kautta voitaisiin saada entistä parempi, tietopohjainen kuva ihmisten odotuksista ja toiveista. Samalla voisi tutkia, kenen äänet palautteesta puuttuvat ja miten ne saataisiin mukaan.
Ottipa osallistaminen minkä muodon vain, se ei saa jäädä näennäiseksi. Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa aidon vaikutusmahdollisuuden tarjoamista: päätöksiä ei saa olla tehty vielä valmiiksi kuntalaisia kuultaessa. Onnistuminen vaatii kuitenkin huolellista valmistelua, toteutusta ja jälkihoitoa silloinkin, kun kuntalaisten näkemyksiä halutaan vilpittömästi kuulla.
– Yksi haaste on, että vaikka kerätyillä näkemyksillä olisikin vaikutusta, kuntaorganisaatio ei osaa tarkkaan avata, miten asukkaiden kuuleminen vaikutti ja mihin pohdintoihin se johti, Kuntarahoituksen lakiasioista ja viestinnästä vastaava johtaja Mari Tyster muistuttaa. – Osallistumisen vaikutukset eivät aina näy tässä ja nyt konkreettisesti ja eksaktisti. Siksi vaaditaan riittävää ja oikea-aikaista viestintää ymmärryksen lisäämiseksi.
Parhaimmillaan päätöksentekoprosessi avautuu kuntalaisille ja kansalaisille aivan uudella tasolla. Myös ne lopputulokset, joista ei olla samaa mieltä, pystytään hyväksymään, koska niiden perustelut ymmärretään, Saloranta kuvailee.
– Toivoisin kaikkeen osallistamiseen sitä ominaisuutta, että kuntalaiset pystyvät asemoimaan itsensä siihen eri mielipiteiden ympäristöön. Kun ihmiset saavat käydä taustoja läpi ja heille tarjotaan tietoa, muuttuu päätöksenteko heti ymmärrettävämmäksi. Samalla rakentuu vuorovaikutusta erimielisten kanssa – ja myös yhteisöllisyyttä ja luottamusta.
Kaupunkilaisraadit ja hankkeet kutsuvat osallistumaan
Erilaisia osallistamisen mahdollisuuksia on tarjolla laajasti. Tampereella jalkaudutaan kaupunginosiin, mutta mahdollistetaan myös digitaalinen osallistuminen.
– Kaupunki järjestää Tamperelaisten iltoja, joissa kaupunki käy eri alueilla esittelemässä kehityshankkeita ja keräämässä mielipiteitä. Tampereen raati puolestaan on digitaalinen kanava, jossa asukkaat voivat vaikuttaa vaikka kotisohvalta käsin, Lotta Harsunen kertoo.
Vaikka Tampere on koti yli neljännesmiljoonalle kaupunkilaiselle, korostuu sen demokratiassa myös tietynlainen kylämäisyys. Ei ole vain ‘Tampereen asioita’: on Viinikan, Hervannan, Lamminpään ja monen muun kaupunginosan asioita.
– Ihmiset saa parhaiten liikkeelle se, mitä heidän lähiympäristössään tapahtuu. Varsinkin jos puhutaan fyysisestä kaupunki-infrasta ja sen kehityksestä omalla asuinalueella, kyllä se tamperelaisia kiinnostaa.
Tampere tukee myös kaupunkilaisten omaa aktiivisuutta. Osa on taloudellista tukea, mutta joskus riittää, että tarjotaan tiloja, viestinnällistä apua – ja yksinkertaisimmillaan ohjeistusta.
– Moni kaupunkilainen tai järjestö on kiinnostunut järjestämään tapahtumia, mutta usein kokemus on, että se on hyvin monimutkaista. Nousee paljon kysymyksiä, jotka alkavat lannistaa. Tarvitaanko tähän luvat? Miten tämä järjestyy? Pitääkö tehdä poliisille ilmoitus? Olemme lähteneet madaltamaan kynnystä kasaamalla selkeitä ohjeistuksia eri tilanteisiin.
Vaikka pienet kunnat kohtaavatkin enemmän rakenteellisia haasteita, on maltillisessa koossa myös puolensa. Mervi Simoskan mukaan Juvan kokoisessa pitäjässä kynnys lähestyä kuntapäättäjiä on matala, kun moni tuntee kunnanjohtajankin jo valmiiksi.
– Ja jos ei tunneta, se korjataan: jutellaan kylänraitilla tai istutaan kahville. Virastollekin voi tulla piipahtamaan. Palveluammatissahan tässä ollaan.
Tiiviit verkostot jouduttavat myös yhteisöllisyyttä. Simoska nostaa esimerkiksi Joutuin, juutuin ja juurruin Juvalle -hankkeen. Se auttaa Juvalle muuttavia löytämään harrastuksia ja kotoutumaan yhteisöön. Tällaisia palveluja suunnataan yleensä maahanmuuttajille, mutta Juva tarjoaa kyläkummeja kaikkien tueksi.
– Toiminnassa ovat mukana järjestöt, seurakunnat, ihan kyläkummiksi intoutuneet yksilötkin. Näen kunnan roolin niin, että me luomme näille valmiille yhteisöille edellytyksiä toimia ja tehdä yhteistyötä, Simoska kertoo.
Kuntalaiset kaipaavat pitkäjänteistä panostusta tulevaan
Pauli Saloranta on tuonut talouden suunnitteluun osallistumisen kokeiluja kuntiin (siirryt ulkoiseen palveluun). Esimerkiksi Jyväskylä toteutti 2024 Sitran tukemana asukaspaneelikokeilun, joka osallisti kaupunkilaisia talousarvion valmistelussa. Kokemukset olivat siinä määrin hyviä, että perehdytetysti ja tietopohjaisesti toimiva asukaspaneeli päätettiin menetelmänä vakiinnuttaa Jyväskylän päätöksenteon tueksi.
