Lisää kunnianhimoa ja läpinäkyvyyttä – uudistettu vihreän rahoituksen viitekehyksemme on julkaistu

Uudistetun vihreän rahoituksen viitekehyksemme tärkeimpiä uudistuksia ovat entistä läpinäkyvämmät ja kunnianhimoisemmat arviointiperusteet sekä suoraviivaistunut hankkeiden arviointiprosessi.

Vihreän rahoituksen viitekehys määrittelee, miten vihreillä joukkovelkakirjalainoilla hankitut varat ohjataan asiakkaidemme kestäviin hankkeisiin. Se asettaa reunaehdot vihreän rahoituksen myöntämiselle, hankkeiden arvioinnille sekä raportoinnille.

– Samalla toivomme, että viitekehys toimii oppaana asiakkaillemme siinä, millaisia kestävyyttä edistäviä asioita hankkeissa on mahdollista huomioida, vastuullisen rahoituksen senior asiantuntija Rami Erkkilä kertoo.

– Asiakkaillamme on suuri rooli Suomen ilmastotavoitteisiin pääsemisessä. Vihreä rahoitus marginaalialennuksineen on keinomme kannustaa yhteisiin ilmastotalkoisiin sekä tuoda näkyvyyttä asiakkaidemme parhaille kestäville hankkeille, kertoo vastuullisuuspäällikkö Kalle Kinnunen.

Kuntarahoitus alkoi tarjota vihreää rahoitusta ensimmäisenä Suomessa vuonna 2016. Vastuullisen rahoituksen markkinat ovat sittemmin kehittyneet vauhdilla, ja esimerkiksi EU-taksonomia on luonut tarvetta tarkentaa sitä, millaiset investoinnit nähdään kestävinä.

–  Tiukat ilmastotavoitteet edellyttävät kunnianhimoisia toimia. Uudessa viitekehyksessämme arviointiperusteita on tiukennettu. Jatkossa emme esimerkiksi hyväksy mitään hankkeita, jotka käyttävät suoraan fossiilisia energianlähteitä, Erkkilä sanoo.

Samalla arviointikriteereistä tulee entistä läpinäkyvämpiä.

– Aiemminkin rakentamisessa vaatimuksena oli A-energialuokka, mutta muita arviointiperusteita ei ollut kirjoitettu näin laajasti auki. Nyt hankkeet ovat keskenään paremmin vertailtavissa, kun kriteerit on listattu, Erkkilä lisää.

Päivitystyön tavoitteena oli myös suoraviivaistaa ja yksinkertaistaa rahoituksen hakemista ja hankkeiden arviointia. Jatkossa hankekategorioita on seitsemän sijaan neljä: kestävä rakentaminen, kestävä joukkoliikenne, uusiutuva energia sekä vesi- ja jätevesihuolto.

Arviointikriteerien avaaminen mahdollisti myös arviointiprosessin muuttamisen. Tähän asti hankkeet on käsitellyt ulkopuolisista asiantuntijoista koostuva arviointiryhmä, mutta vihreän rahoituksen suuri suosio on herättänyt tarpeen ketterämmälle prosessille.

–  Olemme organisaationa oppineet valtavasti viimeisen kuuden vuoden aikana siitä, mitä kaikkea tällaisissa hankkeissa pitää ja on mahdollista huomioida. Kunkin arviointiryhmäläisen erityisosaaminen on osaltaan mahdollistanut tätä kehitystyötä, Erkkilä kertoo.

Jatkossa arvioinnin tekee Kuntarahoituksen omista asiantuntijoista koostuva sisäinen arviointiryhmä.

– Sisäinen arviointiryhmämme voi kokoontua nopeastikin tarvittaessa, minkä ansiosta pystymme paremmin ajoittamaan hankkeen kestävyyden arvioinnin asiakkaan rahoitustarpeen aikatauluihin, Kinnunen sanoo.

Uusia aluevaltauksia

Viitekehykseen on lisätty mahdollisuus rahoittaa luonnon monimuotoisuuteen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyviä hankkeita.

– Nyt monimuotoisuutta edistävät yksityiskohdat, kuten rakennusten viherkatot, voivat toteutua rakennushankkeiden yhteydessä. Uusi viitekehys mahdollistaa vastaavien hankkeiden rahoittamisen myös suoraan. Pystymme myös kertomaan hankkeiden vaikutuksista aiempaa monipuolisemmin, Kinnunen kertoo.

– Voisimme siis rahoittaa vaikkapa tulvavalleja tai viheralueiden rakentamista. Myös ennallistamishankkeisiin, kuten saastuneen maa-alueen puhdistamiseen, olisi hienoa joskus päästä mukaan. Niihin harvoin pyydetään ulkopuolista rahoitusta, mutta nyt toteutus ei ainakaan jää rahoituksesta kiinni, Erkkilä sanoo.

Vastuullisen rahoituksen markkinoiden ja sääntelyn kehittymistä tarkkaillaan Kuntarahoituksessa aktiivisesti.

– Esimerkiksi EU-taksonomia ja EU:n standardi vihreille joukkovelkakirjalainoille voivat valmistuttuaan aiheuttaa tarvetta uusiin muutoksiin. Olemme olleet vihreän rahoituksen edelläkävijöitä ja aiomme olla sitä jatkossakin, Kinnunen sanoo.

Tutustu uudistettuun viitekehykseen:

Rahoitusta Suomen vihreään siirtymään

Kuntarahoituksen vihreää rahoitusta myönnetään muun muassa kestävän rakentamisen ja joukkoliikenteen sekä uusiutuvan energian hankkeisiin, joissa syntyy selkeitä ja mitattavia ympäristölle hyödyllisiä vaikutuksia. Hankkeisiin myönnetyt varat kerätään kansainvälisiltä pääomamarkkinoilta Kuntarahoituksen vihreillä joukkovelkakirjalainoilla.

Lue lisää vihreästä rahoituksesta