Digitaalisuus muuttaa myös finanssialan – tekoäly täydentää, vaan ei korvaa ihmistä

Digitalisaatio mullistaa yhteiskuntamme jokaista osa-aluetta jo nyt. Seuraavan kymmenen vuoden aikana muutokset voivat olla vielä ennen nähtyä suurempia, ja niiden vaikutus ulottuu vääjäämättä myös pankkien, rahoituslaitosten ja finanssitoimijoiden arkeen.

Tietotyötä ovat aikojen saatossa muokanneet nousevat ja kehittyvät teknologiat. Tietokoneiden, sähköpostin ja internetin saapuminen toimistoihin muutti maailmaa 90-luvulla; 2020- ja 2030-luvuilla suuria mullistuksia odotetaan roboteilta, tekoälyltä ja lohkoketjuilta.

Huomispäivän teknologiat

Kun joku mainitsee robotit, ajattelemme usein teollisia valmistuslinjoja. Robotiikka muuttaa kuitenkin myös talousalan ammattilaisten työtä. Ohjelmistorobotit (Robotic Process Automation) tulevat korvaamaan ihmisten työpanoksen monissa toisteisissa tehtävissä. Finanssialalla tämä tarkoittaa esimerkiksi numeroiden käsittelyä ja syöttöä, joka ei vaadi luovaa ajatustyötä. Asiantuntijalle jää aikaa vierailla kunnissa, tutustua suunniteltuihin hankkeisiin ja keskustella paikallispäättäjien kanssa rahoitustarpeista; robotti naputtaa sillä aikaa markkinalukuja Exceleistä tietokantaan ja kokoaa niistä dataesityksen.

Robotit suoriutuvat kuitenkin vain kapeasti määritellyistä tehtävistä. Ne eivät opi tai ideoi uutta. Tekoäly (AI eli artificial intelligence) sen sijaan pystyy tähän. AI-teknologia ei yllä ihmismäiseen luovuuteen, mutta se kykenee käsittelemään suuria määriä dataa ja arvioimaan niitä useiden markkinatrendien rinnalla yhtä aikaa. Vastaavaan ei ahkerinkaan ihmisanalyytikko pysty, ainakaan samalla teholla ja nopeudella. Tekoäly myös oppii ihmisiltä: se seuraa käyttäjiensä toimintahistoriaa ja alkaa ennakoida, mitä nämä tarvitsevat seuraavaksi.

Jo yli puolet pankeista on ilmoittanut, että merkittävät tekoälysatsaukset kuuluvat niiden tuleviin suunnitelmiin. Finanssitoimijoille AI voi tarjota edistyneempiä tapoja tunnistaa luottoriskejä, ennustaa markkinoiden kehityskulkuja ja kohdentaa palveluitaan paremmin.

Tulevaisuudessa tekoäly saattaa kartoittaa kunnan edellisen vuosikymmenen tilinpäätökset, infran korjaus- ja laajennushistorian, uudet globaalit teknologiatrendit, ja ehdottaa panostusta uusiutuvaan energiaan seuraavalla tilikaudella. Kunnan etelärajalla sijaitseva sähkölaitos kaipaakin jo uusimista ja vaalitulokset eri maissa enteilevät, että tuulivoima tulee saamaan lähivuosina EU-tukea, AI-raportti kenties vinkkaa.

Bitcoin ja muut kryptovaluutat ovat myös nostattaneet aaltoja talousosaajien parissa viime vuosina. Olipa kryptoista mitä mieltä vain, on kiistatonta, että eri toimijat joutuvat jo pitämään niitä vähintäänkin silmällä. Monet digiosaajat ovat innostuneet vielä bitcoinia enemmän sen mahdollistavasta teknologiasta: lohkoketjuista. Lohkoketju voi tehdä jo lähivuosina mm. digitaalisesta tunnistautumisesta ja maksuprosesseista nopeampia ja turvallisempia. Liiketoiminnassa ja rahoituksessa tämä alkaa näkyä entistä nopeammin tehtävinä päätöksinä esimerkiksi asiakkaan luottoluokituksesta.

Ilmoitus Amazonilta: lainapäätöksesi on saapunut

Monet digitalisaation suuryritykset ovat kääntäneet katseensa kohti finanssialaa ja sen mahdollisuuksia. GAFA-yritykset (Google, Amazon, Facebook ja Apple) ovat jo rakentaneet omia maksupalveluitaan.

GAFA:n voima on niiden valtavassa dataosaamisessa ja asiakasymmärryksessä. Yhtiöiden liiketoiminta rakentuu sen varaan, että ne tietävät mikä saa asiakkaat pysymään niiden rakentamilla alustoilla. Jos maksaminen Apple Pay:lla on helpompaa kuin Mastercardin käyttö ja lainapäätöksen saa nopeammin Amazonilta kuin omasta pankista, moni kuluttaja voi siirtyä sujuvamman käyttökokemuksen pariin.

GAFA-jättien fokus on vielä kuluttaja-asiakkaissa, mutta niiden vaikutus myös muihin finanssialan sektoreihin voi lähivuosina kasvaa. Digitaalista maailmaa ymmärtävien osaajien arvo talousalan organisaatioissa nousee kiihtyvällä tahdilla. Perinteisten pankkien on myös panostettava tähän, jotteivat uudet kilpailijat pääse kirimään vauhdilla rinnalle ja ohi.

Ihmisyys korostuu myös algoritmien maailmassa

Digitalisaatio on jo kovassa vauhdissa. Teknologia kehittyy jatkuvasti ja alan toimijat löytävät niille uusia käyttökohteita. Uuteen sopeutuminen ja joiltain osin myös uuden opettelu tulee olemaan edellytys myös rahoitusta hakeville organisaatioille.

Silti on hyvä muistaa, että digitalisaatiota toteuttavat ja sen suuret päätökset tekevät lopulta kuitenkin ihmiset. Siksi myös talouden ja rahoituksen parissa ihmistaidot tulevat korostumaan digikykyjen rinnalla. Nopeassa muutoksessa tarvitaan ammattilaisia, jotka kykenevät ajattelemaan joustavasti, työskentelemään monialaisissa tiimeissä, ja oppimaan toisiltaan.

Finanssipalveluja käyttävät asiakkaat ovat jatkossakin lihaa ja verta, vaikka tekoäly voikin seurata ja antaa vinkkejä taustalla. Siksi ala tarvitsee algoritmien ja konelogiikan rinnalle myös ihmisistä kiinnostunutta näkökulmaa ja heihin keskittyvää pohdintaa.

Samuel Sainio
Kirjoittaja on vastavalmistunut tradenomi, pääaineena projektijohtaminen. Opinnoissaan Sainio on ollut mukana useissa digitalisaation vaikutusta eri toimialoille tutkivissa projekteissa. Hänellä on työkokemusta rahoitusalalta ja taloushallinnosta, konsultoinnista sekä tapahtumakoordinoinnista, markkinoinnista ja viestinnästä. Kuntarahoituksella Sainio työskentelee asiakasneuvojana digitaalisissa palveluissa.