– Puntaroiva asukaspaneeli on koettu hyväksi tavaksi kuulla kuntalaisia vaikeasti ratkaistavissa kysymyksissä. Satunnaisotannalla kutsuttaessa mukaan saadaan monipuolinen joukko kuntalaisia – myös heitä, joita ei muutoin tavoitettaisi osallistumaan. Hyödynnämme asukaspaneelia myös Jyväskylän kaupunkistrategian laatimisen tukena. Ensi vuoden aiheeksi on suunniteltu on varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoa, osallisuuskoordinaattori Matleena Kantola Jyväskylän kaupungilta kertoo.
Mitä muuta kuntaorganisaatio ja päättäjät voivat saada osallistamalla kuntalaisia? Ehkäpä arvokasta ja sitoutunutta näkemystä. Salorantaa hymyilyttää esimerkki Salossa toteutetusta investointiohjelman priorisoinnista.
– Odotus oli, että kaupunkilaispaneeli haluaa tekonurmikenttiä tai konserttisaleja. No, salolaiset esittivätkin perusinfran korjausvelan pienentämistä – suomeksi sanottuna jätevedenpuhdistamon kunnostusta! Eli toiveena ei ollutkaan sellaista kaikkea kivaa, mitä odotettiin, vaan hyvin tolkullisia toiveita.
Salorannan mukaan kuntalaisten toiveet vaihtelevat paljon tilanteen ja kontekstin mukaan. Päättäjien ajattelusta ne kuitenkin eroavat siinä, etteivät ne kulje vaalikausien rytmissä.
– Moni omistaa paikkakunnalta kodin, on rakentanut elämäänsä sinne ja näkee tulevaisuutensa siellä. Sitoutuminen kotikuntaan heijastuu myös toiveissa. Esimerkiksi Jyväskylässä kaupunkilaisten viesti oli, että ei säästetä lapsista, nuorista ja ennaltaehkäisevistä palveluista, koska se tulisi kalliimmaksi nimenomaan tulevaisuudessa.
Tolkullisten ajatusten lisäksi kuntalaisista toivotaan myös uusia ideoita. Kuntarahoitus perusti syyskuussa Onnellisuusrahaston, joka jakaa rahoitusta yhteisöllistä onnellisuutta lisääville hankkeille. Hankeideoita punnittaessa arvostetaan kansalaisten ja käyttäjien osallistamista.
– Kunnista löytyy yhteisöjä, yhteisöistä ideoita – ja kunta on hieno kanava käydä keskustelua noista ideoista. Parhaassa tapauksessa löydämme hankkeita, jotka luovat pitkäkestoista hyvinvointia ja ovat monistettavissa laajalti, Mari Tyster korostaa.
Onnellisuusrahasto on pelinavaus myös kuntien suuntaan: miten löytää ja kasvattaa uutta hyvinvointia aikana, jolloin tulevaisuus on epävarmaa?
– Tulevaisuususko on todella tärkeää sille, että meillä on jatkossakin innovaatioita, kasvua – ja ylipäänsä rohkeutta uusiin avauksiin, Tyster korostaa.
Kuntien on osattava visioida tulevaisuutensa – ja kyettävä kasvamaan sen mittoihin
Jukka Vahti ymmärtää paikallishallinnon haasteita vauhdilla muuttuvassa maailmassa: ilmastonmuutos, muuttuva geopolitiikka, tekoäly ovat kaikki megatrendejä, joihin ei kunnantalolta käsin voida vaikuttaa. Paikallinen päätöksenteon ja osallistamisen kulttuuri kuitenkin on joka kunnan omissa käsissä tässäkin hetkessä.
– Se vaikuttaa paljon, koetaanko kuntalaisten osallistuminen ja laaja kuuleminen enemmän taakkana vai rikkautena. Otetaanko ihmiset mukaan miettimään kunnan keskeisiä kysymyksiä vai ei? Onko käsitys kuntademokratiasta laaja vai kapea?
Myös kyky pohtia tulevaa ja tunnistaa kunnan mahdollisuudet huomisessa on taito siinä missä muutkin, Vahti muistuttaa: se vahvistuu harjoittelemalla.
– Kriisien keskelläkin tarvitsemme visioita tulevasta. Futuristi Fred Polakin sanoin: kansakunnan elinvoima säilyy niin kauan, kun se kykenee kuvittelemaan parempia tulevaisuuksia.
Millainen on se huomispäivän paikallishallinto, joka onnistuisi houkuttamaan ihmisiä mukaan tulevaisuuden visiointiin? Millaisia kuntia tarvitaan toimivan, osallistuvan ja yhteisöllisen Suomen ylläpitämiseksi?
– Kunnan pitää olla toimija, jolla on asukkailleen jotain merkitystä; luulen, että se vaatii yhä enemmän muuntautumiskykyä, Mari Tyster miettii. – Tämä on yhteiskunnallisesti iso keskustelu siitä, mitä meidän julkinen sektorimme tulevaisuudessa on ja miten me haluamme sen meitä palvelevan. Mikä on valtion rooli, mikä hyvinvointialueen rooli – ja mikä on kunnan tehtävä huomisen maailmassa.
– Kunnat ja kaupungit ovat lähimpänä suomalaisia oleva julkisen hallinnon yksikkö. Niillä on parhaat edellytykset tukea yhteisöllistä, merkityksellistä elämää ja arkea. Kuntalaiset täytyy vain kutsua mukaan vaikuttamaan tulevaisuuden suuntaan ja luomaan sitä yhdessä, Tyster päättää.