Syksy etenee, ja hyvinvointialueet käynnistävät koneitaan. Miten valmistelu sujuu Pohjois-Savossa?
”Valmistelu etenee aikataulussa, vaikka työsarkaa riittää. Pohjois-Savossa palveluja ei ole laajalti yhdistetty, eli parikymmentä organisaatiota lyö nyt kertaheitolla hynttyyt yhteen. Monen eri verkkatakin ryhmästä muodostuu yksi keltamusta joukkue – maakunnan värejä mukaillen. Tavoitteena on, että siirtymä sujuu sulavasti, ilman häiriöitä kansalaisten palveluissa tai työntekijöiden arjessa.”
Millaiset asiat ovat erityisesti työllistäneet sinua viime viikkoina?
”Aloitin työt hyvinvointialueen puikoissa elokuun alussa. Ensimmäinen tehtävä on ollut kerätä itselleni johtoryhmä ja valita vastuuhenkilöt. Nyt siirrymme kohti organisaatiota, jolla toimintaa jatketaan vuodenvaihteen yli. Seuraava iso kokonaisuus on talousarvio. Raami on todella tiukka, lainanottovaltuudet vähäisiä ja siirtymärahoitus aleneva. Näistä ruvetaan nyt neuvottelemaan valtiovarainministeriön kanssa, kaikkea katsotaan kriittisesti. Haastetta riittää, koska tässä ollaan aivan uuden edessä.”
Entä missä riittää eniten työsarkaa tulevina kuukausina?
”Strategiatyö on myös polkaistu käyntiin. Talousarvion lisäksi luodaan siis kuvaa siitä, miltä hyvinvointialueen toiminta näyttää vuosikymmenen loppuun asti. Itseäni kiinnostaa myös aluehallinnon yhteiskunnallinen merkitys. Millainen toimija meistä tulee, ja mikä on hyvinvointialueen rooli esimerkiksi elinkeinopolitiikassa? Pohjois-Savossa sote-ala on suuri työllistäjä ja Kuopiossa on yksi alan merkittävimmistä keskittymistä Suomessa. Mahdollisuuksia on vaikka mihin: spin-off-yrityksistä start upeihin ja huippututkimukseen.”
Millaiset haasteet uutta hyvinvointialuetta odottavat?
”Lähtöasetelma ei ole helppo: väki ikääntyy ja sairastavuus on suurta. Pohjois-Savossa pitäisi tehdä aikamoinen harppaus terveimpien alueiden joukkoon. Se on toki helpommin sanottu kuin tehty, mutta tavoite on tärkeä. Kaikki toimenpiteet tähtäävät siihen, että maakunnassa voidaan paremmin. Se on tärkeää inhimillisesti mutta myös alueen elinvoiman kannalta. Sote-uudistuksen ansiosta voimme ensi kertaa katsoa aluetta kokonaisuutena ja ohjata ennaltaehkäisevää työtä sinne, missä vaikutus on suurin. Esimerkiksi päihteiden käyttöä on aiemmin pyritty vähentämään paikallisilla kokeiluilla, jolloin asukkaat yhdessä kunnassa ovat päässeet palvelujen piiriin ja toisessa eivät. Jatkossa edistetään koko maakunnan hyvinvointia samalla kertaa.”
Mitä terveisiä lähettäisit päättäjille kunnissa tai valtion tasolla?
”Päättäjille toivoisin mielen malttia – sitä, että siedetään keskeneräisyyttä ja epävarmoja aikoja. Uskon, että jokaisella alueella tehdään hartiavoimin töitä sen eteen, että meille elintärkeät palvelut saadaan järjestettyä mallikkaasti. Luottamus on suomalaisen yhteiskunnan vahvuus, ja siihen tämäkin uudistus lopulta nojaa.”
Mitä kaikkea olet tehnyt työurallasi?
”Virkamiesuraa on takana jo monta vuotta, viimeiset kuusi vierähtivät Pohjois-Savon maakuntajohtajana. Sitä ennen olin kunnanjohtajana Lapinlahdella ja Kaavin kunnassa. 2000-luvun alkupuolella työskentelin Kemissä sosiaalipalvelusäätiön toimitusjohtajana yli kahdeksan vuoden ajan. Mutta kaikenlaista on tullut tehtyä. Olen vuosien varrella sovittanut niin tutkijan, laivanvarustajan, kirjankustantajan, kuntosaliyrittäjän kuin matkanjärjestäjänkin saappaita. Elämä on sattumuksia täynnä.”
Kenen mietteitä haluaisit kuulla sarjassa seuraavaksi?
”Kirsi Leivonen valittiin vastikään hyvinvointialuejohtajaksi Pohjois-Karjalaan. Kirsi on Leppävirralta ja toimi ennen hankejohtajana Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä. Olisi kiva kuulla, miten työ naapurimaakunnassa on lähtenyt käyntiin. Siellähän sote-palveluita on yhdistetty jo paljon. Lähtötilanne on sikäli eri kuin täällä.”
MARKO KORHONEN
Työ: Hyvinvointialuejohtaja, Pohjois-Savon hyvinvointialue
Koulutus: Yhteiskuntatieteiden tohtori, Kuopion yliopisto
Syntynyt: 1972
Kotoisin: Kuopiosta
Asuu: Kaavilla
Lue juttusarjan aiemmat osat:
- Kasvava kehyskunta – Kempeleessä on vetovoimaa
- Pieni mutta pirteä – Merijärvellä puhalletaan yhteen hiileen
- Monien muutoksien Muonio
- ”Innostusta ilmassa” – Toivakka näkee Jyväskylän kasvussa iskun paikan
- Laukaa tutuksi juoksulenkki kerrallaan
- Itä-Suomen yllättäjä
- Koronakriisi oli sairaanhoitopiirille tuplaisku
- Pirkkalassa kytee vahva usko tulevaan
- Nuorekas Siilinjärvi houkuttelee asukkaita palveluilla ja väljillä tonteilla
Teksti: Roope Huotari